Galactic Racer – tiivistäkin tiiviimpi moninpeli

Moninpeli korostaa tiukan Star Wars -kilpa-ajon jännittäviä ja vaikeita puolia.

Galactic Racer on uskomattoman tiukka yksinpeli, joka yhdistää valtaisan vauhdin tiukkoihin marginaaleihin ja roguelitemaiseen progressioon. Kampanjatilassa virheille on ainakin normaalilla vaikeustasolla tilaa, mutta moninpeli nostattaa vaatimustason ja tuntuman aivan uusiin sfääreihin.

Ihmispelaajat eivät anna armoa.

Ei törttöilijöille

Lyhyenä kertauksena Galactic Racer tarjoaa valittavaksi kolme ajoneuvoa: automaisen landspeederin, prätkämäisen speeder biken ja tiukkojen kurvien skim speederin. Landspeeder on aloittelijaystävällisin vaihtoehto, ja olin huomaavinani sen olevan keskimäärin suosituin vaihtoehto ainakin omissa kisoissani. Lisäksi valittavana on erikseen rakettireellä ajettavat kisamuodot, jolloin valinnanvaraa ei ole.

Speeder biken ja skim speederin etuihin kuuluvat parempi kääntyvyys ja kiihtyvyys, mikä osaavissa käsissä voi tuottaa suurtakin etua moninpelissä. Ajotyyli on kuitenkin ihmisten käsissä paljon aggressiivisempaa kuin yksinpelissä, sillä huomasin itsekin tökkiväni vastustajia ihan vain kiusan vuoksi, jos ei muutoin. Tällöin landspeederin suurempi massa tarjoaa etua.

Törttöilyn hinta on suuri, sillä verkkopelissä ei tunneta kuminauhaefektiä. Yhdestä kolarista voi vielä toipua olettaen, että muut sössivät edes vähän, mutta parin seinäänajon jälkeen kärkitohinoista ei keskimäärin kannata enää haaveilla. Periaatteessa elämiä on loputtomasti, toisin kuin yksinpelissä, mutta käytännössä useamman sekunnin toipumistauko näkyy kisa-ajassa kriittisen pahasti.

Mitä ihmettä, voitin kisan? No, neljäsosa kisaajista olikin tekoälyn hyppysissä.

Kaikki konsolit kasaan

Ristiinpeluu eri laitteiden välillä on oletuksena aktivoituna, eikä sillä ole tässä tapauksessa mitään merkitystä, sillä kaikki, mukaan lukien PC-pelaajat, käyttävät peliohjainta. Teoriassa näppäimistölläkin voisi kai ajaa, mutta siinä ei ole käytännössä mitään järkeä, sillä aktivoitavia painikkeita on paljon.

Yksinpelissä kartat ovat vaihtelevan pitkiä rutistuksia, mutta moninpelin tarpeita varten niitä on lyhennetty, jotta yhden kisan kesto pysyisi alle kolmessa minuutissa. Tästä huolimatta monipuolisuus säilyy: mukana on superlyhyitä kenttiä, joita ajetaan viisi kierrosta, keskipitkiä parin kierroksen ratoja sekä pisteestä pisteeseen ajettavia pidempiä reittejä. Kaikki luonnonelementit haposta jäähän ovat tuttuja.

Nimenomaan nopeasti käynnistyvät ajot ovat koukuttavia, sillä satunnaispeleissä mukaan ja ulos voi hypätä hyvin vapaasti. Mikäli koko 12 pelaajan kööriä ei saada kasaan, tulee korvaajaksi tekoälyn ohjastamia ajokkeja. En ole aivan varma minkä vaikeusasteen mukaisesti ne ajavat, mutta ainakin omilla keskinkertaisilla taidoillanikin ne tuppasivat jäädä häntäsijoille.

Pikapeleissä kenties suurin ero yksinpeliin syntyy siitä, että ajoneuvojen varustelutaso on matala. Pelaaja voi valita lukuisista erilaisista ajajaprofiileista, jotka saavat yleensä jonkin yksittäisen taidon ja aktivoitavan lisävarusteen. Ero kampanjatilan loppuvaiheen turbovarusteltuihin vehkeisiin on melkoinen, mikä myös hidastaa alusten vauhtia hitusen.

Tarjolla on myös viiden kisan mittainen turnaus, jossa pelaajat pääsevät ostamaan kisojen välillä lisävarusteita täysin yksinpelin kaltaisesti. Itse en tästä aivan innostunut, sillä Matteus-efekti on vahva: parhaiten pärjäävät saavat käyttöönsä kalleimmat vermeet ja menestyvät entistäkin paremmin.

Alkuvirityksissä erikoistoiminnot on mahdollista aktivoida heti alkuun.

Yksinpeli ensin

Galatic Racerin moninpeli on hauskan kasuaalia, mutta silti todella vaikeaa. Itse suosittelen ihmispelaajien haastamista vasta siinä vaiheessa, kun tattituntuma alkaa olla vahva, esimerkiksi yksinpelikampanjan läpäisyn jälkeen. Ainakin buustin tehokas käyttö ilmajarrun kanssa on syytä osata, jotta mutkiin on mahdollista ajaa kovaa keskeyttämättä kiihdytystä.

Huomasin, että omissa peleissäni oli usein mukana täysin aloittelijoita, mutta epäilen, ettei heillä ollut kovin hauskaa törmäillessään seiniin ja opetellessa perusasioita. Kisa keskeytetään 30 sekuntia voittajan saapumisesta maaliin, ja voin kuvitella peränpitäjien harmituksen, jos alusta ei saa ajettua edes loppuun asti.

Sen sijaan kymmenen pelitunnin jälkeen moninpeli on hauska kokemus: vauhdin hurma tempaa mukaansa ja saa minut kääntyilemään tuolissani mutkien mukana. En ole varma, millainen osaamistason yhteensovittaminen on käytössä, mutta ainakin itselläni hieman avoimen julkaisun jälkeen vaikeustaso vaikutti tasapainoiselta: pääsin joskus kärkikolmikkoon, mutta yksittäisistäkin seinään ajamisista rankaistiin yleensä kasisijan kaltaisilla lohdutuspalkinnoilla. Pikapeleissä tällä ei ole onneksi mitään väliä, sillä seuraava kisa alkaa nopeasti.