Nightshade
GameWorld 2004 peruttu
Neljännen ja todennäköisesti myös viimeisen kerran GameWorld-messut järjestettiin vuoden 2003 loppupuolella.
Kiihdytystä Gran Turismo 4:ään
Epäviralliset lähteet kertovat lisäksi, että BMW on saamassa oman GT4-demonsa, joka esittelee uusia 1-sarjan autoja. Ratoina demossa ovat Capri, New York ja Nürburgring Nordschleife.
Electronic Arts tekee vahvaa tulosta
Kauden hittipelejä olivat yli miljoonan myyneet Harry Potter and the Prisoner of Azkaban, Fight Night 2004 sekä UEFA Euro 2004.
Richard Burns Rally
Western-pelien joutsenlaulu
Ota kuudesti laukeava käteesi, laita stetsoni oikeaan kulmaan, irvistä tylysti ja rankaise perheesi murhaajia villin lännen tapaan!
Uusi Zelda-projekti paljastanut
THUG 2:n uusia kuvia
Activisionin tulos nousussa
Space Worldia ei tänäkään vuonna
Nintendo Dreamilla oli uusimmassa numerossa myös positiivista kerrottavaa, sillä Japaniin on lupa odotella vielä kuluvana vuonna parin uutuuden, Fire Emblemin ja Star Foxin, GameCube-versioita.
Halo 2:sta keräilyversio Eurooppaan
Virallisesti keräilypaketti tullaan tuntemaan nimellä Limited Collector's Edition, ja se tulee varsinaisen pelin lisäksi sisältämään muun muassa erillisen lisälevyn, joka sisältää Halo 2 -aiheista materiaalia. Suurimpana houkuttimena lisälevylle on laitettu Making of -dokumentti, joka sisältää esimerkiksi pelin valmistumista käsitteleviä haastatteluita.
Viikottainen ELSPA-lista: Hämis jatkaa kärjessä
1. Spider-Man 2 (1/2)
2. Full Spectrum Warrior (3/4)
3. Driv3r (2/5)
4. Tom Clancy's Splinter Cell: Pandora Tomorrow (4/17)
5. Shrek 2 (5/5)
6. World Championship Snooker 2004 (8/4)
7. Thief: Deadly Shadows (7/6)
8. Galleon (uusi nousija)
9. Red Dead Revolver (9/6)
Pure Pinball - Flipperiä Xboxille
Peli sisältää neljä erittäin aidon näköistä flipperiä (Excessive Speed, World War, Runaway Train, Hyperspace), tuen Livelle tuloslistojen käyttöä varten, eikä Amerikan julkaisun hintakaan ole paha vaan vaivaiset 20 dollaria. Amerikan julkaisu ajoittunee täksi elokuuksi, mutta Euroopan julkaisusta ei ole vielä tietoa.
True Crime (Platinum)
Uutta peliä Final Fantasy VII:n tiimoilta?
(Oheinen kuva on FFVII:stä)