Uutinen
Monien muiden klassisten retropelien tavoin myös NES-peli DuckTales saa uudelleenkäsittelyn moderneilla vivahteilla. DuckTales Remastered -pelin kehittäjätiimi on julkaissut videopäiväkirjan, jossa keskitytään pelin äänisuunnitteluun ja musiikkeihin.
Uutinen
Nintendo paljasti tulevien peliensä julkaisuaikoja
Nintendo kertoili tulevaisuuden suunnitelmistaan tuttuun tapaan Direct-presentaatiossaan. Monien muiden tiedonjyvästen ohella ilmi tuli muutamien odotettujen pelien enemmän tai vähemmän tarkkoja julkaisuajankohtia.
Uutinen
Tarina tulevan XCOM-rymistelyn tarinan takana esillä kehittäjien videolla
Yhdysvaltoihin kohdistui vuonna 1962 uhka ulkoavaruudesta, kertoo PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle saapuva The Bureau: XCOM Declassified. Tulevan nimikkeen tarinan muodostumista ja pelinkehitystä muutenkin käydään läpi uudella videolla, jossa äänessä on nimikkeen juonikuvioita työstänyt Erik Caponi.
Uutinen
Nintendo Direct esittelee tänään Wii U:n ja 3DS:n tulevia pelejä
Nintendo esittelee loppuvuoden pelijulkaisujaan tänään kello 17 alkavassa Nintendo Direct -presentaatiossa.
Lähetyksen sisällön yksityiskohdat ovat toistaiseksi hämärän peitossa, mutta tiedossa on Nintendon kotisivujen mukaan sekä Wii U- että Nintendo 3DS -pelejä.
Esitys on nähtävissä muun muassa Nintendo UK:n sivuilla, joka avautuu lähdelinkkiä klikkaamalla.
Lähetyksen sisällön yksityiskohdat ovat toistaiseksi hämärän peitossa, mutta tiedossa on Nintendon kotisivujen mukaan sekä Wii U- että Nintendo 3DS -pelejä.
Esitys on nähtävissä muun muassa Nintendo UK:n sivuilla, joka avautuu lähdelinkkiä klikkaamalla.
Uutinen
Näin The Legend of Zeldasta tuttu Mestarien miekka tuodaan eloon ammattisepän toimesta
Master Sword, eli suomalaisittain Mestarien miekka, on tuttu ase The Legend of Zelda -pelisarjan ystäville. Jos olet joskus pohtinut, että mitä tuon samaisen miekan takominen käyttökuntoon oikeassa elämässä vaatisi, voit etsiä vastausta juuri julkaistusta Man at Arms -videosarjan osasta.
Videosarjan uusimmassa osassa luodaan Linkin legendaarinen ase alusta loppuun, kaikki toimenpiteet kameralle taltioiden. Erittäin näyttävää lopputulosta voi käyttää esikuvansa tapaan esimerkiksi ruukkujen rikkomiseen, kuten alta löytyvä video demonstroi.
Uutinen
Zelda: Wind Waker HD:n uusissa kuvissa on tutut kuviot
Wii U saa omakseen uudistetun version The Legend of Zelda: Wind Wakerista tämän vuoden aikana. Sitä odotellessa on mahdollista tutkailla uusia kuvia, joista pelistä on päästetty verkkoon.
Podcast
KonsoliFIN Podcast 120: Kaikki on huonoa
Lomat on lusittu eikä paluuta vanhoihin hyviin aikoihin enää ole. Jyrin hylkäämä laiva on ajautunut karille, mutta virkaatekevä miehistö on päättänyt jäädä kannelle hoilaamaan epävireisellä äänellä epäkelpoja lauluja pelastusveneisiin ehtimättömien riemuksi. Muun orkesterin tapellessa settilistan sisällöstä ehtii Waluigi purkaa Uncharted 3:n aiheuttamaa katkeruutta. Myös Metal Gear Solid 3 sekä The Last of Us saavat oman viisiminuuttisensa julkisuuden valokeilassa.
Uutinen
Minecraft jatkaa piikkipaikalla Briteissä
Viime viikolla kärkeen noussut Minecraft: Xbox 360 Edition jatkoi Chart-Trackin kokoaman brittilistan huipulla.
Uutuuksia listalla ei nähty, mutta pari viikkoa siitten julkaistu The Smurfs 2 nousi leffan imussa parikymmentä pykälää viidenneksi. Hyvän nousun kärkikymmenikköön teki taas kerran myös Call Of Duty: Black Ops II.
Pelilista kaikki versiot yhteenlaskettuna viikko 31:
Uutuuksia listalla ei nähty, mutta pari viikkoa siitten julkaistu The Smurfs 2 nousi leffan imussa parikymmentä pykälää viidenneksi. Hyvän nousun kärkikymmenikköön teki taas kerran myös Call Of Duty: Black Ops II.
Pelilista kaikki versiot yhteenlaskettuna viikko 31:
Artikkeli
Testissä Turtle Beach Ear Force PX22
Markkinoiden tunnetuimman pelikuulokevalmistajan uusin tulokas ei petä hintatietoisia kuluttajia.
Uutinen
Tältä The Legend of Zelda -animaatio olisi näyttänyt toteutuessaan
Nintendon The Legend of Zelda -pelisarjasta ei ole tehty elokuvateatterilevitykseen päätynyttä CGI-animaatiota. Yrityksestä asia ei tosin ole jäänyt kiinni, sillä Imagi Animation Studios teki vuonna 2007 lyhyen videoklipin, jonka avulla projektille yritettiin saada vihreätä valoa.
Uutinen
Wolfenstein: The New Order venähtää ensi vuodelle
QuakeConista huhuillaan, että natsirymistely Wolfenstein: The New Orderin julkaisu viivästyy aiotusta.
Wolfenstein: The New Orderin oli alun perin tarkoitus saapua kauppojen hyllyille jo kuluvan vuoden loppupuolella. Pelin julkaisija Bethesda ilmoitti kuitenkin QuakeConin yhteydessä, että julkaisu siirtyy vuoden 2014 puolelle.
Wolfenstein: The New Orderin oli alun perin tarkoitus saapua kauppojen hyllyille jo kuluvan vuoden loppupuolella. Pelin julkaisija Bethesda ilmoitti kuitenkin QuakeConin yhteydessä, että julkaisu siirtyy vuoden 2014 puolelle.
Uutinen
Saint’s Row IV -kehittäjät arvostavat fanejaan
Volition on julkaissut uuden videopäiväkirjan Saints Row IV -pelinsä tiimoilta.
Uutinen
Vilkaisu Assassin’s Creed IV:n nykypäivään
Vaikka Desmond Milesin tarina saatiinkin kunnialla päätökseen jo Assassin’s Creed III:ssa, se ei estä Ubisoftia ulottamasta juonikoukeroita nykypäivään saakka myös sarjan uusimmassa osassa.
Uutinen
Kybertoimintaa uudessa Watch Dogs -trailerissa
Ubisoft on julkaissut odotetulle Watch Dogs -pelilleen upouuden trailerin.
Uutinen
Suomen suosituimmat pelit viikolla 30
Suomen virallisen FIGMA-pelilistan kärkeen nousi tällä kertaa PC:n The Sims 3.
Pari viikkoa sitten piikkipaikalta pudonneelle The Last Of Us -kesähitille myönnettiin kultalevy yli 10 000 kappaleen myynnistä.
Pari viikkoa sitten piikkipaikalta pudonneelle The Last Of Us -kesähitille myönnettiin kultalevy yli 10 000 kappaleen myynnistä.
Uutinen
Formulan rattiin ei vaadita online-passia
Codemasters tuntuu seuraavan Electronic Artsin esimerkkiä hylkäämällä muutamien viime vuosien aikana vallalla olleet verkkopeliin oikeuttavat koodit.
Vielä F1 2012 -pelissä mukana oli verkkopelin käyttöön oikeuttava koodi. Sen myötä pelin käytettynä ostaneet eivät päässeet verkkopelin vauhdikkaaseen maailmaan ilman pientä lisämaksua. Vuoden 2013 versiossa tilanne on muuttunut ja verkkopelipassi on siis tyystin poistettu. Näin ollen jokainen pelin tavalla tai toisella ostava pääsee suoraan myös verkkokahinoihin mukaan.
Vielä F1 2012 -pelissä mukana oli verkkopelin käyttöön oikeuttava koodi. Sen myötä pelin käytettynä ostaneet eivät päässeet verkkopelin vauhdikkaaseen maailmaan ilman pientä lisämaksua. Vuoden 2013 versiossa tilanne on muuttunut ja verkkopelipassi on siis tyystin poistettu. Näin ollen jokainen pelin tavalla tai toisella ostava pääsee suoraan myös verkkokahinoihin mukaan.
Uutinen
Vaativa tasoloikka ja alennuskimara valtaavat Nintendon latauspalvelut
Tasoloikkaa, farmielämää, etanoita ja alennuksia. Niistä on tämänviikkoinen lataustarjonta tehty.
Cloudberry Kingdom - Kicstarter-projektina elämänsä aloittanut tasoloikka päätyi Ubisoftin hoiviin ja sitä kautta lopulta Wii U:n eShopiin ladattavaksi. Peliin lupaillaan sattumanvaraisesti rakentuvia kenttiä, useampia vaikeustasoja ja kenttäeditori. Dev diary trailer.
Cloudberry Kingdom - Kicstarter-projektina elämänsä aloittanut tasoloikka päätyi Ubisoftin hoiviin ja sitä kautta lopulta Wii U:n eShopiin ladattavaksi. Peliin lupaillaan sattumanvaraisesti rakentuvia kenttiä, useampia vaikeustasoja ja kenttäeditori. Dev diary trailer.
Uutinen
Vielä on mahdollisuus GT Academyyn Assemblyssa
Assembly Summer 2013 starttaa tänään Helsingin Hartwall Areenalla ja lauantaina on mahdollisuus osallistua myös GT Academy Live Event -tapahtumaan, josta voi vielä päästä mukaan Suomen finaaleihin.
Päivän kaksi nopeinta kuljettajaa pääsee elokuun lopulla Sturupin kilparadalla Etelä-Ruotsissa järjestettävään finaaliin, jossa ovat mukana myös neljä GT6-demon verkkokarsinnan parasta.
Päivän kaksi nopeinta kuljettajaa pääsee elokuun lopulla Sturupin kilparadalla Etelä-Ruotsissa järjestettävään finaaliin, jossa ovat mukana myös neljä GT6-demon verkkokarsinnan parasta.
Julkaisu
Lightning Returns: Final Fantasy XIII
LIGHTNING RETURNS: FINAL FANTASY XIII is a new FINAL FANTASY adventure that gives the player direct control over iconic heroine Lightning in a constantly moving, expansive environment, on a quest to save a doomed world from complete destruction. How will you spend your final days?
Julkaisu
Call of Duty: Ghosts
The franchise that has defined a generation of gaming is set to raise the bar once again with the all-new Call of Duty®: Ghosts. Published by Activision and developed by Infinity Ward, the studio that created the original Call of Duty and the critically-acclaimed Call of Duty®: Modern Warfare® series, Call of Duty: Ghosts ushers in the next generation of the franchise, delivering a riveting all-new gameplay experience built on an entirely new story, setting and cast, all powered by a new next-generation Call of Duty engine.
Julkaisu
WWE 2K14
FINALLY. 2K Sports' lineup of premier simulation titles expands with the company's first release in the flagship WWE videogame franchise, WWE 2K14. The most electrifying, authentic and comprehensive WWE video game experience to date arrives soon.
Become Immortal.
Julkaisu
Batman: Arkham Origins
Batman: Arkham Origins features an expanded Gotham City and introduces an original prequel storyline occurring several years before the events of Batman: Arkham Asylum and Batman: Arkham City. Taking place before the rise of Gotham City's most dangerous villains and assassins, the game showcases a young, raw, unrefined Batman as he faces a defining moment in his early career as a crime fighter that sets his path to becoming the Dark Knight. As the story unfolds, witness identities being formed and key relationships being forged.
Julkaisu
LEGO Marvel Super Heroes
Marvel Super Heroes are assembling for an action-packed, brick-smashing good time! LEGO Marvel Super Heroes is the first instalment in the highly successful LEGO videogame franchise to feature famous Marvel characters.
Julkaisu
Skylanders: Swap Force
Embark on an epic new adventure with the Skylanders and the SWAP Force. For generations, the SWAP Force protected the volcano that replenishes Skylands' magic. That is until they were caught in a powerful eruption that blasted them apart. Only you can mix and match their tops and bottoms, put them on the Portal of Power and save Skylands.
- Bring the Skylanders to life in an epic new adventure
- Ability to mix and match tops and bottoms to create over 250 SWAP Force Skylanders with different in-game abilities and powers
Julkaisu
Beyond: Two Souls
Sukella Heavy Rainin tekijöiden ainutlaatuiseen vuorovaikutteiseen trilleriiin.
- Uppoudu mukaansatempaavaan ja arvaamattomaan psykologiseen toimintatrilleriin Hollywood-näyttelijä Ellen Pagen seurassa.
- Jodie Holmesilla on yliluonnollisia kykyjä ja henkinen yhteys näkymättömään olentoon.
- Ohjaa Jodiea ja mystistä olentoa spektaakkelimaisissa toiminta- ja seikkailujaksoissa.
- Koe uuden tekniikan mahdollisuudet Quantic Dreamin pelissä, joka on yksi PlayStation 3:n upeimmista.
Julkaisu
F1 2013
F1 2013 is the latest game in the award-winning FORMULA 1 franchise from Codemasters which has sold over 6.5 million units.
Julkaisu
Armored Core: Verdict Day
Command a squadron of fully customized Armored Core Units in a dystopian future ravaged by war and stripped of its natural resources; The last remaining resources needed for the survival of your faction are scavenged and bitterly fought forin the No Man's Land, a bleak landscape that offers little hope for survival. Enlist into one of the various in-game factions and strategically adapt your weapon systems to wrestle control of territories away from other players and establish a much needed peace.