Mario Party 8 on kuluneen sarjan kenties paras osa tähän mennessä. Peliä raikastavat uusi Wii-ohjaus ja sen mukanaan tuomat muutokset minipeleihin, kuten myös hauskat kentät joissa mm. matkustetaan junassa, pelataan hotellipeliä kaupungissa ja seikkaillaan kummitustalossa. Kannattaa kuitenkin varoa: neljän pelaajan kanssa pelisessiot voivat venyä hyvin pitkiksi jo 20 vuoron pelissä. Jos haluaa pelata suhteellisen nopeasti, kannattaa rajoittaa vuorot 10:een tai 15:een.

Pelin aloittaessa kannattaa kuunnella päävalikossa soiva pääteema kokonaan, sillä se on Call of Duty 3:n parasta antia. Itse peli on tylsä ja kulunut toiseen maailmansotaan sijoittuva ammuskelu, jossa tietenkin käydään natseja vastaan jenkkisotilaan saappaissa. Ei kannata odottaa mitään kunnon sotaspektaakkelia, ö-luokan dialogi ja pahvinohuiksi kuluneet stereotyyppiset hahmot ja tilanteet latistavat tunnelman tehokkaasti. Wii-ohjauksessa on joitakin onnistumisia, mutta välillä ohjaus myös bugittaa ikävästi. Call of Duty 3:a on turha kokeilla kun tarjolla on esim.

Parannus GBA:n Sword of Manasta, mutta mikään mestariteos ei ole kyseessä. Pelihahmo kuitenkin tottelee komentoja jouhevasti, ja vaikka seikkailu onkin vähän yksitoikkoista mättämistä, sen pelaa ilman suurempia mukinoita läpi. Musiikki on laadukasta ja monipuolista, ja antaa lisää intoa etenemiseen, koska useimmissa uusissa luolastoissa on myös uusi musiikki. Mitään mestarillista tarinaa ei kannata odottaa, mutta aikaansa voi tappaa pahemminkin.

Trauma Center: Under the Knifesta on tehty myös Wii-versio nimellä Trauma Center: Second Opinion. Wii-versio parantaa ohjausta luonnollisemman tuntuiseksi, antaa pelaajan valita itselleen sopivan vaikeustason ja hahmografiikka on tehty täysin uusiksi, Wii-version selkeäksi eduksi. Joka tapauksessa Trauma Center on hauskaa sairaaladraamaa ja pelaajankin sydän alkaa tykyttää jännityksestä.

Mana-sarjan rappio jatkuu. Sword of Mana on uusioversio alkuperäisen Gameboyn ensimmäisestä Mana-seikkailusta, joka julkaistiin täällä nimellä Mystic Quest (ja Amerikassa nimellä Final Fantasy Adventure). Valitettavasti tämä uusi versio ei pärjää 10 vuotta vanhemmalle originaalille. Uusi versio on kömpelö, hidas ja taiat tehottomia sekä hyödyttömiä. Uudet hahmot ja lisäykset tarinaan ovat myös kehnosti toteutettuja. Kannattaa mieluummin hankkia esim. Baldur's Gate: Dark Alliance.

Pikkukivaa puzzle-pelaamista animetyylillä. Isopäiset piirroshahmot voivat häiritä perinteisiin seikkailupeleihin tottunutta pelaajaa, mutta toisaalta varmaan sopii manga-tyylin ystäville. Sopiva peli esim. viikonlopun aikana pelattavaksi, mutta ei tarjoa erityisesti uudelleenpeluuarvoa.

BIG DAMN TRUCK!!

Parasta stunt-rallia pelikonsolilla kenties koskaan. Excite Truck tarjoaa erittäin intuitiivisen ohjauksen Wiikaken liiketunnistuksella, sekä koukuttavan ja hauskan pelattavuuden, jossa pelaaja pääsee ajamaan hurjia kisoja ja tekemään tajuttomia stuntteja - halutessaan oman musiikin tahdissa. Excite Truck tukee MP3-tiedostojen käyttöä SD-muistikortilta, joten peliin saa helposti juuri itselleen sopivaa rälläysmusiikkia. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Mario Galaxyn planeettahyppyseikkailu on ensimmäinen hyvä pääsarjan Mario-peli kotikonsolilla 15 vuoteen, Super Mario Worldin jälkeen. Super Mario Galaxy korjaa monia Mario 64:n ja Mario Sunshinen epäonnistumisia, ja aivan uudella innolla suunnitellut pelimaailmat saavat useimmissa tapauksissa pelaajankin myhäilemään. Mukaan mahtuu myös joitakin epäonnistumisia ja muutama bugi, ja Bowser/mini-Bowser-taisteluihin olisi kaivattu enemmän vaihtelua.

Yksi sukupolven parhaista peleistä, ja oikeastaan parhaista peleistä koskaan. Yksinkertaisen ulkokuoren alle mahtuu valtavasti pelattavaa ja monia erilaisia yllättäviä tilanteita. Hauska pelata, mutta tärkeä osa pelistä on myös pelaajan taitojen kehittyminen. Pro-tason saavuttaneella pelaajalla ei ole todellakaan paljoa vaikeuksia aloittelijaa vastaan, ja se näkyy suoraan käytetyissä tekniikoissa ja pelityylissä. Monia hienoja hetkiä syntyy, kun esim.

Hauska minipelikokoelma, jossa on monta kokemisen arvoista peliä, kuten musiikkipeli, Rabbid-jänizten hammaslääkäri, epävireinen laulukuoro kurin ja nuhteen tarpeessa sekä psykedeelinen marmorikuula harmaiden aivosolujen sokkeloissa. Mukaan mahtuu toki myös vähemmän onnistuneita pelejä, mutta kokonaisuus on kuitenkin nautittava. Ykkösosa on myös parempi kuin siloitellumpi kakkososa.