PlayStation 3 maaliskuussa Japaniin?
Ohimennen mainittiin Sonyn tuovan markkinoille kokonaan uuden malliston kannettavia videolaitteita ennen PlayStation 3:n maaliskuista Japanin julkaisua ja ensi syksyistä Pohjois-Amerikan julkaisua.
Ohimennen mainittiin Sonyn tuovan markkinoille kokonaan uuden malliston kannettavia videolaitteita ennen PlayStation 3:n maaliskuista Japanin julkaisua ja ensi syksyistä Pohjois-Amerikan julkaisua.
Koko kappalelistan nykyisille kotikonsoleille 25.11. julkaistavasta pelistä löydät keskustelulinkin takaa.
Toistaiseksi ei ole varmaa, milloin uudet paljastukset tehdään. On kuitenkin todennäköistä, että uusia yksityiskohtia kerrotaan Xbox360:n julkaisupäivänä 2. joulukuuta, jolloin Shigeru Miyamoton on tarkoitus pitää 30 minuutin mittainen puhe Kiotossa.
18+ -merkinnällä varustettu 50 Cent: Bulletproof julkaistaan PlayStation 2:lle ja Xboxille 25.11.
Tarkempaa infoa tapahtumasta löydät lähdelinkin takaa.
Mario Kart DS -bundle ilmestyy Euroopassa samanaikaisesti pelin kanssa marraskuun 25.
Epäonnistumisesta huolimatta Nokia ei ole hautaamassa pelibisnestä, sillä N-Gagella tehtyjä pelejä käännetään uusille N-sarjan puhelimille.
Uuden omistusyhtiön johtoon nousee Electronic Artsin entinen pääjohtaja ja Elevation Partnersin perustajajäsen John Riccitiello.
Päivitetyn sivun kuvissa näkyy lehtileikkeitä, joissa kerrotaan Fisherin tyttären jääneen rattijuopon yliajamaksi ja Sam Fisherin erottamisesta salaisesta Third Echelon -vakoilujärjestöstä.
Molemmat pelit ilmestyvät Xbox 360 -konsolille laitteen julkaisupäivänä 2.12.2005.
Marraskuun kysymyksen aiheena on joulukuun alussa myyntiin tuleva Microsoftin uutuuskonsoli Xbox 360.
773 vastaajasta lähes 90 prosentin enemmistö piti ohjaustyyliä joko vallankumouksellisena tai mielenkiintoa herättävänä. Huomattavasti tarkemmat erittelyt voit tarkistaa tämän uutisen lopussa olevasta kuvasta. Kiitokset kaikille mielipiteensä antaneille!
Ei siis liene kovinkaan suuri yllätys, että Kojima Productionsin huhutaan jo työstävän ensimmäistä Revolution-peliään.
1. sija - Game Boy Micro -käsikonsoli (hopea)
Palkinnon voitti nimimerkki: kalja
2. sija - NES Classics: The Legend of Zelda -peli
Palkinnon voitti nimimerkki: Harayu
3. sija - NES Classics: Zelda II - The Adventure of Link -peli
Palkinnon voitti nimimerkki: Pegi
Muutaman viikon päästä lanseerattava Xbox 360 luottaa samaan DVD9-formaattiin, jota jo PlayStation 2 ja Xbox käyttävät.
Luvassa pitäisi edelleen olla vauhdikasta futistoimintaa ja ulkonäköä on hiottu cel-shade -grafiikalla isopäisiä pelaajia kuitenkaan unohtamatta.
Amerikan EB Games ottaa jo vastaan ennakkotilauksia 20 dollarin hintaisesta setistä ja pelisaitti Kotaku on onnistunut saamaan käsiinsä vakuuttavan kuvan laitteesta, joten huhuissa on lieneekin vinha perä.
Xbox 360 lanseerataan 22. päivä marraskuuta Yhdysvalloissa. Eurooppaan laite rantautuu 2. joulukuuta ja Japaniin kahdeksan päivää myöhemmin, 10. joulukuuta. Tiettävästi konsolin kysyntä on ylittämässä välittömän tarjonnan, mutta Microsoft lupaa täydentää varastoja tasaisesti julkaisun jälkeen.
Pelin tarina on kuitenkin edelleen sama eli kun Yhdysvaltain merijalkaväestä kotiutunut Nick Mason huomaa kaupungin muuttuneen jengien taistelutantereeksi päättää hän liittyä T-Zero -erikoisjoukkoihin. T-Zero -joukoilla on tietenkin käytössään kaupunkisodankäynnin viimeisimmät taktiikat ja varusteet.
Luomisprosessia ei kuitenkaan ole tehty turhan yksinkertaiseksi, sillä Rockstar tarjoaa sitä varten omaa Rockstar Custom Tracks -ohjelmaa, jolla musiikkia voi konvertoida CD-levyiltä pelin ymmärtämään muotoon ja siirtää PSP:n muistikortille. Omien MP3-tiedostojen tai edes poltettujen CD-levyjen konvertoimisen ei siis pitäisi onnistua.
Perinteisten 18-reikäisten ratojen lisäksi Birdie Challengessa voi kilpailla turnauksissa ja käydä kaupassa ostamassa uusien mailojen ja pallojen kaltaisia esineitä.