Uutinen

Konamilta katu-uskottavuutta

Konami of Europe on avannut kotisivut kaikessa hiljaisuudessa kehittämälleen Crime Life: Gang Wars -toimintapelille. Perusrungoltaan peli on vapaasti liikuttava beat 'em up, mutta mättöä on maustettu urbaaniin jengikulttuuriin sijoittuvalla juonella, jossa pikku kotipojan pitää myös hiukan miettiä strategioitaan edetäkseen ryhmänsä johtoon.
Oliver
Uutinen

Tuomio odotuttaa itseään

Activision kertoi hiljattain pidetyssä tiedotustilaisuudessa parantaneensa tuntuvasti tulostaan vuodentakaiseen verrattuna. Samalla kuitenkin todettiin, että sekä Doom 3:n Xbox-käännös että PC-version lisäosa Resurrection of Evil myöhästyvät seuraavan tilivuoden puolelle. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että uutta Doomia saa odotella Pohjois-Amerikassa ainakin huhtikuun alkuun – Euroopassa mahdollisesti hieman pidempään.
Hakkiz
Uutinen

Knights of the Templen musiikkia ilmaiseksi

TDK Mediactive ja säveltäjä Gustaf Grefberg ovat julkaisseet keskiaikaiseen maailmaan sijoittuvan hack'n'slash-peli Knights of the Templen soundtrackin verkossa. Pelin musiikkimaailma sekoittaa rytmikästä lyömäsoittimien jylyä kuorolauluun ja mukaansatempaaviin melodioihin. Kappaleiden teemat vaihtelevat aggressiivisesta kaihoisaan, ja parhaimmillaan Grefbergin kutoma orkestraalinen musiikki on tunnelmallista ja mahtipontista.
Hakkiz
Uutinen

AIAS-palkinnot jaettu

The Academy of Interactive Arts & Sciences on jakanut vuotuiset palkintonsa pelimaailmassa ansioituneille. Vuoden konsolipeliksi nimettiin yhteensä neljä pystiä napannut Halo 2. Peli sai erityiskiitosta äänitoteutuksestaan ja verkkopelistään. Lisäksi se valittiin konsoleiden parhaaksi ensimmäisen persoonan toimintapeliksi. Kahteen palkintoon ylsivät PS2:n GTA: San Andreas, Xboxin Fable ja PS2:n Katamari Damacy, josta leivottiin myös vuoden konsoli-innovaatio.
Hakkiz
Arvostelu

DJ Decks & FX

DJ - Decks & FX mallintaa laadukasta DJ-laitteistoa. Kyseessä on hauska simulaatio, mutta hankinta edellyttää aikaisempaa kiinnostusta asiaan.
SonJohn
Uutinen

Mega Man Battle Networkin viides tuleminen

Capcom on paljastanut Las Vegasissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessaan Mega Man Battle Network 5 -pelin olevan kehitteillä Game Boy Advancelle. Kuten edelliset seikkailut, myös viides osa julkaistaan kahtena eri versiona, tällä kertaa nimien Team Proto ja Team Colonel alla.

Vihamielisen Nebula-järjestön Internetinvalloitusaikeiden estämiseen keskittyvässä seikkailussa pelaajalla on apunaan kuusi Navi-avustajaa, ja tiimityöskentely näiden kanssa on tärkeää.

Guardian Viper
Uutinen

Mistwalkerin ensituotos DS:lle

Japanilaisen Mistwalker-pelistudion perustaja, Hironobu Sakaguchi, on vahvistanut yhtiön ensimmäisen peliprojektin ilmestyvän Nintendo DS -käsikonsolille. Toistaiseksi nimettömän pelin lajityypiksi ilmoitettiin strategiaroolipeli.

Muun muassa Final Fantasy -pelien luojana tunnettu Sakaguchi onkin maininnut antamassaan haastattelussa olevansa strategiaroolipelien suuri ystävä, mutta ei ole itse päässyt työskentelemään genren parissa aikaisemmin.

Guardian Viper
Uutinen

Command & Conqueria huhutaan DS:lle

Hollantilaisen Sengamer.nl- ja Gamesarefun.com-sivustojen mukaan pieni itsenäinen pelistudio on työstämässä Electronic Artsin valvovan silmän alla suositun reaaliaikaisen strategiapelisarjan, Command & Conquer: Red Alertin, kolmatta osaa Nintendo DS:lle.

Huhuraportin mukaan Command & Conquer: Red Alert 3:n DS-puitteissa pelaajat pystyvät hallitsemaan pelin kaikkia tärkeäitä osa-alueita kosketusnäytöllä.

Guardian Viper
Uutinen

Activisionilla menee hyvin

Activision on ilmoittanut tilivuotensa kolmannen neljänneksen tuloksen kohonneen yli 680 miljoonaan eli 34% viime vuotisesta. Yhtiö on jo ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana ylittänyt edellisen tilivuotensa tuloksen ja noususuhdannetta on kestänyt jo yhteensä 13 vuotta.

Huhtikuun alussa alkavalla seuraavalla tilivuodella voidaan odottaa jatkoa sarjoille Tony Hawk, Spider-Man, Shrek, Call of Duty sekä X-Men ja luvassa on myös uusi True Crime ja Quake.

Oliver
Uutinen

Splinter Cell: Chaos Theoryn Cube-ominaisuuksia

Ubisoftin väki on ollut melko hiljainen Tom Clancy’s Splinter Cell: Chaos Theory -pelin GameCube-version suhteen. Yhtiö on hehkuttanut Xbox-version Live-ominaisuuksia ja PlayStation 2 -version Geotexturing-grafiikkateknologiaa, mutta nyt myös Nintendon konsoliversion ominaispiirtet ovat tulleet julki.

Mitään erityisen suuria uutuksia seikkailu ei koe, sillä peli on melko tarkka käännös PS2-versiosta. Yhtiön edustajien mukaan uusimmat ruutukaappaukset Sonyn konsolin versiosta antavatkin hyvän kuvan, mitä Cube-version graafiselta ilmeeltä voi odottaa.

Guardian Viper
Uutinen

Kasa uusia Killer 7 -kuvia

The Magic Box -sivusto on jälleen päivittänyt kuvagallerioitaan. Tällä kertaa tuoreet otokset ovat peräisin Capcomin GameCubelle ja PlayStation 2:lle julkaistavasta Killer 7 -pelistä.

Alta löydät vain esimakua näistä jopa hieman eriskummallisista kuvista, joten mielenkiinnon herätessä suuntaa tiesi kohti varsinaista kuvagalleriaa.

Guardian Viper
Uutinen

Silicon Knightsin Too Human yhä tekeillä?

Nintendon entinen yksinoikeuspelitalo Silicon Knights on hakenut oikeuksia Too Human -tavaramerkkiin Yhdysvaltain patentti- ja tavaramerkkivirastolta. Tämä saattaa tarkoittaa kauan huhutun projektin olevan yhä kehityksessä.

Too Human on yhtiön ikuisuusprojekti, jonka juuret johtavat ensimmäiselle PlayStation-konsolille asti. Nintendon hankittua Silicon Knightsin 2nd party -pelitalokseen projekti pistettiin jäihin, jotta pelitiimi pystyi keskittämään kaikki voimavaransa alunperin Nintendo 64:lle suunnitellun Eternal Darknessin kehittämiseen.

Guardian Viper
Uutinen

Lisää kokoelmapaketteja Capcomilta

Capcom on paljastanut äskettän järjestetyssä Las Vegasin lehdistötilaisuudessaan kahden uuden retropelipaketin olevan kehitteillä. Tuotosten nimet ovat Mega Man X Collection ja Capcom Classics Collection.

Mega Man X Collection jatkaa taannoisen Mega Man Anniversary Collectionin jalanjälkiä, mutta vielä ei osata tarkalleen sanoa, mitkä Mega Man X -sarjan pelit ovat mukana kokoelmassa.

Guardian Viper
Uutinen

Alien Hominidin PAL-versio virallisesti kuopattu

Itsenäisen Behemoth-pelitiimin kehittämä 2D-räiskintä Alien Hominid julkaistiin Yhdysvalloissa melko hyvän vastaanoton saattelemana GameCubelle ja PlayStation 2:lle, mutta pelin eurooppalainen julkaisija, Digital Zoo, on keskittynyt kääntämään pelistä PAL-versiot PlayStation 2:lle ja Xboxille.

Vaikka Internetissä on viime aikoina liikkunut pienehköjä huhuja myös mahdollisesta Cube-käännöksestä, on Digital Zoo nyt virallisesti kiistänyt asian.

Guardian Viper
Uutinen

Tiburon tekee Teräsmiehen

Electronic Artsin Tiburon-studio hakee kotisivuillaan lukuisia pelialan ammattilaisia työstämään uutta Superman-peliä, jota kuvaillaan hahmon takaa kuvatuksi toimintapeliksi. Tiburon on aikaisemmin tehnyt lähinnä urheilupelejä, kuten suosittua Madden-jenkkifutissarjaa.

Useat lähteet uskovat pelin myös liittyvän tulevaan Superman Returns -elokuvaan, joka sekin on vielä alkutekijöissään.

Oliver
Uutinen

Kuvia Pleikkarin Delta Forcesta

NovaLogic on julkaissut ensimmäiset kuvat Delta Force: Black Hawk Down -FPS-pelin PlayStation 2 -versiosta. Käännöstyön hoitaa brittiläinen Rebellion PC-version pohjalta ja se on tarkoitus julkaista Euroopassakin vielä tänä keväänä.

Vuoden 1993 Somalian tapahtumia kertaava yksinpelikampanja sisältää kuusitoista tehtävää, jotka vievät pelaajan maaseudulta Mogadishun kaduille.

Oliver
Arvostelu

Shark Tale

Kukapa näin tylsästä lisenssipelistä edes jaksaa lukea.
Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

Trailereita Capcomin tulevista peleistä

Game Informerin sivuilta löytyy trailereita muutamasta Capcomin perjantaina esittelemästä pelistä. Haunting Ground ilmestyy PS2:lle jo huhtikuussa ja Beat Down: Fists of Vengeance sekä Without Warning saapuvat PS2:n lisäksi Xboxille ensi syksynä. Trailerit voit ladata oheisista linkeistä.

Oliver
Uutinen

Uusia kuvia Forzasta

Microsoft on julkaissut yhdeksän uutta kuvaa hiljattain myöhästyneestä Forza Motorsportistaan. Kuvat, joista kuusi on alla ja loput kolme voi katsoa lähdelinkin takaa, esittelevät japanilaista Tsukuba Circuit -rataa.

Forza julkaistaan näillä näkymin toukokuussa.

Hakkiz
Uutinen

Xbox 2 vasta E3-messuilla?

Microsoft on vahvistanut epäilykset siitä, ettei Xboxin seuraajaa tulla esittelemään vielä Game Developers Conference -messuilla maaliskuussa. Laitteen ensinäyttely tapahtunee toukokuussa perinteisillä E3-messuilla, jonne myös Sonylta ja Nintendolta odotetaan jonkinasteisia näytöksiä tulevista konsoleistaan. Samoilla messuilla Microsoftin odotetaan lisäksi paljastavan Xbox 2:n virallinen julkaisupäivä.
lord_diablo
Uutinen

Kuvia Capcomin uutuuksista

Ohessa tuoreimmat kuvat Capcomin tulevista peleistä Haunting Ground, Resident Evil: Outbreak File #2, Beat Down: Fists of Vengeance ja Without Warning.
Oliver
Uutinen

Forza myöhästyy taas

Microsoftin autosimulaattori Forza Motorsport myöhästyy taas. Xboxin virallisen verkkosivuston mukaan pelin kurvailua Pohjois-Amerikan markkinoille joudutaan odottamaan toukokuun alkuun asti. Alkujaan Forzan oli tarkoitus ilmestyä jo viime jouluksi.

Microsoft ei ole tarkentanut pelin julkaisuaikaa Euroopan osalta, mutta lienee todennäköistä, että PAL-versio on kaupoissa aikaisintaan samaan aikaan Pohjois-Amerikan NTSC-version kanssa.

Hakkiz
Uutinen

PSP:n julkaisu Euroopassa viivästyy?

Bloomberg.com-taloussivuston mukaan Sony aikoo julkaista PSP:n Euroopassa vasta maaliskuun jälkeen, koska laitteen käyttämiä prosessoreja ei ehditä valmistamaan tarpeeksi maailmanlaajuista kysyntää varten. Sonyn puhemies Kenichi Fukunaga kertoi laitteen kuitenkin ilmestyvän vuoden ensimmäisellä puoliskolla, mutta ei antanut tarkempaa ajankohtaa.
Oliver
Uutinen

Kaikkea kivaa Capcomilta

Capcom on Las Vegasissa pitämässään tiedotustilaisuudessa paljastanut suunitelmiaan myös Euroopan varalle.

Huhtikuussa on PS2:lle luvassa kauhuseikkailu Haunting Ground, jossa nuori Fiona Belli herää auto-onnettomuuden jälkeen oudossa linnassa. Etsiessään tietä ulos Fiona törmää linnan asukkeihin ja saa avukseen Hewien, ansasta pelastamansa saksanpaimenkoiran. Oman älynsä ja Hewien kykyjen avulla tapahtumien taustat vähitellen valkenevat Fionalle.

Oliver
Uutinen

Ghost Recon 2 keväällä Cubelle

Kirjailija Tom Clancyn nimeä kantavan pelikirjaston toistaiseksi uusin sulka, Tom Clancy’s Ghost Recon 2 -pelin GameCube-versio, on vihdoinkin saanut julkaisupäivämäärän. PlayStation 2:lle ja Xboxille jo viime vuoden puolella julkaistu sotatoimintapeli saapuu Nintendon kotikonsolille maaliskuun 31. päivä.

Ghost Recon -erikoisjoukkojen kapteeni Scott Mitchellin roolissa pelaajat pääsevät setvimään räjähdysherkkää tilannetta vuoden 2007 Pohjois-Koreaan. Sotatoimia voi harjoittaa edellisosasta tutun silmävinkkelin lisäksi myös niin sanotulla olkapäänäkymällä.

Guardian Viper
Uutinen

PSP Pohjois-Amerikkaan 24. maaliskuuta

Sony Computer Entertainment America (SCEA) on ilmoittanut PSP:n saapuvan sikäläisiin kauppoihin 24. maaliskuuta. Muun muassa 32 megan muistikortin, kuulokkeet ja esittelylevyn sisältävän 'Value Packin' suositushinta on 249,99 dollaria (n. 192€) ja ensimäisen miljoonan paketin mukana tulee lisäksi Spider Man 2 -elokuva UMD-levyllä.
Oliver
Uutinen

Kummisetä myös PSP:lle

Electronic Arts on vahvistanut The Godfather -pelin ilmestyvän PlayStation 2:n, Xboxin ja PC:n lisäksi myös PSP:lle. Peli hakee inspiraationsa Mario Puzon roomaanista ja siihen perustuvasta elokuvaklassikosta, mutta GTA-tyyppisellä pelimekaaniikalla varustetun pelin tarina on uusi. Mukaan peliin on haalittu elokuvan näyttelijöitä edesmennyttä Marlon Brandoa myöten ja se julkaistaan edellä mainituille alustoille ensi syksynä.
Oliver
Arvostelu

Dead or Alive Ultimate

Nyrkit heiluvat, valot välkkyvät ja linjat laulavat, kun Dead or Alive Ultimate päästetään valloilleen.
Hakkiz
Uutinen

Suomen pelimarkkinat kasvoivat viime vuonna

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistyksen, FIGMA ry:n jäseniltään keräämien tietojen mukaan pelimarkkinoiden arvo kuluttajahinnoin oli vuonna 2004 n. 68 miljoonaa euroa (2003 60 miljoonaa) ja pelituotteita myytiin n. 1,680.000 kappaletta. Pelimarkkinat kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna 13 % joka on yli odotetun kasvun.

Kappalemäärin mitattuna PC- ja PC-multimedian osuus oli 33 % ja konsolipelien 67 %. Euromäärissä mitattuna konsolipelimarkkinat olivat vieläkin suuremmat osuuden ollessa 72 %.

Oliver
Uutinen

Stargate-pelin sivut avattu

Australialaisen Perceptionin kehittämän Stargate SG-1: The Alliance -toimintaräiskinnän kotisivut on nyt virallisesti avattu. Yksityiskohtia tv-sarjaan perustuvasta pelistä ei ole vielä paljoa paljastettu, mutta jatkossa lisätietoa löytyy osoitteesta www.stargate-thealliance.com. JoWooD julkaisee pelin ainakin PlayStation 2:lle, Xboxille ja PC:lle tämän vuoden lopulla.
Oliver