Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Vuoden lähestyessä loppua on jännä tutkiskella analytiikkaa ja katsoa, mikä KonsoliFINin lukijoita on kiinnostanut. Mitä yllättävää tällainen retrospektiivi paljastaakaan?

Pelejä ja otsikoita

Peliarvosteluissa ei usein tule vastaan yllätyksiä. Eniten odotettujen pelien arvostelut vetävät ymmärrettävästi eniten lukijoitakin. Kolmen luetuimman arvostelun joukosta löytyi alkuvuoden PS4-yksinoikeus Days Gone, jonka kuoppainen tie kohti julkaisua poiki epäilyksiä sen kelvollisuudesta. Yleisö tuntui ottavan pelin paremmin vastaan kuin arvostelijat, ja kauneusvirheistään huolimatta moni nosti sen vuoden peliksi.

Vielä paremmin menestyi kotimainen Control, jonka arvostelu houkutteli osittain valtavirrasta poikkeavalla arvosanalla. KonsoliFINin lukijakunta tuntuu viime vuosina rauhoittuneen, sillä kitkeriä kommentteja Jaakon nihkeydestä ei juurikaan jaksettu esittää. Teron toinen mielipide ilmestyi sen verran myöhemmin, että toisen alustan versiolle annetut ylimääräiset tähdet houkuttelivat vain laimeaa hehkutusta paremmasta raudasta.

Control tarjoaa valoa tunnelin päässä Xbox One X:n omistajille

Pahamaineisen klikkiotsikoinnin tehosta todistaa muuten vähän vieraammaksi jääneen Blasphemousin menestys arvosteluareenalla. Syntisen herkullinen otsikko osoittautui melkoiseksi kärpäspaperiksi, sillä neljässä päivässä Tuhomursun vuodatus nousi vuoden toiseksi suosituimmaksi arvosteluksi.

Mikään ei kuitenkaan vetänyt vertoja edellisvuoden megahitille, Red Dead Redemption 2:lle, josta napsittu kuvakavalkadi ylitti suosiossa lopulta kaiken muun sisällön paitsi tärkeääkin tärkeämmät uutiset...

Red Dead Redemption 2 on peli, josta saa upeita ruutukaappauksia yrittämättäkin

Plussaa, politiikkaa ja Pokémonneja

Mikään ei ole niin kiehtovaa kuin kohut, ja tietysti pientä kohua voi vetää vaikka pakollisista päivityksistä. Tällaista riemua tarjosi Call of Duty: Modern Warfare, joka ilmestyessään vaati kohtuullisen 57 gigan päivityksen ennen toimimista. Vielä enemmän kansaa kiinnosti Pokémon Gon huijausohjelmat ja Nianticin yritykset panna hakkerit kuriin. Tosin pokettelu ei ollut enää samanlainen vetonaula kuin edellisenä vuonna, jolloin kaikki taskuhirviöihin liittyvä sai KonsoliFINin palvelimet ylikuumenemaan.

Valkoisen talon valtias, reality-tähti ja vakaa nero Donald Trump on päässyt muutamaankin otteeseen KonsoliFINin uutisiin. Elokuussa mm. hyväntekeväisyyssäätiö- ja yliopistohuijauksilla rikastunut ns. presidentti hämmensi kummallisilla väitteillä videopelien ja joukkoampumisten suhteesta. Pelialaa edustava Entertainment Software Association korjasi Trumpin väitteitä, ja tästä tehty uutinen oli yksi vuoden suosituimmista.

Herr Trump havainnollistaa, mitä videopelit tekevät herkälle psyykelle

Luonnollisesti uuden sukupolven lähestyessä peliharrastajia vetävät puoleensa kaikki vähäisimmätkin tiedonjyväset siitä, mitä on tulossa. Wiredissa julkaistusta Mark Cernyn haastattelusta kerrottiin Jaakon kynäilemässä uutisessa, ja jälleen sai liikenne serverit hehkumaan punaisena.

Mutta vuodesta toiseen toistuu sama ilmiö: kaikkein eniten pelaajat hamuavat uutisia ilmaisista ja halvoista peleistä. PlayStation+ -pelit ja erilaiset alennuskampanjat ovat kestosuosikkeja. Vuoden selkeästi vetävin juttu kertoi Sonyn tekemästä korjausliikkeestä, kun aiemmin pelaajille jaettavaksi suunniteltu Pro Evolution Soccer 2019 korvattiinkin paremmalla ja uniikimmalla Detroit: Become Humanilla.

Ei kai kukaan halua potkia palloa jos voi olla sen sijaan androidi

Lista koottuna yhteen

Miltä vuoden uutis- ja juttuanti vaikutti? Mikä olisi ansainnut enemmän silmäpareja? Kommentoi ja toivo parempaa sisältöä ensi vuodelle!

----

Lue joulukalenterimme muut luukut tätä linkkiä klikkaamalla.

Kommentit

Arvosteluista Control oli mielenkiintoisin. Syinä varmasti suomalaisuus ja hieman poikkeava arvosana. Taisipa noista syistä tuo jälkimmäinen kirvoittaa fooruminkin puolella jonkun verran keskustelua.

 

Uudet pelilaitteet kiinnostavat tietenkin aina. Varsinkin ne, joissa on Sonyn logo päällä. Tästä syystä tulevan Playstationin ensimmäiset ominaisuudet olivat mielenkiintoista luettavaa.

En edelleenkään ymmärrä Control-hehkutusta. Ja kyllä, olen kokeillut palata pelin pariin läpäisyn jälkeenkin, mutta eih. :)

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi