Perfect Dark Zero

My name is Dark, Joanna Dark

Raren puoli vuosikymmentä työstämästä Perfect Dark Zerosta on odotettu vaikka mitä. Osa odotuksista juontuu luonnollisesti siitä, että kyseessä on kauan kaivattu prologi yhdelle kaikkien aikojen arvostetuimmista räiskinnöistä, Nintendo 64:n Perfect Darkille. Tämän lisäksi peli joutuu kuitenkin kamppailemaan myös Halon mainetta vastaan ilmestyttyään keulakuvaa kipeästi kaipaavalle Xbox 360 -konsolille.

Heti alkuun on todettava, että uutta Haloa himoavat joutuvat odottamaan vielä pitkään. Perfect Dark Zero on luonteeltaan toista maata kuin Master Chiefin avaruusooppera. Peli ei ole suoraviivainen räiskintäpeli, vaan suojan käyttöä, nurkkien taakse kurkkimista ja paikoin jopa hiiviskelyä vaativa James Bond -tyylinen agenttiseikkailu. Zeron sankarittarena esiintyvän Joanna Darkin ohjauksessa ei ole hiirikäsiä Halolla päähän lyövää sujuvuutta, mutta tähtäilyn kankeudesta pääsee yli, kun suhteuttaa pelimekaniikan toiminnan verkkaiseen tempoon.

Peli sijoittuu megakorporaatioiden hallitsemalle 2020-luvulle. Juonen tarkoituksena on selvittää, miten Carrington-instituutti ja hämärää bisnestä tekevä dataDyne sotkeutuivat palkkionmetsästäjäisänsä suojista ponnistavan Joannan elämään. Pettymykseksi alkuasetelmiltaan mielenkiintoinen tarina jää vain niukaksi silppukertomukseksi, joka toimii lähinnä tekosyynä ympäri maapallon sijoittuville tehtäville.

Pitkäikäinen lyhyt peli

Kampanjan neljätoista tehtävää eivät pidättele pelaajaa montaa iltaa. Perfect Dark Zerossa on kuitenkin hyvä uudelleenpeluuarvo, sillä tehtävät muuttuvat poikkeuksellisen paljon vaikeustason mukaan. Helpoimmalla tasolla pelin voi kirjaimellisesti juosta läpi, mutta mitä vaikeammalla pelaa, sitä enemmän päämääriä tehtävissä on ja sitä tarkemmiksi viholliset muuttuvat. Välitallennuspisteet ovat harvassa eikä energiapakkauksia jaeta, joten paras tapa vastata kasvavaan haasteeseen on leikkiä agenttia ja pysytellä luotisateen ulottumattomissa. Mikäli yksistään eri vaikeustasot eivät ole riittävä porkkana uusintakierrokselle, toisella pelikerralla tehtäviin on mahdollista saada uusia aseita ja varusteita, jotka voivat avata kenttiin uusia reittejä ja suoritusmalleja.

Halon tavoin Perfect Dark Zeroa voi pelata yhteistyössä kaverin kanssa. Rare on kuitenkin vienyt yhteistyömoninpelin astetta pidemmälle Live-tuen ja eritoten monisäikeisen kenttäsuunnittelun ansiosta. Joissain tehtävissä pelikaverit kulkevat samassa kentässä täysin eri polkuja yhteistä päämäärää kohti. Varsinainen moninpelitila kattaa niin perinteiset tappomatsit kuin Counter-Strike-henkiset tehtäväpohjaiset pelimuodot. Moninpelistä löytyy mukavasti säätövaraa ja ominaisuuksia, jotka lisäävät pelin syvyyttä. Esimerkiksi omien varusteiden osto, aseiden vaikutus hahmon liikenopeuteen ja mahdollisuus riistää ase vastustajan kädestä ovat pelikokemusta värittäviä yksityiskohtia. Hyvällä porukalla PDZ tarjoaa Live-pelien kirkkaimpaan kärkeen kuuluvaa hupia.

Moninpelin suurin ongelma on karttojen vähyys. Vaikka kartat ovat vaihtelevia ja niiden kokoa voi säätää muutaman hengen matseista 32 pelaajan mittoihin, strategioiden rutinoituminen vie toiminnasta tuoreuden parissa viikossa. Peliin olisi voitu rakentaa enemmän myös ajettavia kulkuneuvoja, sillä rakettireppu ja kahden istuttava ilmatyynyalus eivät tyydytä Warthogin jättämää kaahailunälkää. Etenkin aavalla aavikolla taistellessa muutama kunnon maasturi maistuisi makealta.

Seuraavan sukupolven räiskintä näyttää – Xbox-peliltä?

Uutta konsolisukupolvea odotellessa avoimet pelimaailmat, älykkäät tietokonevastustajat ja kattava fysiikanmallinnus olivat monien mielessä. Xboxilla valtaosan kehitysajastaan viettänyt Perfect Dark Zero ei sisällä yhtäkään edellä mainituista teknisistä parannuksista. Monisäikeisyydestään huolimatta kentät ovat putkia, mikä korostuu etenkin Perun "viidakkoon" sijoittuvassa tehtävässä. Rehevän metsän sijaan pelin viidakko on kahden kiviseinän välissä kulkeva kaistale staattisesti maasta törröttäviä puita ja pensaita. Tekoälyn käytösmallit ovat jopa alkukantaisempia kuin neljä vuotta sitten ilmestyneessä Halossa, eikä fysiikkaa käytetä juuri muuhun kuin koomisiin räsynukketehosteisiin.

Visuaalisesti Zero on varsin muovisen näköinen. Teksturointi on paikoin tarkempaa kuin missään aikaisemmassa pelissä, mutta alla piilevät monikulmiomallit eivät ole sen monimutkaisempia kuin Xbox-peleissäkään. Peli on myös kohtalaisen sahalaitainen käytettävästä kuvalaitteistosta riippumatta, eikä ruudunpäivitys pysy joka tilanteessa sujuvana. Äänimaailma sen sijaan hivelee korvia naurettavaa dialogia lukuun ottamatta. Tilaääni on äärimmäisen uskottava ja energinen musiikki sopii peliin kuin nappi paitaan.

Epätasaisesta toteutuksestaan huolimatta Perfect Dark Zerossa on yksi tärkeä ominaisuus tehty oikein: asevalikoima. Aseita on joka lähtöön moderneista sarjatuliaseista futuristisiin kivääreihin, mutta kaikkia yhdistää hyvä tuntuma. Tehovaikutelmaa lisäävät näkyvästi pirstoutuvat luotiliivit. Perustoimintonsa lisäksi joka aseessa on yksi tai kaksi vaihtoehtoista toimintoa, joiden avulla voi esimerkiksi korostaa vihollisia taustasta, katsoa seinien läpi tai leipoa aseesta kiinnitetyn automaattikiväärin. Taistelun hauskuuden ja monipuolisuuden ansiosta peli löytää tiensä konsoliin yhä uudelleen ja uudelleen. Pelityypin ystäville PDZ on tutustumisen arvoinen tapaus.