Uutinen

IBM tutustuttaa opiskelijoita Cell-ohjelmointiin

MIT (Massachusetts Institute of Technology) ja IBM (International Business Machines Corp.) ilmoittavat saaneensa loppuun ensimmäisen MIT:n opiskelijoille suunnatun Cell Broadband Engine -kurssin.

Kurssi ei suinkaan ollut pelkkää teoriaa, vaan osana oli projektien sunnittelu ja käyttöönotto PlayStation 3 -konsoleilla. Parhaana palkittu opiskelijaryhmä sai aikaiseksi 3D-version klassisesta Pong-pelistä ja pääsi esittelemään aikaansaannostaan Game Developer Conferencessa maaliskuussa.

Oliver
Uutinen

PlayStation 3:n Saints Row peruutettu

Xbox 360:llä jo yli miljoona kappaletta myyneen Saints Row -toimintapelin PS3-versio on päätetty peruuttaa.

Sen sijaan THQ on aikoo keskittää peliä kehittäneen Volitionin voimavarat jatko-osaan, joka on tarkoitus julkaista samanaikaisesti PS3:lle ja Xbox 360:lle joskus ensi vuoden aikana.

Oliver
Uutinen

Tähtien sodan uudet taistelukentät vain PSP:lle

Star Wars Battlefront -sarjan seurava peli, SWB: Renegade Squadron, ilmestyy ensi syksynä vain ja ainoastaan PlayStation Portablelle.

Renegade Squadron kertoo kokonaan uutta tarinaa kapinallisten sekalaisesta joukkiosta, jota johtaa itse Han Solo. Edellisten pelien valmiiden hahmoryhmien sijaan pelaajalla on mahdollisuus muokata pelihahmojensa kykyjä, aseistusta ja varustusta halunsa mukaan.

Oliver
Uutinen

Condemned 2 tuo mukanaan moninpelin

Sega on julkistanut järjestämässään lehdistötilaisuudessa Condemned 2: Bloodshotin. Sarjan parissa ahertamista jatkaa Monolith Productions. Jatko-osa saapunee Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle vuoden 2008 alussa.

Condemned 2:n juonen keskipisteessä on jälleen Ethan Thomas, joka kutsutaan takaisin töihin jäljittämään kadonnutta kumppaniaan.

Paavo Niskala
Uutinen

Seuraava Halo-kirja vie sodan alkulähteille

Bungie paljastaa verkkosivuillaan seuraavan Halo-universumiin perustuvan romaanin. Halo: Contact Harvest vie lukijat nimensä mukaisesti vuoteen 2525, jolloin koko ihmisten ja Covenant-muukalaisliittouman välinen sota sai alkunsa.

Kirja kuvailee 30 vuotta ennen pelien tapahtumia syttynyttä ensimmäistä konfliktia useasta näkökulmasta. Ihmishenkilöistä pääosaan nousee peleissä vilahdellut kersantti Avery Johnson, eivätkä Spartan-sotilaat kuulu suunnitelmiin. Sen sijaan Bungie lupaa joidenkin Halo 2:sta tuttujen muukalaishahmojen olevan kuvioissa mukana.

Paavo Niskala
Uutinen

Crackdownin pelaajia hemmotellaan (päivitetty)

TeamXbox tietää kertoa, että Real Time Worlds tarjoilee Crackdownin lähiaikoina herkkua ämpärikaupalla. Luvassa on päivitys sekä ilmainen ja ladattava lisäpaketti.

Päivitys tuo mukanaan parannuksia, jotka muun muassa helpottavat metsästettävien palleroiden ja stunttirenkaiden havaitsemista. Myös yksinpelikampanjan resetointi onnistuu päivityksen jälkeen.

Paavo Niskala
Uutinen

PS3:n japskihitti myös Jenkkeihin sekä X360:lle

Namco Bandain Gundam-mechoja Koein Dynasty Warriors -sarjan pelimekaniikkaan yhdistellyt Gundam Musou julkaistaan loppukesästä Pohjois-Amerikassa nimellä Dynasty Warriors: Gundam.

Japanissa noin 300 000 kappaletta myynyt Gundam Musou on vielä kaukana jättihitistä, mutta on kuitenkin PS3:n myydyimpiä pelejä nousevan auringon maassa.

PS3:n lisäksi massiivisista mecha-taisteluista pääsee Pohjois-Amerikassa nauttimaan myös Xbox 360:lla.

Oliver
Uutinen

Yksin pimeässä New Yorkin keskuspuistossa

Atari on paljastanut joskus tulevaisuudessa PS3:lle, X360:lle ja PC:lle ilmestyvän viimeisimmän Alone in the Dark -toimintaseikkailukauhistelun tapahtumien sijoittuvan New Yorkin kuuluisaan keskuspuistoon.

Paikallistuntemusta tarinaan tuo kirjailija Lorenzo Carcaterra, joka aloitti uransa NY Daily News -lehden reportterina. Menestystä Carcaterralle on tullut kirjoista Apaches, Gangster sekä Sleepers, josta syntyi myös Rober De Niron ja Brad Pittin tähdittämä Katuvarpuset-elokuva.

Oliver
Uutinen

Kasarirokkia PS2:n kitarasankareille

Activision on vihdoinkin vahvistanut pari kuukautta huhumyllyssä pyörineen Guitar Hero: Rocks the 80s -musapelin julkaisun PlayStation 2:lle kesän aikana.

Kolmestakymmenestä raidasta paljastettiin nyt seuraavat:

  • I Wanna Rock (by Twisted Sister)
  • I Ran (by Flock of Seagulls)
  • Round and Round (as made famous by Ratt)
  • I Want Candy (as made famous by Bow Wow Wow)
  • Metal Health (as made famous by Quiet Riot)
  • Holy Diver (as made famous by Dio)
  • Heat Of The Moment (as made famous by Asia)
Oliver
Uutinen

Vie Forza 2 koeajolle nyt

Microsoft on julkaissut kauan odotetun Forza Motorsport 2 -demon kauppapaikalla. Reilun 690 megan kokoinen möhkäle tarjoaa 24 autoa sekä Mugellon radan lyhyemmän version yksin testattavaksi.

Peli saapuu kauppohin 8. kesäkuuta sekä tavallisena versiona että keräilypainoksena.

Paavo Niskala
Uutinen

Star Ocean saa jatkoa ja uusintajulkaisuja

Tri-Acen Enixille ja myöhemmin Square Enixille kehittämä Star Ocean -roolipelisarja saa jatkoa neljännen osan muodossa. Vielä ei tosin ole tiedossa, millä alustoilla jatko-osa nähdään.

Reilu kymmenen vuotta sitten Super Nintendolle julkaistu sarjan ensimmäinen osa puolestaan kääntyy PSP:lle ja saa nimekseen Star Ocean First Departure. Saman käsittelyn saa myös aikoinaan ekalle Pleikkarille ilmestynyt Star Ocean: The Second Story, jonka PSP-versio tunnetaan nimellä Star Ocean Second Evolution.

Oliver
Arvostelu

The Godfather: The Don's Edition

Vaikka sängystäsi löytyisi verinen hevosen pää, voit kieltäytyä tästä tarjouksesta.
Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

Uskonnot kohtaavat käsikonsolilla

Malesialainen opiskelija Ikhwan Nazri Mohamad Asran innostui kääntämään englanninkielisen Koraanin PSP:lle ladattavaan muotoon nähtyään vastaavan version Raamatusta.

Ikhwan toivoo PSP-Koraanin myös kääntävän vanhempien asenteen myönteisämmäksi nettiä ja pelaamista kohtaan. Monille netti tuo ensimmäisenä mieleen pornon ja PlayStation opiskelulta hukkaan heitetyn ajan.

Oliver
Uutinen

EA julkisti The Simpsons -pelinsä

Jo puolitoista vuotta sitten oikeudet The Simpsons -animaatiosarjaan hankkinut Electronic Arts on vihdoinkin paljastanut tietoja tulevasta pelistä.

Työnimenä on yksinkertaisesti The Simpsons ja peli sisältää kuusitoista tasoa, jotka on tehty tv-sarjan jaksojen muotoon omine alkuanimaationeen ja tarinoineen. Jokaisessa jaksossa pelaaja ohjaa kahta tuttua perheenjäsentä tai vaihtoehtoisesti vain yhtä jaetun ruudun kaksinpelissä.

Oliver
Uutinen

Varjojuoksu alkaa kesäkuussa

Microsoft ilmoittaa Shadowrun-verkkoräiskinnän julkaisupäiväksi 1. kesäkuuta. Kyseessä on ensimmäinen peli, jossa Vista- ja Xbox 360 -pelaajat pääsevät ottamaan mittaa toisistaan.

Windows Vista -käyttäjien on hankittava Live-palvelun kultajäsenyys, jotta he pääsevät konsolipelaajien kanssa samalle areenalle. Hopeajäsenten on tyydyttävä PC-veljien peliseuraan.

Shadowrun yhdistelee perinteiseen räiskintään taikuutta ja teknologiaa. Lisäksi pelaajat pääsevät valitsemaan hahmonsa viidestä toisistaan ominaisuuksiltaan eroavasta rodusta.

Paavo Niskala
Uutinen

Moore: Myös Xbox 360 voisi parantaa maailmaa

Mercury News pääsi hiljattain haastattelemaan Microsoftin Peter Moorea, ja haastattelun aikana esiin nousi muun muassa PlayStation 3:lle laajennut Folding@Home-projekti, jonka avulla konsolin omistajat voivat osallista Stanfordin yliopiston tutkimukseen.

Moore myönsi ohjelmistojätin olevan kiinnostunut asiasta. Hän kertoi, että hyväntekeväisyydestään tunnettu Bill Gates on itse nostanut asian esille. Moore ei kuitenkaan ollut täysin vakuuttunut, saadaanko projektista todellisia tuloksia.

Paavo Niskala
Uutinen

Final Fantasy IV DS:lle

Uusimman Weekly Shonen Jump!- lehden mukaan Nintendo DS on saamassa oman versionsa klassisesta Final Fantasy IV- roolipelistä.

Alunperin Super Nintendolle vuonna 1991 julkaistulle FFIV:lle annetaan kasvojenkohotus, sillä pelin grafiikan on luvattu olevan kolmiulotteista jokin aika sitten julkaistun Final Fantasy III:n tavoin.

(kuvat ovat Final Fantasy IV:n Game Boy Advance- versiosta)

despire
Uutinen

GRAW2 laajeni vanhojen tuttujen voimin

Ubisoft on julkaissut Livessä Ghost Recon Advanced Warfighter 2:een Throwback-karttapaketin, joka sisältää seitsemän pelisarjan ystäville tuttua kenttää: Bonfires, Desert Base, Desert Gulch, Fishing Village, Jungle Mines, Mountain Falls ja Peninsula.

Kartat eivät kuitenkaan ole täysin entisensä, vaan kehittäjät ovat muokanneet niitä hieman tuoreemman kokemuksen takaamiseksi. Paketti kustantaa pelaajille 800 Microsoft-pistettä eli hieman alle kymmenen euroa.

Kiintolevytilaa sille on uhrattava 487 megatavua.

Paavo Niskala
Uutinen

Nintendo jyrää Japanissa

Nintendo on taas vallannut Japanin listasijat 16 myydyimmän pelin ollessa joko DS:lle tai Wiille.

Square Enixin Final Fantasy XII: Revenant Wings (DS) johtaa joukkoa yli 274 000 myydyllä kopiolla. Uutena tulokkaana Momotarou Dentetsu (DS) kipusi toiseksi myytyään 79 000 kopiota.

Kymmenen parhaan joukkoon mahtui viisi Wii-peliä, joiden joukossa mm. Big Brain Academy: Wii Degree viidentenä (42 259 myytyä kopiota) sekä Namco Bandain suosittuun animesarjaan perustuva One Piece: Unlimited Adventure seitsemäntenä (40 000 myytyä kopiota).

despire
Uutinen

Soul Calibur Wiille

Uusimman Famitsun mukaan Namcon suositun taistelupelisarjan Soul Caliburin seuravaa osa, Soul Calibur Legends julkaistaan vain Wiille. On siis syytä odottaa taistelupeliä, jossa lyömäaseita heilutellaan Wiimoten voimalla.

Namcon uusimman talousraportin mukaan yhtiö on pettynyt PS3-peliensä myyntiin. Namcon suunnalta onkin havaittavissa lievää Wii-peleihin keskittymistä, sillä seuraavan talousvuotensa aikana talo aikoo julkaista 37 Wii-peliä, 23 PS3-peliä ja 24 Xbox 360-peliä.

despire
Uutinen

Google Reader Wiille

Google on kaikessa hiljaisuudessa julkaissut Wiille oman version Google Readerista. Uudessa käyttöliittymässä käytetään jopa hyödyksi Wiimoten näppäimiä.

Google Reader on selainpohjainen aggregaatti, joka etsii mahdollisia uusia päivityksiä esimerkiksi blogeista, podcasteista ja viihdesivustoista. Näin käyttäjän ei tarvitse selata jokaista suosikkisivuaan erikseen, vaan ohjelman avulla saatavilla on eräänlainen "henkilökohtainen sanomalehti", josta käyttäjä näkee aina uusimmat tiedot.

despire
Uutinen

Xbox 360:n odotettu kevätpäivitys julkaistiin

Microsoft julkaisi odotetun kevätpäivityksen Xbox 360 -konsolilleen tänään. Ilmaiseksi tarjottava päivitys tuo mukanaan uusia ominaisuuksia ja hioo laitteen käyttöliittymää.

Päivityksen tärkeimmäksi osaksi on leimattu Windows Live Messenger -tuki, jonka avulla yhteydenpito pelikavereihin onnistuu silloinkin, kun he ovat tietokoneen äärellä. Muita merkittäviä parannuksia ovat kohennettu lataustenhallinta, entistä värikylläisempi VGA-kuva ja Dashboardin uusi Marketplace-välilehti.

Päivityksen saa asennettua automaattisesti, kun konsolillaan kirjautuu Xbox Liveen.

Hakkiz
Uutinen

PSP:n Killzone saa lisää pelattavaa

Uudesta-Seelannista kantautuu tieto, että PSP:n Killzone: Liberation -peliin odotettu lisämateriaali tulee ladattavaksi 21. toukokuuta.

Ilmainen paketti sisältää yli kaksituntia lisää pelattavaa ja neljä uutta tehtävää uusissa ympäristöissä, joita voi pelata myös yhteistyössä. Verkkomoninpeli kuudella pelaajalla onnistuu kaikilla moninpelikartoilla ja paketissa tulee kaksi karttaa lisää. Peli tukee myös PSP:n kuulokemikrofonia.

Oliver
Uutinen

Pelkäätkö vettä?

Blade Interactive paljastaa verkkosivuillaan uusia tietoja veden ympärille pitkälti rakennetusta Hydrophobiasta. Kehittäjät ovat työstäneet kolme vuotta HydroEngine-pelimoottoria, joka mahdollistaa nesteen uskottavan simuloinnin. Vesi kuljettaa ja kastelee esineitä sekä on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

Elementin avulla on myös päihitettävä vihollisia sekä ratkaistava eteen tulevia ongelmia.

Paavo Niskala
GTA Online: The Kortz Center Heist pelattavissa nyt!
Uutinen

Double Dragonin vuoro Arcadessa

Live Arcaden ystävät joutuvat viimeisimmistä keskiviikoista poiketen tällä kertaa tyytymään yhteen julkaisuun, joka on klassikko Double Dragon. Hintaa pelille tulee retronimikkeille tyypilliset 400 Microsoft-pistettä eli noin 4,8 euroa.

Double Dragonista voi nauttia joko alkuperäisillä tai korkearesoluutioisilla grafiikoilla. Lisäksi peli tarjoaa kahden pelaajan yhteistyömoodin Livessä, vinkkejä vasta-alkajille sekä tuoretta musiikkia.

Paavo Niskala
Uutinen

Espanjalaisstudion Gwen haastaa Alician

Espanjalainen Revistronic kehittää kaikille uuden sukupolven konsoleille sekä PC:lle kolmannesta persoonasta kuvattua mättöpeliä, joka kulkee vielä toistaiseksi työnimellä Project Witches.

Peli sijoittuu pimeyden voimien hallitsemaan maailmaan. Orjuutetun kansan ainoa toivo on kapinaa johtava Gwen, jonka pelaaja saa ohjaksiinsa.

Pelimekaniikan luvataan painottuvan yhteistyöhön tekoälytovereiden sekä ihmispelaajien kanssa. Eeppistä mättöä höystetään vuorovaikutteisella ympäristöllä sekä osuuksilla, joissa täytyy edetä varovasti.

Paavo Niskala
Uutinen

Squaren peleistä tihkuu tietoa

Ensi viikonloppuna Japanissa järjestettävästä Square-Enix Party 2007 -tapahtumassa esiteltävistä peleistä tihkuu jo tietoa internetin uutislähteistä.

Ensimmäisenä ehti Siliconera, joka kertoi Game Informer -lehden raportoineen uudesta The Last Remnant -roolipelistä uuden sukupolven konsoleille. Unreal 3 -moottorilla rakennettavan pelin ohjauksesta vastaa Hiroshi Takai, joka saatetaan muistaa sekavan vastaanoton saaneen The Bouncer -PS2-pelin takaa.

Oliver
Uutinen

Rock Bandissa kepitetään Stratocasterilla

Harmonix on vahvistanut, että ensi syksynä PS3:lle ja X360:lle ilmestyvässä Rock Band -musiikkipelissä rokataan Fenderin legendaariseen Stratocaster-kitaraan perustuvan ohjaimen kanssa. Guitar Hero -pelien ohjaimethan ovat perustuneet Gibsonin mallistoon.

Rock Bandiin on tarkoitus saada tuki myös Guitar Heron kitaroille sekä muille kitaraohjaimille. Harmonixin Alex Rigopulosin mukaan virallinen Stratocaster-ohjain sisältää kuitenkin ominaisuuksia, joita ei muista malleista löydy.

Oliver
Arvostelu

F.E.A.R.

Halpamainen käännöstyö vie kauhuräiskinnästä parhaimman terän.
Hakkiz
Julkaisu

Tomb Raider: Anniversary

In 1996, the original Tomb Raider was launched. The 3D game design, controls and graphics were truly ground breaking for their time. Furthermore, gamers were also presented with a unique, female human playable character with which they could become emotionally attached, Lara Croft. The original Tomb Raider sold over seven million copies and is still heralded as an absolute classic and one of the best action adventure games ever. Tomb Raider defined the PlayStation and changed the way that people played games.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Spectral vs Generation

In a classic tale of good versus evil take to the streets to do battle against the greatest warriors in the globe. The ultimate prize - the fate of the paradise that is 'Neverland' - awaits the winner.

Compete as characters from two of Japans finest series of video games - Spectral Force and Generation of Chaos. Guide your hero through a multitude of arduous one-to-one fights, learn all the unique special moves and unleash the massive 20 hit combos on an unfortunate victim.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Mountain Bike Adrenaline

Great new experiences are on their way! Get ready to tackle the world's greatest Mountain Bike slopes. Speed, dexterity and guts are the factors you'll need to succeed and hit the record books. Unblock new bikes, discover slopes, and develop new abilities. Thanks to the latest graphics engine, Fresh Engine, graphics have never been so detailed or realistic. Mountain Bike Adrenaline featuring Salomon has the environments, major champion involvement, and gameplay to give you all the thrills of the great outdoors. Can you handle the adrenaline?

Jyri Jokinen
Julkaisu

Driver 76

Driver 76 will feature all-new content with 27 new missions exclusively designed for gaming on the go. Driver 76 is the first all-new edition of the famed Driver series to be released since Ubisoft acquired the franchise in 2006. Developed by Sumo Digital Ltd. and Ubisoft’s Reflections studio, Driver 76 will be released in March 2007.

Faithful to the brand spirit, Driver 76 is an action driving game that features Hollywood-style car chases while also letting the player experience the open environment on foot.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Diner Dash

Olet tarjoilija Flo, jonka tehtävänä on palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin ja huolehtia siitä, että ravintola näyttää siistiltä. Muista kuitenkin, että itkevät lapset, pitkät odotusajat ja kännykkähöpöttäjät voivat aiheuttaa muille asiakkaille mielipahaa. Siksi tehtävänäsi on huolehtia siitä, että nämä asiakkaat ovat tyytyväisiä ja muistavat jättää tippiä hyvästä palvelusta. Se on osa sinun palkkaasi, mutta samalla se on yksi askel kohti omaa ravintolaketjua.

Jyri Jokinen
Uutinen

Analyytikko uskoo edelleen PS3:n voittoon

Wedbush Morgan Securitiesin analyytikko Michael Pachter uskoo edelleen Sonyn selviytyvän voittajana nykyisestä konsolisodasta. Suurimpana tekijänä hän pitää Blu-Rayn ja HD-DVD:n välistä formaattisotaa, jonka hän uskoo päättyvän Blu-Rayn voittoon.

Microsoftin Xbox 360 nauttii kuitenkin etumatkastaan Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa vielä pari vuotta kaapaten 44 prosentin osuuden laitemyynnistä tämän vuoden loppuun mennessä. Nintendo Wiin ja PlayStation 3:n osuudet jäävät 35:een ja 21:een.

Oliver
Uutinen

Uusin tutkimus jenkkipelaajista

NPD Groupin tuoreimman tutkimuksen mukaan 62 prosenttia yhdysvaltalaisista pelaajista pelaa myös verkossa. Suurin osa verkkopelaajista on keskituloisia pelikonsolin omistajia ja satunnaispelaajia (casual gamer) iältään 25-44 vuotta. Peräti 42 prosenttia verkkopelaajista on naisia.

Pelikonsoleista Xbox 360:lla on prosentuaalisesti eniten verkkopelaajia (54%) PlayStation 2:n seuratessa perässä (45%). Keskimäärin 7,1 tuntia viikossa pelaavat X360-pelaajat viettävät eniten aikaa verkossa ja kakkosena tulevat PS3-pelaajat 6,1 tunnilla.

Oliver
Uutinen

Nintendon loppuvuoden julkaisulista Wiille

Nintendo on vahvistanut Super Mario Galaxyn ja Metroid Prime 3:en olevan niiden noin tusinan Wii-pelin joukossa, jotka ilmestyvät vielä tämän vuoden puolella Japanissa.

Täydellinen lista näyttää tältä:

despire