Uutinen

Konamilta kannettavaa

Konami on esitellyt uusille kannettaville konsoleille luvassa olevia pelejään Gamer's Day -tapahtumassa San Franciscossa.

PSP:lle esiteltiin Coded Arms -FPS-räiskintä (ylempi kuvarivi), jossa pelaaja on hakkerin roolissa hylätyssä keinotodellisuudessa. Kuudessa maailmassa taistellaan yli kolmenkymmenen eri aseen voimalla ja langaton moninpeli tukee jopa neljää pelaajaa.

Oliver
Uutinen

Halo 2 kiritti Xboxin voitolliseen tulokseen

Vuonna 2001 markkinoille ilmestynyt Xbox on tehnyt ensimmäisen voitollisen tuloksensa. Microsoftin julkaiseman osavuosikatsauksen mukaan Xboxista vastaava kotiviihdeyksikkö pääsi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 84 miljoonaa USA:n dollaria plussan puolelle. Vuotta aiemmin tulos oli vielä lähes 400 miljoonaa dollaria pakkasella.

Kotiviihdeyksikön suunnanmuutoksen takana on Xboxin luja loppuvuosi. Microsoftin Robbie Bach totesi vuoden huipentumasta, että Xboxin pelimyynti ylsi ennätyslukemiinsa ja itse konsoli päihitti Pohjois-Amerikan myyntitilastoissa kilpailijansa.

Hakkiz
Uutinen

Kuvia ja tietoa PSP:n Colinista ja TOCA:sta

Codemasters on paljastanut lisätietoja PSP:lle saapuvista Colin McRae Rally 2005:sta ja TOCA Race Driver 2:sta. Molempien pelien sisältö vastaa pitkälti kotikonsoleilta tuttuja versioita.

Colinista löytyy yli kolmekymmentä autoa ja 23 rallia yhteensä yli 300 erikoiskokeella. TOCA tarjoaa autoja viidestätoista eri kilpasarjasta Formula Fordeista Super Truckeihin ja PSP:lläkin TOCA:n radoilla kilpailee 21 autoa. Molemmista peleistä löytyy myös langaton moninpeli kahdeksalle.

Oliver
Uutinen

Uusi Castlevania syksyllä

Euroopan Konami on ilmoittanut julkaisevansa Castlevania: Curse of Darknessin PlayStation 2:lle ensi syksynä.

Pelin päähahmo on Hector, toinen Draculalta oppinsa saaneista paholaisten manaajista, joka pakeni Vallachiasta petyttyään oppi-isäänsä. Nyt, kolme vuotta sen jälkeen kun Belmontin klaani surmasi Draculan, palaa Hectorin entinen ystävä ja manaajatoveri Isaac kuvioihin ja järjestää Hectorin rakkaan teloituksen. Kostoa vannoen Hector palaa Vallachiaan kohtaamaan Isaacin.

Oliver
Uutinen

PS3 ja PSP langattomaan yhteyteen?

Computer And Video Games -pelisivusto on löytänyt Yhdysvaltain patenttitoimiston sivuilta Sonyn hakemuksen, joka näyttäisi lupaavan langatonta yhteyttä seuraavan sukupolven PlayStationin ja PSP-käsikonsolin välille.

Sen lisäksi, että PSP:llä pääsisi verkkoon PS3:n kautta, hakemuksessa kerrotaan myös järjestelmästä, joka CVG:n tulkinnan mukaan saattaisi tarkoittaa sitä, että esimerkiksi peli pyörisi PS3:lla, mutta varsinainen pelaaminen tapahtuisi PSP:llä.

Oliver
Uutinen

Kuvia Mortal Kombat: Deceptionin Cube-versiosta

GameCube Europe -sivustolla on julkaistu tukku uusia ruutukaappauksia Midwayn tulevan Mortal Kombat: Deception -pelin GameCube-puitteista.

PlayStation 2:lle ja Xboxille jo julkaistu mätkintä julkaistaan Nintendon kotikonsolille helmikuun aikana Yhdysvalloissa, kun taas Eurooppalle ei ole vielä ilmoitettu aivan tarkkaa ajankohtaa. Poikkeuksena jo julkaistuihin versioihin Cuben Deception ei sisällä verkkopeliä, mutta mukaan on sen sijaan ujutettu muun muassa uusia hahmoja.

Guardian Viper
Uutinen

Myst IV Xboxille

Ubisoft aikoo julkaista viimevuotisen PC-seikkailu Myst IV: Revelationin Xboxille. Noin 20 dollarin (15,30 euron) suositushinnalla julkaistavan pelin ilmestymisajankohdaksi on määritelty Pohjois-Amerikassa maaliskuu 2005. Euroopan julkaisuaikaa ei kerrottu.

Xbox-versio ei ole suora käännös PC-serkustaan, sillä peliin on tehty useita muutoksia konsoliympäristöä silmällä pitäen. Ubisoftin mukaan esimerkiksi valikkoja ja käyttöliittymää on uudistettu pelattavuuden parantamiseksi. Myst IV tukee Xboxilla myös Dolby Digital 5.1 -äänimaailmaa ja teräväpiirtotelevisioita.

Hakkiz
Uutinen

DS:n Euro-julkaisun tiedot esillä

Nintendo on vihdoin varmistanut DS-käsikonsolinsa Euroopan-julkaisun yksityiskohdat.

Noin viikko sitten vihjatut tiedot pitävät paikkansa: laitteen julkaisupäivä on 11. maaliskuuta ja -hinta 149,99 euroa. Julkaisussa myyntiin tulevat pelit sisältävät Super Mario 64 DS:n ja Project Rubin (Pohjois-Amerikassa Feel The Magic) lisäksi mm.

kaba
Uutinen

Matopeli on tullut takaisin

Nokia on julkaissut N-Gagelle Iomo-pelitalon kehittämän kolmiulotteisen matopelin. Peli tunnetaan yksinkertaisesti nimellä Snakes, ja se on täysin ilmainen N-Gage Arenan käyttäjille. Snakesia voi pelata yksinpelin lisäksi neljän kaverin kanssa bluetoothin välityksellä. Parhaat yksinpelissä saavutetut tulokset voi lisäksi lähettää N-Gage Arenan Hi-score-listalle.

Snakes on ladattavissa pelin kotisivulta, jolta löytyy asennustiedoston lisäksi kuvia ja videopätkiä.

Kanis
Arvostelu

FIFA Football 2005

FIFA 2005 tarjoaa vihdoin mahdollisuuden pelata virtuaalifutista Live-moninpelinä, mutta missä ovat muut yhtä näkyvät uudistukset?
Corca
Uutinen

Metal Gear Solid 3 4.3.

Konami on vahvistanut Metal Gear Solid 3: Snake Eaterin ilmestyvän Euroopassa jo maaliskuun 4. päivä. Samalla muistutettiin taktisen toimintahiiviskelyn PAL-version sisältävän lisäominaisuuksia, joiden yksityiskohdista ilmoitetaan lähiaikoina.
Oliver
Uutinen

Namcon ja Capcomin sankarit samaan roolipeliin

Japanista tihkuneiden tietojen mukaan Xenosaga- ja Baten Kaitos -peleistään ainakin import-pelaajille tuttu Monolith Software valmistelee PlayStation 2:lle Namco X Capcom -peliä, joka nimensä mukaisesti yhdistelee Namcon ja Capcomin hahmoja vuoteen 20XX sijoittuvaan strategiseen roolipeliin.

Pelin päähenkilöt Shaomu ja Reiji lähetetään Tokioon tutkimaan häiriötä aika-avaruudessa, jossa he kohtaavat Xenosa

Oliver
Uutinen

MotoGP 3 kiitämässä kohti julkaisua

MotoGP: Ultimate Racing Technology -sarja on tähän mennessä kahden osan verran riemastuttanut Xbox-pelaajia. THQ tuokin sarjan ystäville odotettuja uutisia paljastaessaan tietoja seuraavan osan sisältämästä uudesta pelimuodosta ja Live-tuen yksityiskohdista.

Ehkäpä suurin uudistus MotoGP 3:ssa on uusi Extreme-pelitila, joka on hakenut vaikutteita TT-tyylisistä katukilpailuista. Aitoihin katukilpailuihin pohjautuvat radat sijoittuvat 16 eri kohteeseen, aina Tokion neonvaloista Doningtonin maaseutumaisemaan.

Niko Martiskainen
Uutinen

Lisää bonuksia Fight Night Round 2:teen

Kuten Cubefin aiemmin raportoi, Electronic Artsin tulevan Fight Night Round 2 -nyrkkeilypelin GameCube-versio sisältää ylimääräisenä bonuksena Super Nintendon klassisen Super Punch-Out!! -pelin.

Nyt EA on virallisesti paljastanut Cube-versiosta löytyvän myös toinen yllätys: Punch-Outin päähahmo, Little Mac, sisällytetään myös Fight Night Round 2:n hahmogalleriaan.

Guardian Viper
Uutinen

Ongelmia PSP:n neliö-nappulassa

Sony Computer Entertainmentin johtaja Ken Kutaragi on haastattelussa myöntänyt, että PSP-käsikonsolin neliö-nappi ottaa komentoja vastaan muita nappeja heikommin. Syynä tähän on se, että nappi sijaitsee niin lähellä näyttöä, että sen alla sijaitseva kytkin on jouduttu sijoittamaan hiukan sivuun.

Sonylle on palautettu jo noin 4800 PSP:tä heikosti reagoivan tai jopa jumiutuneen neliö-napin vuoksi. Kutaragin mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole sunnitteluvirhe.

Oliver
Uutinen

EA sai enemmistön DICE:n osakkeista

Electronic Artsin ostotarjous ruotsalaisen Digital Illusions CE:n (DICE) osakkeenomistajille päättyi 20. tammikuuta ja se tuloksena EA omistaa nyt 59,8% DICE:n osakkeista. EA:lla on lisäksi varaus lisätä omistustaan 67,3 prosenttiin, mutta EA ei ole vielä ilmoittanut aikomuksistaan varauksen suhteen.

Ainakin toistaiseksi Battlefield- ja RalliSport-peleistä tunnettu Digital Illusions säilyy itsenäisenä, vaikka EA suurimpana osakkeenomistajana onkin määräävässä asemassa.

Oliver
Uutinen

Uusia kuvia The Elder Scrolls IV: Oblivionista

Bethesda on julkaissut uusia kuvia The Elder Scrolls IV: Oblivion -roolipelistään. Xboxillakin julkaistun sarjan kolmannen osan, Morrowindin, sijaan peli sijoittuu Cyrodiilin maakuntaan ja ei jatka tarinaa siitä mihin Morrowind jäi. Peli ilmestyy "sitten joskus" PC:lle ja vielä nimeämättömille seuraavan sukupolven konsoleille. Kuvat ovat pelin PC-versiosta.
Niko Martiskainen
Uutinen

Lisää karttoja sateenkaarijoukoille

Ubisoft julkaisi viime perjantaina uutta ladattavaa sisältöä Rainbow Six 3: Black Arrow -toimintapeliin. Hintaan 4,99 dollaria pelaajat saavat käyttöönsä neljä uutta moninpelikarttaa, joissa maailmanrauhaa pääsee joukolla parantamaan. Kartat ovat seuraavia: Pumping Station (Hamim, Yhdistyneet arabiemiirikunnat), Winterbase (Murmanskin alue, Venäjä), Harbor (Uddevalla, Ruotsi) ja Prison (San Francisco, USA).
Niko Martiskainen
Arvostelu

Prince of Persia: Warrior Within

Ubisoft on luonut Persian prinssin saagalle jatkoa, joka nousee keskinkertaisuuden yläpuolelle, muttei voita edeltäjäänsä.
kaba
Uutinen

Romancing SaGa -traileri

Square Enix on julkaissut trailerin keväällä Japanissa julkaistavasta Romancing SaGa: Minstrel Song -roolipelistä. Kyseessähän on 3D-maailmaan siirretty versio 90-luvun alkupuolella Super Nintendolle julkaistusta 2D-pelistä.

  • Romancing SaGa: Minstrel Song -traileri, AVI-tiedosto (46 Mt)
    (Tallenna hiiren oikealla näppäimellä)
  • Oliver
    Uutinen

    Hopeanvärinen pikku-PS2 tulossa

    Brittiläisen Argos-tavaratalon verkkosivuille on ilmestynyt ennakkovarattavaksi hopeanvärinen versio uudesta, pienemmästä PlayStation 2:sta. Julkaisupäivää ei vielä mainita, mutta hinnaksi ilmoitetaan sama 99,99 puntaa (n. 144€) kuin mustallakin versiolla.
    Oliver
    Uutinen

    Ensitestissä Forza Motorsport

    XboxFIN koeajoi Microsoftin lupaavan Forza Motorsportin. Voiko pelille povata menestystä vai onko kyseessä jälleen yksi epäonnistunut Gran Turismon apinointi? Ennakossa on mukana myös kolmen videon verran pelikuvaa.
    Hakkiz
    Arvostelu

    Prince of Persia: Sands of Time

    Prince of Persia: Sands of Time on hieno sekoitus kauniita maisemia, komeaa akrobatiaa ja ainakin aluksi jännittäviä taisteluita.
    Anonyymi (ei varmistettu)
    Uutinen

    Han Solo ja Indy palkkasotureiksi

    LucasArts on vahvistanut, että elokuvissa Harrison Fordin esittämät Han Solo ja Indiana Jones ovat pelattavina hahmoina Mercenaries-toimintapelissä. Keräämällä kaksikymmentä "kansallisaarretta" aukeaa PS2:lla pelattavaksi Indy ja Xboxilla Han Solo.
    Oliver
    Uutinen

    Electronic Arts paljasti tukun uusia pelejä

    GameCube Europe -sivuston mukaan Electronic Arts on paljastanut joukon tulevia pelejään, joskin kaikkien nimikkeiden tarkoista julkaisualustoista ei ole vielä täyttä varmuutta. Listaan kuitenkin mahtuu monien GameCubellakin nähtyjen pelien seuraajia.

    Lumilautailupeli SSX 4 on toistaiseksi ainoa, joka on varmistettu ilmestyvän kaikille tärkeimmille pelialustoille. Ensitietojen mukaan tuotos julkaistaan vielä tämän vuoden loppuun mennessä.

    Guardian Viper