Second Sight

Viime vuosituhannen loppupuolella kuusi ihmistä poistui Raren suuresta pelitalosta perustaakseen oman yrityksen. Nämä GoldenEyen tekijöinäkin toimineet pelialan nerot nimesivät firmansa Free Radical Designiksi. Neitsytpelinä toimi TimeSplitters, joka sai pari vuotta julkaisunsa jälkeen jatkoa. Tänä vuonna ilmestyy sarjan kolmas osa. Jopa sokea sylivauvakin siis huomaisi, että kyseinen pulju on häärännyt lähinnä räiskintäpelien parissa. Second Sight onkin uusien siipien kokeilua totuttua poikkeavassa genressä, toimintaseikkailussa.



Vuorovaikutteinen elokuva


Lafkan edellisistä peleistä Second Sight poikkeaa myös tavallista paremmalla käsikirjoituksellaan. Elokuvamainen tarinankerronta pitää otteessaan ja paljastaa itsestään vain palan kerrallaan. Peli alkaa päähahmon löytäessään itsensä sairaalasängystä - vailla pienintäkään muistikuvaa aiemmasta elämästään. Muistia virkistämään ryntäävätkin satunnaiset takaumat puolen vuoden takaisesta tragediasta. Pelaaja joutuu näin ollen pelaamaan vuoronperään niin salaperäisessä menneisyydessä kuin toivottomalta näyttävässä nykyhetkessäkin. Aivot pyörittelevät erilaisia ratkaisumalleja aina ensiminuuteilta loppuvideoon asti. Mainittakoon, että Second Sightin loppuratkaisu ei jättäisi kylmäksi edes M. Night Shyamalania.


Mutta jo ennen oman nimensä selvittämistä päähahmo havaitsee erikoiset telepaattiset kykynsä avaamalla sängyn lukot ajatuksen voimalla. Telekinesia, eli esineiden liikuttaminen, on seitsemästä eri kyvystä ensimmäinen. Jo alkutaipaleella Tohtori John Vatticiksi paljastuva mies oppii myös muun muassa itsensä parantamisen taidon, vihollisten ajatusten muokkaamisen sekä heidän räjäyttämisensä. Kaiken tämän käyttöä rajoittaa PSI-mittari, joka kuluu telepaattisia kykyjä käyttäessä nopeasti, mutta lataantuu takaisin hitaasti. Viimeisenä oljenkortena John voi käyttää myös runsasta asevalikoimaansa. Ohjaus on toteutettu TimeSplittermäisellä tarkkuudella ja tottelee pelaajan komentoja kiitettävästi.



Onnistunut kokeilu


TimeSplittereissä käytetty pelimoottori paistaa läpi jo alkuvalikoista lähtien. Grafiikat ovat pientä hienosäätöä lukuunottamatta lähes identtiset. Tekstuurien käytöstä, animoinnista ja värimaailmasta saa hakea eroja suurennuslasilla. Jopa hahmojen sarjakuvamainen olemus on TS:stä lainattu. Hienosäädöistä erikoismaininnan ansaitsevat erehdyttävän aidosti toteutetut kasvonliikkeiden mallinnukset. Uudistuksista suurin on kuitenkin hahmon silmistä tämän taakse siirtynyt kamerakulma. Kameravaihtoehtoja on kaksi, joko Metal Gearista tuttu samaan asentoon lukittu, tai tasohyppelyissä usein käytetty toisella tatilla ohjattava aktiivinen kuvakulma. Kenttien syvyydestä johtuen käytin itse ainoastaan jälkimmäisenä mainittua. Ratojen tunnelmallisuutta lisää aina tilanteisiin sopiva musiikki. Säveltäjä on selvästi päässyt pelaajan pään sisälle ja osannut luoda niin kylmiä väreitä kuin pelon tunteitakin. Ääninäyttely on myös keskivertoa tasokkaampaa. Ainoa mitä korvat jäivät kaipaamaan, oli Surround-tuki.


Fysiikkamoottori on kokenut rajun päivityksen. Mukaan on lisätty muun muassa ragdoll, joka saa liikkeet näyttämään aidommilta. Kuollessaan viholliset kaatuvat luonnollisesti ja entistä vaihtelevammin. He voivat säntäillä myös seinille ja vieriä rappusia alas ilman, että nivelet taipuisivat väärään suuntaan. Ainoa hämmentävä seikka fysiikkapuolessa oli massan puuttuminen elottomista esineistä. Laatikot kun tuppasivat lentämään jopa kymmeniä metrejä pelkästä hipaisusta.


Free Radical on luonut pelin, joka pursuaa innovatiivisuutta. Pelaajalle tarjotaan suunnattomasti erilaisia tapoja läpäistä se. Jo telepatian seitsemän eri muotoa mahdollistavat joko hyökkäävän, katseita välttelevän tai siltä väliltä olevan pelitavan. Hiippailun vihaajat voivat taas astua suoraan terminaattoritoimintaan loiskimalla jokaisen vihollisen täyteen ruutia. Kun mukaan vielä lisätään versoava, mutta lopussa yhteen punoutuva juoni, on pelkästään tässä jo hyvän pelin lähtöainekset. Koska myös grafiikka ja äänipuoli ovat kunnossa, on kyseessä loistava peli. Kiitettävä arvosana jäi uupumaan lievästi ulospäin huokuvasta itsevarmuuden puutteesta pelintekijöiden osalta. Kokeilevuus on siellä täällä havaittavissa, mutta ei kuitenkaan häiritsevällä tasolla. Kaikki kymmenen tuntia mitä Second Sightin läpäisyyn vaaditaan, on puhdasta nautintoa kaikille aisteille.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi