Viewtiful Joe vaihtaa nimeään
Samalla pelin julkaisupäiväksi Japanissa on vahvistettu 29. syyskuuta. Vastaavasti Yhdysvalloissa Red Hot Man ilmestyy vuoden loppupuolella, mutta Euroopan julkaisuaikataulusta ei ole mainittu halaistua sanaa.
Samalla pelin julkaisupäiväksi Japanissa on vahvistettu 29. syyskuuta. Vastaavasti Yhdysvalloissa Red Hot Man ilmestyy vuoden loppupuolella, mutta Euroopan julkaisuaikataulusta ei ole mainittu halaistua sanaa.
Muista japanilaisjulkaisijoista Xbox 360 -pelejä ilmoitti esimerkiksi Bandai, joka työstää konsolille kolmea yksinoikeuspeliä.
Koko tilivuodella Microsoftin myynti oli 39,8 miljardia kasvun jäädessä vuoden takaisesta vain kahdeksaan prosenttiin. Yhtä hidasta myynnin kasvua Microsoft ei ole kokenut sitten listautumisensa vuonna 1986. Nettotuloja yhtiö keräsi tilivuonna 2005 12,3 miljardia dollaria, noin neljä miljardia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Oblivion on yksinpeliin keskittyvä ensimmäisen ja kolmannen persoonan roolipeli, jossa pelaaja saa itse päättää tekemisistään. Pelin tapahtumapaikkana on valtavan kokoinen, rikkaasti kuvitettu mielikuvitusmaailma Cyrodiil, joka tyyliltään muistuttaa lähinnä keskiajan Eurooppaa.
Juonellisesti peli sijoittuu Sands of Timen ja Warrior Withinin väliin. Prinssi päästää pahan valloilleen, mikä aiheuttaa sodan Persian ja Intian välille. Pelaaja pääsee astumaan yhdeksän eri kenraalin saappaisiin johtaen armeijat voittoon.
Too Human on jo viime vuosituhannella käynnistynyt projekti, joka on tiettävästi nähnyt X360:n mukaan lukien kolme eri kehitysalustaa kolmelta eri laitesukupolvelta.
Pelejä on toimitettu 11,2 miljoonaa, joista peräti 7,3 miljoonaa Pohjois-Amerikkaan ja vain 3,9 miljoonaa Japaniin ja Aasiaan. Pelejä on tähän mennessä julkaistu 48 ja luvun odotetaan kasvavan 150:een maaliskuun loppuun mennessä.
PSP-versio tukee langatonta nelinpeliä ja PSP:llä luodun hahmon voi siirtää PS2-versioon tai päinvastoin. PS2-versioon luvataan myös materiaalia, jonka saa avattua vain PSP:n avulla. Pohjois-Amerikassa peli julkaistaan syksyllä ja ilmeisesti Euroopassakin vielä ennen joulua.
Ceramic White Value Pack maksaa veroineen 26040 jeniä eli noin 192 euroa.
Edes jumalat eivät voi estää God of Waria päätymästä sinunkin pelihyllyysi.
GTA:SA:n päivitetty versio saa kanteensa aikaisemman Mature -merkinnän.
Resident Evil 5:n luvataan hyödyntävän Xbox 360:n ja PlayStation 3:n suorituskykyä sarjan mullistamiseksi.
Strategy Analytics arvioi tuoreessa raportissaan ensi jouluksi lanseerattavan Xbox 360:n johtavan Pohjois-Amerikan ja Euroopan markkinoita vuoteen 2007 asti.
Tuore sopimus ei vaikuta Valven Steam-palvelun toimintaan tai palvelussa julkaistaviin peleihin.
Haastattelusta paljastuu, ettei Majora's Mask- ja The Wind Waker -osien parissa työskennellyt Aonuma
Geistissä pelaajat saavat ohjattavakseen eräänlaiseksi aaveolioksi muuntautuneen agentin, joka pystyy riivaamaan ihmisiä, eläimiä ja koneita tutkiessaan hämäräperäisen Volks Corporationin salaperäisiä toimia.