Blogi

On jäätelö hyvää kun yksin syö

Tuli kaveriporukan kebabsession äärellä puheeksi DualShock 3, erityisesti kun omani (satin silver lällällää) lähti alkuviikosta matkaan kaukomailta.

- Sähän voisit hankkia kohta jonkun kolmin- tai nelinpelin. Sitte sulla olis peli ja ohjaimet neljälle.

- Nii. Sitten pitäs enää hankkia kolmas ja neljäs kaveri. (Tässä vaiheessa keskustelun ulkopuoliset kaverit mulkaisivat pahasti)

- Hahaa, totta kyllä.

- Pitäiskö ohjainpaketteihin lisätä varoitus 'EI SISÄLLÄ KAVERIA', samaan tapaan kuin leluissa lukee 'EI SISÄLLÄ PARISTOJA'?

- Pitäis.

designed
Uutinen

Capcom uskoo Wiin suurpelien tulvaan

Nintendon teoksia lukuunottamatta Wiillä ei ole juurikaan nähty AAA-pelejä, todellisia megaluokan julkaisuja. Capcomin mukaan tähän asti on kuitenkin ollut vain tyyntä myrskyn edellä, ja kohta suurpelejä tulee Wiille tulvimalla.
SOJ
Uutinen

Joukkokanteella EA:n jenkkifutismonopolia vastaan

Kaksi pelaajaa Washingtonista ja Kaliforniasta ovat haastaneet Electronis Artsin oikeuteen kilpailuaseman väärinkäytöstä.

Joukkokanteen muodossa avattu syyte juontaa juurensa vuoteen 2004, jolloin Take-Two toi markkinoille NFL 2K5:n 19,99 dollarin hintalapulla, mikä johti lähes kolmen miljoonan pelin myyntiin. Tuolloin EA vastasi haasteeseen pudottamalla Madden 2005:n hinnan 49,95 dollarista 29,95 dollariin.
Oliver
Uutinen

The Conduit ensi vuoden alussa

Ensimmäisestä persoonasta kuvattu The Conduit -räiskintäpeli saapuu Wiille seuraavan vuoden alkupuolella. High Voltagen kehittämällä pelillä ei ole kuitenkaan vielä julkaisijaa.

Kehittäjän mukaan pelissä on henkeäsalpaava yksinpelikampanja ja kunnollinen verkkomoninpeli. The Conduitin ohjaus on suunniteltu täysin Wiin ohjainta silmällä pitäen. Lisäksi grafiikan luvataan olevan konsolin parhaasta päästä.
SOJ
Uutinen

HIMiä ja The Rasmusta perjantaina PS3:lle

PlayStation 3:n SingStar-karaokepelin SingStore-verkkokaupan joka toisen viikon perjantaina tapahtuva päivitys ei tälläkään kertaa tuo mukanaan lisää suomenkielistä laulettavaa, mutta tavallista suppeampaan sisältöön on onnistuttu kuitenkin mahduttamaan peräti kaksi biisiä sekä HIMiltä, että The Rasmukselta.
Oliver
Arvostelu

NBA 08

Sonyn oma koripallopeli ei ole 3 pisteen heiton arvoinen suoritus.
Yargo
Julkaisu

Pipemania

Alkuperäinen Pipe Mania julkaistiin jo vuonna 1989 ja nautti heti valtavaa suosiota älypelien pelaajien keskuudessa haastavilla ja monipuolisilla kentillään. Pelistä tuli ilmiö, joka myi maailmanlaajuisesti miljoonia, tehden siitä yhden kaikkien aikojen suosituimmista älypeleistä. Nyt Pipe Mania on palannut pelaajien iloksi, tarjoten myös uudelle pelaajasukupolvelle mahdollisuuden tutustua tähän hauskaan ilmiöön.

Pipe Manian yksinkertaisuudessa on sen viehätys, sillä peli sopii kaikille ikän katsomatta.

Jyri Jokinen
Julkaisu

de Blob

de Blob is an action puzzle title that allows players to explore and liberate an alien city from the evil, monochromatic I.N.K.T. Corporation that has taken over the city and outlawed all color and fun from daily life. Playing as de Blob, gamers will embark on a quest to re-animate the city of Chroma, and bring spunk and character back to the oppressed, by splattering buildings, landmarks, and citizens with color. de Blob features an intricate single player campaign as well as a multiplayer experience that supports up to four competitors via split screen.
Jyri Jokinen
Julkaisu

Pimp My Ride

Musiikkikanava MTV:n suosittuun Pimp My Ride -ohjelmaan perustuva ajopeli vie pelaajan autoilun ja ajopelien tuunaamisen maailmaan. Xzibit kumppaneineen auttaa pelaajaa virittämään kaaraansa lukuisin eri keinoin, jolla autosta saadaan paitsi tyylikäs, nopea että viileä menopeli kaupungin kuumimpiin kisoihin.

Lukuisat eri ajoympäristöt, kymmenet eri kisahaasteet ja monet autot tarjoavat runsaasti pelattavaa ja tuunattavaa lukemattomiksi tunneiksi.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Guitar Hero: Aerosmith Bundle

Rock'n'roll all nite! Guitar Hero -pelien vanavedessä ja ennen pelisarjan nelososaan siirtymistä tutustutaan yhteen maailman menestyneimmistä ja arvostetuimmista rock bändeistä eli itsensä Aerosmithiin. Nämä elävät rokkilegendat ovat saaneet oman Guitar Hero -pelinsä, jossa pelaajat joutuvat todellisen urahaasteen eteen: nousta pienestä kellaribändistä suureksi, ylistetyksi ja suosituksi bändiksi - ja tietysti matkan varrella soittaa bändin suurimmat ja tärkeimmät hitit läpi.
Jyri Jokinen
Julkaisu

Guitar Hero: Aerosmith

Rock'n'roll all nite! Guitar Hero -pelien vanavedessä ja ennen pelisarjan nelososaan siirtymistä tutustutaan yhteen maailman menestyneimmistä ja arvostetuimmista rock bändeistä eli itsensä Aerosmithiin. Nämä elävät rokkilegendat ovat saaneet oman Guitar Hero -pelinsä, jossa pelaajat joutuvat todellisen urahaasteen eteen: nousta pienestä kellaribändistä suureksi, ylistetyksi ja suosituksi bändiksi - ja tietysti matkan varrella soittaa bändin suurimmat ja tärkeimmät hitit läpi.
Jyri Jokinen
Julkaisu

Big Beach Sports

Rantalomakohteen kupeeseen sijoittuva urheilupeli vie pelaajat kuumankosteisiin tunnelmiin hauskoissa rantalajeissa, joita ovat lentopallo, jalkapallo, jenkkifutis, bocce, frisbeegolf sekä kriketti. Yksinpelissä turnauspeli kannustaa pelaajaa tulemaan mestariksi jokaisessa lajissa hyödyntäen ainutlaatuista ja luovaa ohjaustapaa oikeita urheiluliikkeitä mallintaen. Moninpelissä puolestaan voi otella peräti neljä pelaajaa samanaikaiseksi kilpailumuotoisessa kisatilassa.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Topspin 3

Tennispelien parhaimmistoa suvereenisti edustava Top Spin -sarja on edennyt kolmanteen osaansa - luonnollisesti entistä hiotumpana ja ominaisuuksiltaan paranneltuna. Häikäisevällä grafiikalla, tarkalla animaatiolla ja mahtavalla pelattavuudella varusteltu peli tuo konsolitenniksen pelaajille parempana kuin koskaan aiemmin. Pelasi peliä sitten verkossa tai yksinpelinä, pelaajan ranking nousee menestyksen ja voitettujen otteluiden myötä. Myös omaa hahmoa pääsee suunnittelemaan entistä paremmin ja yksityiskohtaisemmin, aina kehon muotoja, meikkejä ja tatuointeja myöden.
Jyri Jokinen
Julkaisu

Ferrari Challenge

Ferrarin nimi on tarkoittanut jo yli 60 vuoden ajan vauhtia, jännitystä ja hohtoa. System 3 tuo Ferrarin tarjoaman vauhdin ja lyömättömän tyylin olohuoneeseesi Ferrari Challenge -pelillä. Hyppää maailman himotuimpien autojen rattiin ja haasta kilpakumppanisi oikeassa Ferrari Challenge -tapahtumassa, jonka voittaja on todellinen Ferrari-mestari.

Kuskin kaikkia ajokykyjä koettelevan Ferrari Challenge -tapahtuman lisäksi peli sisältää mahdollisuuden kisata monissa pelitiloissa, suunnitella omia tiimejään ja avata uusia pelityyppejä ja kisoja.
Jyri Jokinen
Julkaisu

MadWorld

MADWORLD, the first title set for release in Q1 2009, is an inventive third-person action game exclusively for Wii™. Produced by Atsushi Inaba, MADWORLD has a unique black and white style, depicting an incredibly sharp backdrop that straddles graphic novels and 3D worlds. As players battle opponents, they must master the use of various weapons and items found within their environment, such as chainsaws and street signs, while entertaining sports commentary adds to the third-person gameplay.
Jyri Jokinen
Julkaisu

Sonic Unleashed

Sonic is truly in a world-wide race against time... as the sun sets, a new adventure awakens.

In this new adventure, Dr. Eggman is up to his evil antics again, in his quest for World domination. He unleashes a powerful ray that not only divides the world into several continents, but has an unexpected transformation on Sonic’s state. Sonic must travel across the globe, completing action-packed stages to retrieve the power of the Chaos Emeralds to ultimately save the world… and himself!
Jyri Jokinen
Julkaisu

Super Smash Bros. Brawl

Kaikkien aikojen suurin taistelu alkaa!
  • Toiminnantäyteinen taistelupeli, joka sisältää Nintendo-peleistä tuttuja hahmoja (Mario, Link, Pikachu, jne.) sekä Solid Snaken (Metal Gear Solid) ja Sonicin!
  • Taisteluareenoilla voi tapahtuma mitä tahansa.
Jyri Jokinen
Julkaisu

Alone in the Dark

Alone in the Dark on palannut mullistamaan toimintapelit!
  • New Yorkin Keskuspuisto on mallinnettu tarkasti käyttäen satelliittitietoja ja tuhansia valokuvia.
  • Pelin vangitseva tarina paljastaa Keskuspuistoa koskevan salaliiton ja kyseenalaistaa kuoleman jälkeistä elämää koskevat uskomukset, tosielämästä lainattujen ideoiden ja teorioiden pohjalta.
  • Tarina kerrotaan sarjafilmien tyyliin, mikä pitää jatkuvan jännityksen huipussaan ja koukuttaa pelaajan.
  • Mullistavan tekniikan ansiosta kaikki mitä voisit tehdä tosielämässä, sen voit toteuttaa myös
Jyri Jokinen
Julkaisu

Family Ski

Koko perheen laskettelupeli, joka hyödyntää Wiin tasapainolautaa!
  • Ainutlaatuinen ohjaustapa – Laskettele mäessä hyödyntämällä Wiin ohjaimia. Astu Wiin tasapainolaudalle tai käytä Wii-ohjainta ja Nunchuk-apuohjainta yhdessä ja laskettele tyylillä!
  • Laskettele ystäviesi ja perheenjäseniesi kanssa. Jopa neljä pelaajaa voi kisata keskenään samanaikaisesti jaetulla ruudulla.
  • Family Ski sisältää 14 rataa, jotka on jaettu kolmeen eri vaikeustasoon.
Jyri Jokinen
Julkaisu

Brothers in Arms: Double Time

Palkittu sotapelisarja vihdoin myös Wii-pelikonsolilla! Tarjolla toimiva tarina, tiukkaa toimintaa ja ennen kaikkea autenttisia taisteluita.
Jyri Jokinen
Julkaisu

Wacky Races: Crash & Dash

Wacky Races: Crash & Dash is an action racing game like no other, with fun-filled environments, crazy cars and hilarious characters. The game features all the characters and cars from the TV series including old favorites: Turbo Terrific driven by Peter Perfect, the Ant Hill Mob in their Bullet Proof Bomb, Penelope Pitstop, and the Mean Machine driven by Dick Dastardly and his sidekick, Muttley. Players join Dick Dastardly and the gang, racing across a variety of action-packed and colorful cross-country rallies from the TV series.
Jyri Jokinen
Julkaisu

We Love Golf!

We Love Golf! on ainoa golf-peli jota tarvitset, sillä se vie virtuaaligolffaamisen aivan uudelle tasolle! Tartu Wii remote -ohjaimeen ja valmistaudu lyömään, sillä nyt golffataan tyylillä ja taidolla!

Halusitpa sitten kokea täyden 18 reiän radan tai harjoitella vain puttausta, We Love Golf! on täyttä golf-nautintoa, jossa pääsee toteuttamaan aitoa ja luonnollista swingiä säästä ja tilasta riipumatta.
Jyri Jokinen
Julkaisu

Brothers in Arms: Road to Hill 30

  • Next-Generation Brothers In Arms - The award-winning WWII franchise comes to the Wii system with all of the action, story and authenticity that has critics and fans eager for more.
  • Combining All 31 Playable Levels: Play as Sergeants Matt Baker and Joe Hartsock, leading your squad behind enemy lines through the Normandy invasion.
  • Unrivaled Authenticity: Fight actual Airborne Infantry battles of D-Day accurately recreated using thousands of official photos, maps, After-Action Reports and eyewitness accounts under the direction of Military and Historical Director,
Jyri Jokinen
Julkaisu

Soulcalibur: Legends

Todellista sankarimäiskintää ja miekanviuhunaa - Soulcalibur nyt Wii:llä! Peli sijoittuu 1500-luvulle, jolloin Siegfried ja muut Soulcaliburin sankarit joutuvat pelastamaan imperiumin tuhoutumiselta. Siegfield joutuu kahakkaan muita sotureita etsiessään tarunhohtoista miekkaa. Wii:n ohjaimella voit vaihtaa esimerkiksi aseita ja tehdä erilaisia taisteluliikkeitä. Mestarillisilla erikoisiskuilla pääset pelissä eteenpäin ja saat uusia varusteita taistelua varten.
Jyri Jokinen
Julkaisu

Topspin 3

Tennispelien parhaimmistoa suvereenisti edustava Top Spin -sarja on edennyt kolmanteen osaansa - luonnollisesti entistä hiotumpana ja ominaisuuksiltaan paranneltuna. Häikäisevällä grafiikalla, tarkalla animaatiolla ja mahtavalla pelattavuudella varusteltu peli tuo konsolitenniksen pelaajille parempana kuin koskaan aiemmin. Pelasi peliä sitten verkossa tai yksinpelinä, pelaajan ranking nousee menestyksen ja voitettujen otteluiden myötä. Myös omaa hahmoa pääsee suunnittelemaan entistä paremmin ja yksityiskohtaisemmin, aina kehon muotoja, meikkejä ja tatuointeja myöden.
Jyri Jokinen
Julkaisu

Don King Presents: Prizefighter Boxing

Don King Presents: Prizefighter tuo nyrkkeilyn urheilullisen toiminnan ja taktisen matsaamisen suoraan pelaajien ruuduille, realismista ja vauhdista tinkimättä. Pelissä ei tyydytä ottelemaan vain yhtä ottelua muiden joukossa, vaan haasteena on kokonaisen urheilu-uran rakentaminen ja kehittäminen, vastustajien nujertaminen, sekä tasapainottelu treenaamisen ja promotoinnin välillä.

Tavoitteena on nousta uran huipulle sekä mestaruusvyön voittaminen ja sen puolustaminen haastajia vastaan.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Hannah Montana Spotlight World Tour

Lähde maailmankiertueelle pop-kuningatar Hannah Montanan kanssa! Hannah Montana kutsuu sinut mukaansa räjähtävälle maailmankiertueelle. Onko sinusta auttamaan Hannah hänen suurimpien haasteidensa yli musiikkimaailman huipulle? Astu parrasvaloihin ja omaksu Disney Channel -tähti Hannah Montanan rooli Hannah Montana: Spotlight World Tour -pelissä.
Jyri Jokinen
Julkaisu

Ford Off-Road

With real time, on-the-go vehicle damage repair, acceleration faster than any previous Ford game, and alternative routes. Off Road brings a plethora of new and exclusive features to test players driving prowess at high speed. The racing has never been this exhilarating!

Jyri Jokinen
Julkaisu

Pool Party

Käy käsiksi keppiin ja haasta vastustajasi Pool Party -biljardiskabaan Nintendo Wii -pelikonsolilla. Mukana on peräti kolmetoista erilaista biljardivarianttia, aina ysi- ja kasipallosta snookeriin ja moniin muihin variantteihin. Eikä pelaamiseen tarvitse tyytyä vain biljardisalissa, sillä vaihtoehtoisina pelipaikkoina on muun muassa baareja, kartanoita ja jopa ökyrikkaiden veneitä!

Pool Party tarjoaa haastetta pelaajille älykkäällä tietokonevastustajalla sekä realistisella pelimaailman fysiikan toteutuksella. Moninpeli jopa neljän pelaajan kesken.

Jyri Jokinen
Uutinen

Uutta videokuvaa Resistance 2:sta perjantaina

GameTrailers.com intoilee julkaisevansa perjantaina uutta kuvamateriaalia PlayStation 3:lle syksyllä julkaistavan Resistance 2:n yksin- ja moninpelistä.

Hätäisimmät voivat jo nähdä pelistä lyhyitä väläyksiä GameTrailers TV:n promo-pätkässä, joka löytyy lähdelinkin takaa.
Oliver