Arvostelu

Osu! Tatakae! Ouendan

Ouendanissa timanttinen pelattavuus kohtaa A-luokan japanilaisen outouden. Tuloksena on suurta herkkua, mutta vain niille, jotka eivät pelkää importtaamista.
Anonyymi (ei varmistettu)
Arvostelu

Punisher, The

Tuomarin ajatusmallin mukaisesti anna kuoleman käydä oikeudesta The Punisher -lisenssipelissä.

Leo Kannisto
Uutinen

Kiinnostus Xbox 360:tä kohtaan kasvaa Japanissa

Xbox 360:n esitys Tokyo Game Show'ssa on tuoreimpien raporttien mukaan ollut onnistunut. Pelisivusto TVG kertoo, että Famitsun kyselyssä japanilaisten kiinnostus Microsoftin Xbox 360 -konsolia kohtaan on noussut messujen myötä kuudesta prosentista 22 prosenttiin.
Hakkiz
Uutinen

Itagaki keskittyy peliensä sisältöön

Team Ninjan räväkkä pelisuunnittelija Tomonobu Itagaki on kertonut Game Informerin haastattelussa keskittyvänsä peliensä sisältöön. Hänen mukaansa Team Ninja on panostanut viime vuosina graafisen tason parantamiseen, mikä on ollut konsolien puutteiden takia haasteellista. Koska pelaajia tyydyttävän grafiikan tuottaminen ei ole enää ongelma, Itagaki on päättänyt keskittyä aiempaa enemmän peliensä konseptiin ja pelattavuuteen.
Hakkiz
Uutinen

SP:n näyttö kirkastuu

Nintendo on vahvistanut tiedon, jonka mukaan Game Boy Advance SP:stä julkaistaan paremmalla lcd-näytön valolla varustettu malli. SP:n taustavalo on siirretty ruudun reunoilta sen taakse, mikä Nintendon mukaan mahdollistaa Game Boy Micron näyttöön verrattavan terävyyden ja selkeyden SP-mallissa. Kehittyneempi teknologia ei kuitenkaan näy laitteen kustannuksissa, sillä näillä näkymin Game Boy Advance SP säilyttää vanhan hintansa.

Nintendon suunnitelmissa on lanseerata uudistunut SP-malli kaikkialla maailmassa.

Kanis
Uutinen

Nintendo laskee DS:n hintaa

Nintendo on ilmoittanut laskevansa DS-käsikonsolinsa hintaa 149.90 eurosta 129.90 euroon 7. lokakuuta. Samalla markkinoille tuodaan myös kaksi Nintendogs-bundlea 149.90 euron suositushinnalla. Labradoinnoutajan kuvalla varustetusta paketista löytyy pelin lisäksi sininen ja mäyräkoiran komistamasta pinkki konsoli.

Japanissa ilmiöksi muodostuneen Nintendogsin Euroopan julkaisu tapahtuu myös 7. lokakuuta.

Paavo Niskala
Uutinen

Game Boy Microlla vahva avaus Japanissa

Nintendon 13.9 Japanissa julkaisema Game Boy Micro avasi vahvasti myymällä 148 000 konsolia ensimmäisen kuuden päivän aikana , mikä on jopa 40 000 parempi tulos kuin GBA SP:n vastaava. Melkein puolet myydyistä laitteista oli Famicom-erikoisversioita.

Eurooppaan Micro rantautuu 11.4 nelivärisenä.

Paavo Niskala
Uutinen

Operation Flashpoint: Eliten verkkosivut auki

Bohemia Interactiven kehittämälle Operation Flashpoint: Elitelle on avattu verkkosivut osoitteeseen www.flashpointelite.com. Sivustolla on pelistä tietoa ja uusia kuvia.

Pitkään työn alla ollut sotasimulaattori sisältää kaksi juonivetoista kampanjaa, 20 erillistä yksin- ja pikapelitehtävää, tehtäväeditorin ja yli 50 verkkomoninpelitehtävää. Pelialueiden koko on yli 100 neliökilometriä ja peliin mallinnettu kalusto monipuolista ja totuudenmukaista.

Hakkiz
Uutinen

Kuvia Frame City Killeristä

Namcon Xbox 360:lle kehittillä olevasta Frame City Killeristä on nähtävillä kasa uusia kuvia. Fiktiiviseen aasialaiseen kaupunkiin sijoittuvan pelin epälineaarinen juoni seuraa Crow-nimistä miestä, jonka tavoitteena on eliminoida huumekartellin johtaja Khan. PAL-alueella tämän toimintapakkauksen julkaisee Electronic Arts ensi vuoden alussa.

Loputkin kuvista voi katsastaa KonsoliFINin mediaserveriltä

Paavo Niskala
Uutinen

Xboxin Far Cry valmistunut

Ubisoft on saanut valmiiksi Far Cry Instinctsin, PC-räiskintä Far Cryn Xbox-version. Trooppisiin maisemiin sijoittuva toimintapeli on tarinaa myöten mukautettu konsoliympäristöön ja tukee Live-moninpeliä. Pelissä on lisäksi helppokäyttöinen karttaeditori.

Pelin valmistumisen kunniaksi Ubisoft julkaisi tuotoksesta uuden trailerin, jonka voi imuroida Far Cryn kotisivuilta.

Far Cry Instincts ilmestyy Xboxille 30. päivä kuluvaa kuuta.

Hakkiz
Uutinen

TGS 2005: Kuvia ja video Xbox 360:n Dead Risingista

Capcomin selviytymiskauhupeli Dead Risingista on julkaistu kuusi uutta kuvaa ja TGS 2005 -messuilla kuvattu pelivideo. Pelissä pelaaja joutuu taistelemaan hengestään epäkuolleita kuhisevassa kaupungissa freelance-valokuvaaja Frank Westin kengissä.
Hakkiz
Uutinen

Level 5:n Rogue Galaxy Euroopaan

Ranskalaisen Jeux Expo -sivun mukaan SCEE on paljastanut muutaman uuden julkaisun ensi vuodelle.

Forbidden Siren 2 on jatkoa vuonna 2004 ilmestyneelle kohtalaiselle kauhuseikkailulle. PS2:lla viimeksi vuonna 2003 nähty Ape Escape palaa puolestaan jo kolmannella osallaan. Odotetuin julkaisu on kuitenkin Level 5:n (Dark Cloud, Dark Chronicle) Sonylle tekemä Rogue Galaxy -roolipeli.

Oliver
Uutinen

Space Invaders Square Enixille

Square Enix on saanut hankittua asettamaansa määräaikaan mennessä tavoittelemansa enemmistön Taiton (Space Invaders) osakkeista. Itse asiassa Squaren tavoite ylittyi reilusti, sillä yrityskauppaan vaadittavan 247900 osakkeen sijaan Square sai ostettua peräti 346689 osaketta. Osakekauppojen tuloksena Taito siirtyy Square Enixin alaisuuteen 28.9.2005 alkaen.
Oliver
Arvostelu

WWE Aftershock

Nimensä mukaisesti painisarjan uusin osa tarjoaa aivoille täydellistä sokkihoitoa.
Kanis
Uutinen

Pelaa itsesi jalkapallotähtien rinnalle

Electronic Arts, kansainvälinen jalkapallojärjestö FIFA ja Microsoft järjestävät FIFA Interactive World Cup 2005 -turnauksen. Turnauspelinä toimii 29.9 Eurooppaan rantautuva FIFA 06.

Viime vuotisia perinteitä jatkava turnaus koostuu sekä offline- että online-pelaamisesta. Pelit alkavat paikallisilla karsinnoilla, jotka pidetään Suomessa DigiExpossa 5.-6.11.2005. Paikallisen karsinnan voittaja pääsee jatkamaan alueensa alkukilpailuihin, joita järjestetään yhteensä kahdeksassa kaupungissa kuudella eri mantereella.

Paavo Niskala
Uutinen

Uusi kuva Xbox 360:n NFS: Most Wantedista

Electronic Arts on julkaissut yhden uuden kuvan Need for Speed: Most Wantedin Xbox 360 -versiosta. Nykykonsoleillekin loppuvuonna ilmestyvä Most Wanted siirtää NFS-sarjan ainakin osittain juurilleen ja maustaa kaahailua palauttamalla poliisit pelaajan kannoille.
Hakkiz
Uutinen

Top Spin 2 – tie tennistähdeksi

Mainetta niittänyt Top Spin -tennispeli saa jatkoa 2K Sportsin tallissa tutuin eväin, mutta ehostettuna. Top Spin 2:ssa pelaaja voi luoda oman tennistähtensä tehokkaan Digital Identity -editorin avulla ja ruveta kapuamaan maailman huipulle monivuotisessa Grand Slam -pelimuodossa. Harjoitusleirien ja pikku turnausten kautta urkeneva ura johdattaa pelaajan lopulta huipulle, jota tähdittävät 24 tosimaailman tennistähteä Roger Federeristä Venus Williamsiin.
Hakkiz
Uutinen

Uutta tietoa Amped 3:n ominaisuuksista

2K Sports on julkaissut uutta tietoa lumilautailupeli Amped 3:n ominaisuuksista. Uuden fysiikkamoottorin, innovaatiivisen tekoälyn ja hiottujen kontrollien lisäksi peliin luvataan valtavia vuoria, yli 300 indie-musiikkikappaletta ja mahdollisuutta rakentaa omia hyppyreitä. Uusien hyppyreiden avulla pelissä voi päästä kokonaan uusille alueille tai vain parantaa omia piste-ennätyksiään. Lautailun ohella ”aidosti elävät vuoret” tarjoavat monenlaista oheistoimintaa lautalijoiden välisestä vuorovaikutuksesta valokuvien ottoon kavereiden parhaista tempuista.
Hakkiz