Microsoft jättää Kölnin ja Tokion pelimessut väliin
Sen sijaan firman strategiana on järjestää loppuvuoden aikana pienempiä paikallisia tapahtumia lehdistölle, yhteistyökumppaneille sekä kuluttajille.
Perusvarmaa fps pelaamista harvinaisemassaa kannettavassa muodossa: se toimii sittenkin!
Tehdään selväksi heti ensi alkuun, että kyseinen peli ei ole mikään virstanpylväs fps-pelien historiassa. Se ei salli useampaa ratkaisua eri tilanteisiin, se ei edellytä aktiivista ympäristön tutkimista ja se on tiukasti käsikirjoitettu putki joka johtaa pisteestä A pisteeseen B. Se on genrensä edustaja perinteisimmillään.
Duke Nukem Foreveriä kehitettiin todella pitkään. Mahtipontisen peliprojektin odottelu alkoi vuonna 1997 jolloin peli ensimmäistä kertaa julistettiin. Duke Nukem Forever peliprojekti joutui vaikeuksiin vuonna 2009 mutta Borderlands kehittävä otti viimeisteltäväksi kyseisen pelin ja vihdoin toukokuussa 2011 peli tuli ulos.
Itse hankin pelin maaliskuussa 2012 kun löysin Balls of steel editionin halvalla. Katsotaan millainen Duke on 14 vuoden kehitysrumban jälkeen.
Pelin tarina
Gravity Rush (Vita) - Vitan toinen loistopeli Dragonflyn arvostelussa.
Muutaman vuoden tauko toisen maailmansodan virtuaalinäyttämöiltä on tehnyt hyvää jo kertaalleen loppuun kulutetulle aihepiirille. Sniper Elite V2:n Natsi-Saksa tuntuu nimittäin yllättävän tuoreelta ympäristöltä modernin sodankäynnin ristitulessa.
Haukka on palaamassa kesällä juurilleen uuden Tony Hawk's Pro Skater HD pelin myötä. Onkin siis hyvä aika kirjoitella tuntemuksia allekirjoittaneen mielestä sarjan parhaasta osasta, Tony Hawk's Pro Skater 3:sta.
Ilomilo on oikein veikeä ja omaperäinen puzzle seikkailu. Kutkuttaa sopivasti aivosoluja. Pelissä kävi hieman häiritsemään siltojen rakentamisen kankeus – jos rakentaa useammasta palasta sillan niin rakennustarvikkeita joutuu kantamaan ympäri kenttää yksi kerrallaan, mikä on hidasta ja kankeaa. Rupesin pelaamaan tätä sen verran myöhään julkaisun jälkeen niin kaatuilubugeja ei näkynyt. Lienee bugit jo korjattu. Täytyy antaa kiitosta kameralle. Pelissä saa kaukonäkymän, josta saa hyvän yleiskatsauksen kenttään ja sitten lähinäkymä, jotta näkee mitä tekee.