Trilogian päätösosa jättää suuhun pilaantuneen veren maun
Legendaariseen pöytäroolipeliin perustuva Vampire: The Masquerade - Reckoning of New York on New Yorkiin sijoittuvan visual novel -trilogian päätösosa ja samalla se kolmikon heikoin tuotos.
Sonicin hurjaksi kiihtynyt vauhti ei hidastu – elokuvasarja kirmailee kohti neljättä osaansa
Sonicin tähdittämä elokuvasaaga saa jatkoa, tiedotti Paramount ihan virallisesti.
Vahvistus neljännestä rainasta saatiin jo, vaikka vuonna 2020 startanneen ja oitis melkoiseen menestykseen kohonneen sarjan kolmaskaan osa ei ole vielä Suomen teattareissa. Luottoa Sonicin kirmailuihin selkeästi silti on, sillä seuraava leffa on jopa kalenteroitu jo keväälle 2027, kertoo Variety.
Lisää aiheesta:
KonsoliFIN Podcast #215: Joulu on perseestä, mutta pelataan nyt ensin
Vuoden viimeistä viedään! Kuka on ollut tuhma ja kuka ansaitsee kehuja?
Epic Games Storen ilmaispelinä ihan kaikki koukuttanut Vampire Survivors – maksuttomia yllätysnimikkeitä tarjolla päivittäin aina alkuvuoteen saakka
Epic Games Storen viikon ilmaispelinä on tällä kertaa todellista herkkua.
Vuoden 2024 Steam Replay -katsaus on nyt saatavilla – mitä ja kuinka paljon tuli pelattua?
Katsaus pelivuoteesi Steamissa!
Joululahjavinkkejä mattimyöhäiselle – nämä videopelit viihdyttävät lapsia
Vielä ehtii pari peliä lahjapaperiin.
Let’s Sing 2025 kajauttaa ilmoille uusia biisejä ilman isompia yllätyksiä
Lauluintoisille viihdyttävä valinta, mutta ilman varsinaisia uusia säveliä.
Väite: Xboxilla ei ole tulevaisuudessa yksinoikeuspelejä
Xbox-yksinoikeuksien päivät saattavat olla luetut.
Dying Light: The Beast kasvoi laajennuksesta omaksi pelikseen – uusi traileri vahvistaa julkaisuajankohdan kesälle 2025
Dying Light -saagan seuraava osa julkaistaan kesällä 2025, vahvistaa uusi traileri.
The Game Awardsissa vilautetulla trailerilla nähdään ihan ensimmäisen pelin protagonisti Kyle Crane, joka palaa pääosaan vuosien tauon jälkeen. Alkuperäispelin yhden lopun päälle rakentuva juoni vie zombitartunnan saaneen miekkosen pakenemaan 13 vuoden vankeudesta takaisin ihmisten ja epäkuolleiden ilmoille.
Lisää aiheesta:
The Outer Worlds 2 sisältää kaiken mitä jo ensimmäisen osan olisi pitänyt sisältää, rummuttaa uusi ja hervottoman hauska traileri
The Game Awardsissa saatiin uusi silmäys työn alla olevaan The Outer Worlds 2:een.
Shadow Labyrinth ei todellakaan ole se Pac-Man, mihin olet tottunut – vinksahtanutta meininkiä esitellään ensitrailerilla
Bandai Namco esitteli The Game Awardsin yhteydessä tulevaa Shadow Labyrinth -peliään.
FromSoftware laajentaa Elden Ring -universumia – ensi vuonna julkaistava seuraava peli paljastui trailerin kera
The Game Awardsissa kuultiin ja nähtiin FromSoftwaren tulevia suunnitelmia.
It Takes Two -studion seuraava teos paljastui viimein, kiroilun kera tietenkin – Split Fiction jatkaa tutulla kaksinpeluulinjalla
Josef Fares työstää studionsa kanssa seuraavaa kuuppikokemusta.
Kauhua P.T.:n hengessä – arvostelussa Platform 8 ja The Cabin Factory
Lyhyet kauhukokemukset, Platform 8 ja The Cabin Factory, luottavat psykologisen kauhun voimaan.
Onimusha: Way of the Sword herättää muinaisen miekkailusarjan henkiin
Jälleen yksi legendaarinen sarja tekee comebackin.
Naughty Dog paljasti seuraavan projektinsa – tarinavetoinen tieteisseikkailu ryyditettynä Nine Inch Nails -kaksikon sävellyksillä
Naughty Dog on paljastanut seuraavan projektinsa, eikä se ole The Last of Us part 3.
PlatinumGamesilta lähtenyt Hideki Kamiya työstää uuden studionsa ja Capcomin kanssa jatko-osaa Okamille
Hideki Kamiyan uusi studio on saanut tehtäväkseen mielenkiintoisen projektin heti kättelyssä.
Cirin tähdittämä The Witcher IV sai ensimmäisen trailerinsa
The Game Awardsissa saatiin ensivilaus uudesta The Witcher -saagasta.
The Witcher IV aloittaa kokonaan uuden tarinankaaren, pääosassaan aiemmistakin peleistä tuttu Ciri. Elokuvallisen trailerin vihjailujen perusteella perusteella myös Geralt on ainakin jossain määrin mukana kuvioissa. Kyseessä on kotisivujensa mukaan avoimen maailman roolipeli, kuinkas muutenkaan.
The Witcher IV:n julkaisusta tai alustoista ei ole vielä mitään tietoa, mutta odottelua lienee edessä useampia vuosia.
Muumilaakson melodiat soivat pian myös Xbox- ja PlayStation-konsoleilla – ensi viikolla julkaistaan myös laajennus Hosulin kosinta
Snufkin: Melody of Moominvalley etenee PlayStation 5:lle ja Xbox Series X|S:lle ensi viikolla.
Kotimaisittain Nuuskamuikkunen: Muumilaakson melodiana tunnettu lämminhenkinen seikkailu on nähty aiemmin ainoastaan Switchillä ja PC:llä. Nyt melodinen elämys suuntaa 17. joulukuuta uusille alustoille ja samassa hötäkässä tarjolle saadaan vielä Fuddler's Courtship (Hosulin kosinta) -tarinalaajennus.
Lisää aiheesta:
Nintendo Switch Online -palveluun lisättiin syntymäpäivän kunniaksi kaksi Tetris-peliä
Nintendo Switch Online laajenee parilla uudella retronimikkeellä.
Pelialan suurimpiin tapahtumiin lukeutuva The Game Awards pidetään ensi yönä – jättijulkistuksilta ei taatusti vältytä tälläkään kertaa
Vuotuinen The Game Awards pidetään jälleen ensi yönä, tuttuun joulukuiseen tapaansa.
Jokapaikanhöylä ja armoton pelimies Geoff Keighley ystävineen tykittelee useamman tunnin lähetyksessä jälleen julkistuksia toisensa perään. Kuten tapana on, lavalle lienee tälläkin kertaa houkuteltu pelialan suurimpia nimiä esittelemään tulevia nimikkeitään – se klassinen "world premiere" -heitto kuultaneen yön aikana useaan otteeseen.
JBL Tour Pro 3 tuo huipputeknologiaa taskuun – mutta onko se liikaa?
Kun äänenlaatu ja älyteknologia yhdistyvät.
Wrapped-henkiset vuosikertomukset katsottavissa nyt sekä Xboxilla että PlayStationilla
Vuoden 2024 Xbox- ja PlayStation-pelailuja voi nyt kerrata kätevästi wrapped-henkisten raporttien muodossa.
Ambulance Life -pelastussimulaatio haastaa auttamaan – uusi esittelyvideo julki
Onko sinusta hengenpelastajaksi?
Kepeä sinivalkoinen tasoloikka
Viihdyttävä ja nätinnäköinen tasohyppely, joka sopii erityisesti lapsille tai perheille.
Tanssin galmangavottia, syleilin sisäistä pimeyttäni ja niitin kuolleiden sieluja, paras päivä ikinä!
Ihanan synkkää! Hihkaisi sims-hahmonsa mustanpuhuvaan mekkoon pukenut arvostelija, samalla kun hän sukelsi Ajasta ikuisuuteen -laajennuksen pariin.
Testissä PlayStation 5 Pro – pätevä päivitys, mutta onko laite lopulta hintalappunsa väärti?
Pätevää rautaa isolla rahalla.
Ikonisen haudanryöstäjän rosoinen ja rakastettava paluu
Ainakin se on parempi kuin Kristallikallon valtakunta.
Ilmainen My First Gran Turismo kurvaa ladattavaksi jo itsenäisyyspäivänä
Joulun henki alkaa näkymään ilmaisen kivan muodossa.
Tämän mahtavan kauhupelin tunnelma ei välity aivojen syvimpiin sopukoihin toisen pelaamista katsottaessa – se pitää kokea itse
Pidin Phasmophobiaa pitkään keskinkertaisena pelinä, kun katsoin sitä muiden pelaamana. Usein se aiheutti saman reaktion kuin tv:tä katsellessa: kanava vaihtui.
Donkey Kong Land III täydensi Game Boy -trilogian Nintendo Switch Online-verkkopalvelussa
Kolmas Donkey Kong Land on nyt pelattavissa Switchillä!
Hartaasti odotettu Indiana Jones and the Great Circle sai uuden trailerin aivan pian tapahtuvan julkaisunsa kunniaksi
Indiana Jones and the Great Circlen julkaisu on jo aivan nurkan takana, siksipä linjoilla on myös uusi traileri.
Indiana Jones and the Great Circle vie ikonisen arkeologimme maapallon eri kolkkiin ja niitäpä nähdäänkin tällä uudenkarheall julkaisutrailerilla. Troy Bakerin tulkitsema Indy hallitsee niin pulmanratkonnan, hiiviskelyn kuin astetta aggressiivisemmankin lähestymistavan – näistäkin kaikista nähdään videolla vilauksia.
Lisää aiheesta:
Kankea ja kauhea ensivaikutelma epäkuolleiden valtakunnasta – KonsoliFIN testasi No More Room in Hell 2 Early Access -versiota
Epäkuolleet ja bugit käyvät sotaa pelaajia vastaan.
S.T.A.L.K.E.R. 2: Heart of Chornobyl sai ensimmäisen päivityksensä – mukana yli 650 bugikorjausta
S.T.A.L.K.E.R. 2: Heart of Chornobyl on saanut ensimmäisen korjauspäivityksensä sitten 20. päivän julkaisunsa.
Fortniten Chapter 6 tuo mukanaan Godzillan ja Baymaxin – Japani-henkinen traileri luikahti julki ennen aikojaan
Fortniten kuudennesta kaudesta on saatu vahvistuksia pelissä nähdyn trailerin verran.
Aiemmat huhut Godzillasta osoittautuvat uutisen loppuun upotetun trailerin perusteella pitävän paikkansa, minkä lisäksi päästään temmeltämään Japani-henkisessä miljöössä samuraimiekkojen kera. Myös Disneyn Big Hero 6 -leffasta tuttu Baymax on mukana osana kuudennen chapterin Season Passia.
Cyberpunk 2077:n ja Phantom Liberty -laajennuksen myyntilukuja julki – uutta animaatiosarjaakin työstetään Netflixin kanssa
CD Projekt Redin Piotr Nielubowicz on kertonut uutisia Cyberpunkin saralta.
Devolver Delayed Awards 2024 juhlisti julkaisijansa parhaita ensi vuodelle viivästyviä pelejä
Devolver Digital on julkistanut nipun ensi vuodelle viivästyviä nimikkeitää, omaan omintakeiseen tyyliinsä.
Devolverin tapaan myöhästymisilmoituksia ei tehdä siihen ihan tavanomaisimpaan tapaan vaan Devolver Delayed Awards 2024:n muodossa. Juhlallisella gaalavideolla palkitaan "sankarillisimmat kehittäjät, joilla on rohkeutta ja päättäväisyyttä siirtää pelinsä seuraavalle tilivuodelle 2025".
PlayStation-veteraani Shuhei Yoshida jättää yhtiön 31 vuoden jälkeen
PlayStationin 30-vuotisjuhlaa vietetään ensi viikolla.