Force Unleashed II jättää PSP:n väliin
Lähes kaikille muille kodinkoneille (PC, DS, PS3, Wii, X360, iPhone) peli saapuu kaavailujen mukaisesti lokakuun lopulla.
Fallout: New Vegasin tähtikaarti julki
Mafia II:n demo Xbox Livessä
Kokeiluversion pitäisi saapua keskiviikkona myös eurooppalaiseen PlayStation Storeen.
Mafia II julkaistaan Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle 26. elokuuta.
Dragon Age: Origins - Awakening
Mukavaa lisä pelattavaa, mutta silti puuttumaan jäi paljon. Ei ollut sen suurempia valintoja jotka olisivat vaikuttaa peliin, (paitsi että tappaako mahdollisen ryhmän jäsenen yms pientä) eli paljon putkijuoksumaisempaa oli. Aivan liian helppo ainakin omalle hahmolle.. Kuolin ensimmäisen kerran varmaan lopparissa... vaikka nostin hardille kun tympi jo tuo helppous. Kestoa oli sen 9h, vaikka yritin melkein kaikki sivujuonet tehdä loppuun.
Konamin PS3-tanssipeliin Move-tuki
Pelin kerrotaan tarjoavan todellisen interaktiivisen tanssikokemuksen, kun pelaajan on käytettävä jalkojen lisäksi myös käsiään. Ääniraidalle luvataan 25 uutta biisiä Konamin omilta artisteilta sekä 25 lisensoitua kappaletta.
Ace Combat Assault Horizon myös PS3:lle
Lähdelinkin takaa löytyvän trailerin lisäksi pelistä ei vielä paljoa paljastettu. Kehitystiiminä toimii edelleen Project Aces ja yksinpelikampanjan lisäksi tiedossa on verkkomoninpeliä.
PS3:n Gothic 4 ensi vuoteen
Julkaisija JoWooDin mukaan PS3-version jatketulla kehitysajalla pyritään takaamaan sama, laadukas pelikokemus, kuin PC:llä ja Xbox 360:lla.
Traileri Call of Duty: Black Opsin moninpelistä
Trailerissa esitellään muun muassa moninpelin uusia tappoputkipalkintoja, kuten radio-ohjattavaa pommiautoa. Lisäksi pätkän lopussa näytetään väläyksiä oletettavasti peliin sisällytettävästä videoeditorista.
Black Opsin täysimittaista moninpelipaljastusta lupaillaan syyskuun ensimmäiselle päivälle.
Medal of Honorissa soditaan myös Taliban-taistelijana
– Me nostamme tunteita pintaan, mutta kyse ei ole niinkään sodasta, vaan sotilaista. Emme voi vältellä tapahtumapaikkaa ja tapahtumien osapuolia, mutta loppujen lopuksi kyse on pelistä, joten emme aio provosoida liikaa, Liu tyynnytteli.
Killzone 3:n betatesti lähestyy
Vielä sivu ei tunnu toimivan millään tunnuksilla ja mahdollista on, että betatesti jää vain Plus-tilaajien riemuksi. Lisätietoja voidaan odotella viimeistään ensi viikolla Kölnissä järjestettävän Gamescom-messun yhteydessä.
Killzone 3 julkaistaan PlayStation 3:lle ensi vuoden alussa.
Red Dead Redemption
Kiitos arvostelusta! Pelin sijoittuminen vanhan ja uuden ajan taitekohtaan antaa tarinalle oman säväyksensä. Intiaanisodat ovat jo unohdettu historian kirjoihin ja uuden mantereen alkuperäisasukit ajettu reservaateihin. Kesyttämätön luonto pistää vielä hyvin kampoihin, itsensä luomakunnan herraksi ylentäneen valkoisen eurooppalaisen valloittajan edessä. Elokuvien kautta tutuksi tulleet willin lännen kliseet löytyvät. Saluunasta se pienonsoittaja, ja yläkerran kamareista ne seuralaiset..
Toy Story näytti taas lelulaatikon paikan brittilistalla
Toisen sijan vei ensimmäistä kertaa sitten tammikuun Call of Duty: Modern Warfare 2, jonka PS3-versio teki viime viikolla kauppansa. Jos tahti jatkuu samana, saattaa Dr. Kawashiman paikka Iso-Britannian kaikkien aikojen myydyimpänä pelinä olla uhattuna jo ensi viikolla.
KonsoliFINin viikon videosaalis
Lähinnä tarkoitus on tuoda paremmin esille jäsenien omia tuotoksia, joita löytyykin jo yli 200 kappaletta.
Muistutus juhlakilpailuista
NBA Jam NBA Eliten kylkiäisiksi
Ladattava NBA Jam sisältää kolme pelimuotoa: Play Now, Campaign ja Online. Wii-versiossa nähdään lisäksi erillinen uudistettu yksinpelitila.
Lara Croftin verkkopeli viivästyy
Square Enix Europe lupaa Lara Croftin ensimmäiselle ladattavalle seikkailulle myös runsaasti lisäsisältöä. Vuoden mittaan verkkopalveluihin pitäisi ilmestyä viisi laajennusta, joista kolme tarjoaa uusia ympäristöjä taistelujen ja pulmien kera.
MAG
Clank-ääninäyttelijä vihjaisi uudesta R&C-pelistä
Telltale Games / Puzzle Agent haastattelu KonsoliFINissä
Lue episodisten pelien veteraanilta mietteitä pilottiformaatista, Movesta ja Kinectistä sekä pizzatäytteistä täältä.
CoD: Black Ops -julkaisu on Activisionin suurin investointi
Pelin ennakkomyynti on käynyt jo Call of Duty: Modern Warfare 2:ta vilkkaammin, mutta Kotick pitää Black Opsin haastajana kaikkea, mihin ihmiset voivat vapaa-aikansa käyttää.
Vinkkejä omien PS3-valikkoteemojen luomiseen
Lähdelinkin kautta löydät työkalut sekä ohjeita ja voit tarvittaessa myös kysellä englanninkielellä lisää.
Kuvia Heavy Rainin Move-versiosta
Heavy Rainin Move-versio tulee kauppoihin jouluksi ja jo hankittuihin peleihin voi ladata Move-päivityksen ilmaiseksi. Halutessaan molempia versioita voi jatkossakin pelata perinteisesti pädillä.
Ylläpito esittäytyy: Corca, Hakkiz, Guardian Viper
Telltale Games - Puzzle Agent haastattelu
Äänestä vuosikymmenen KonsoliFIN-käyttäjä
Kilpailussa jaetaan palkintoja niin vuosikymmenen käyttäjälle kuin äänestäjillekin. Lisätietoja palkinnoista annetaan hiukan myöhemmin. Sitä ennen voittamismahdollisuuksiaan voi parannella osallistumalla muihinkin skaboihin:
Pleikkarit kärjessä Japanissa
True Crime: Hong Kong ensi vuoteen
Lisää Castlevaniaa Live Arcadessa
Tutut 1200 Microsoft-pistettä maksava Castlevania: Harmony of Despair on varustettu kuuden pelaajan yhteistyötilalla ja 1080p-resoluutiolla.
Fable III ei tue Kinectiä
Molyneux vihjaili kuitenkin, että tuki saatettaisiin tuoda myöhemmin päivityksenä peliin. Tarkemmat yksityiskohdat tai päivityksen todennäköisyys jätettiin kuitenkin hämärän peittoon.
Halo: Reach valmistui
Helpottunut tuottaja purki tuntemuksiaan The Sydney Morning Heraldin haastattelussa. Halo: Reach päättää Bungien kymmenen vuoden urakan pelisarjan parissa, joten sen valmistuminen herättää kehittäjissä myös haikeita fiiliksiä.
LittleBigPlanet 2 tuoreessa trailerissa
Keksi KonsoliFINille tunnuslause
Batman: Arkham City syksyllä 2011
Jatko-osassa Gotham Cityn rikollisille ja mielisairaille rötösherroille on varattu oma kaupunginosa, jonne pelaajat syöksyvät seikkailemaan. Luvassa on täysin uusi tarina täynnä klassisia lepakkopahiksia.
Tilastopläjäys Britannian pelilistoista
Kuvaavaa kaikille tilastoille on, että nykyisestä kotikonsolisukupolvesta vain Wiin pelejä on yltänyt kaikille listoille. Raymanin (PC, PS, Saturn, Jaguar) viiden vuoden Top-40-putkeen on tosin millä tahansa pelillä vielä matkaa.

