MotoGP4 ensi keväänä
EA Arena Ruoholahteen
Helsingissä pääsee vielä tämän viikon pelailemaan ilmaiseksi myös Stockmannin Argoshalliin, jossa esillä ovat kaikki konsoliuutuudet.
Nintendo vie iQuen nettiin
Devil May Cry 3 maaliskuussa?
Tarkkojen julkaisupäivien ollessa vielä hämärän peitossa, paljastui kuitenkin pelin saama lisänimi ja koko litania kuuluu nyt Devil May Cry 3: Dante's Awakening.
Mortal Kombatille jatkoa jo ensi vuonna
Vielä perinteistä mättöä edustava Mortal Kombat: Deception julkaistaan PlayStation 2:lle ja Xboxille ensi kuussa.
NFSU2:n uudet kuvat
The Lords of the Rings: The Third Age kultaan
Videokuvaa Iron Phoenixista
Iron Phoenix julkaistaan yksinoikeudella Xboxille ensi vuoden alkupuolella. Peli sisältää täyden Xbox Live 3.0 -tuen ja mahdollistaa 16 pelaajan yhtäaikaiset moninpelitaistelut.
Monster Hunter G -traileri
Yksinpelin lisäksi Monster Hunterit tarjoavat hirviöiden metsästystä myös neljälle pelaajalle verkossa.
Xbox myy hyvin, tappiot kaventumassa
Hyvää myyntiä mieluisampi tieto Microsoftille lienee kuitenkin se, että Xboxin tappiot ovat puolittuneet viime vuodesta. Tämä käy ilmi yhtiön julkaisemasta osavuosikatsauksesta, jossa se kertoi kaikkien yksiköidensä parantaneen tulostaan.
Halo 2 -aiheinen Xbox Live Starter Kit
Valitettavasti aiemmat huhut pakettiin kuuluvasta Halo 2 -teeman mukaisesti suunnitellusta headsetistä on kuitenkin tyrmätty vääräksi. Kyseisen Halo 2 -paketin mukana toimitetaan ainoastaan peruskuulokkeet, mikä tarkoittaa sitä, että erikoisversion haluavat pelaajat joutuvat hankkimaan kuulokkeensa erikseen.
Lionhead jäädyttää BC:n
Mercenaries
Star Wars: Republic Commando
Tuoretta Rumble Roses -mediaa
X-men -legenda jatkuu
Marcel Desailly Pro Soccer
Uutta tietoa Mech Assault 2 -pelistä
Eidos ja Avalanche yhteistyöhön
Avalanche Studios on Christofer Sundbergin ja Linus Blombergin vuonna 2003 perustama pelistudio, joka tähtää innovatiivisten ja teknisesti edistyneiden videopelien kehitykseen.
Medal of Honor saa jatkoa
EA lupaa uutukaisellaan viedä Medal of Honor -sarjaa eteenpäin tarjoamalla ”uuden tavan pelata”.
Snookeria PSP:lle
TT Superbikes
Tuorein FlatOut-traileri
Gran Turismo 4 Euroopassa ensi vuoteen
Grand Theft Auto: San Andreas varastettu
NFL Street
Karaokea myös Xboxille
Electronic Artsilla vahva vuosineljännes
Vuosineljänneksen aikana Electronic Artsin nettotulos oli huikeat 716 miljoonaa dollaria, mikä on noin 35 prosenttia enemmän viime vuoden vastaavaan tulokseen verrattuna. Myös tulosennuste vuoden viimeiselle neljännekselle oli positiivinen, vaikkakin varsin varovainen.
Rainbow Six 3: Black Arrow
Tiger Woods PGA Tour 2005
WWE Vs. Jakks & THQ
Koei tuo lisää Nippon Ichin pelejä Eurooppaan
Ensi vuoden helmikuussa julkaistava Phantom Brave sijoittuu Ivoire-nimiseen maailmaan vuonna 921. Pelaajan hahmona on Marona, 13-vuotias orpo tyttö, joka kykenee kommunikoimaan kummitusten kanssa.
SMB Deluxe Eurooppaan ensi keväänä
PES5 verkkoon Plekkarillakin?
GTA:SA:n kolmas traileri
Myös odotettu Las Venturas esitellään päivitetyillä sivuilla.
Viewtiful Joe 2:ssa ei co-op-moodia
Kuvia uudesta GoldenEye-pelistä
Dead or Alive Ultimate kultaan
Team Ninjan kehittämän Dead or Alive Ultimate sisältää sekä alkuperäisen Dead or aliven uudistetun version, sekä parannelluilla grafiikoilla varustetun Dead or Alive 2:n.