Vuosi 2020 on ollut poikkeuksellinen monessa suhteessa. Koronapandemia pakotti luomaan uusia tapoja toimia, ja myös moni pelistudio on ollut ennennäkemättömien haasteiden edessä. Alan intohimoiset ammattilaiset, kuten pelituottaja Neha Joshi, ovat löytäneet keinon luovia vaikeuksien kautta voittoon.

Neha Joshi asuu Espoossa miehensä ja vuoden ikäisen tyttärensä kanssa. Hän työskentelee Ubisoft RedLynxilla South Park: Phone Destroyer -mobiilipelin tuottajana. Koronapandemia myllersi myös Joshin perheen arkea. Matkustusrajoitusten tullessa voimaan oli Neha juuri vierailemassa kotiseudullaan Intiassa, joten katastrofin keskellä tuki löytyi sukulaisten seurasta.

Sosiaalinen vuorovaikutus on pelituottajan työssä olennaista. "Tehtäväni edellyttää projektiputken hallintaa ja yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa sen varmistamiseksi, että toimitamme laadukkaita tuotteita ajoissa", Neha kertoo.

Sosiaalisen etäännyttämisen aika toi erinäisiä haasteita kanssakäymiseen tehden esimerkiksi kasvokkain tapaamisesta lähes mahdotonta. Virtuaaliseen vuorovaikutukseen käytetyn ajan kasvaessa emotionaalinen yhteys ihmisiin heikentyy usein.

"Työn ja henkilökohtaisen ajan välinen raja hämärtyy helposti", pohtii Neha.

RedLynxillä siirryttiin etätöihin maaliskuussa

Maaliskuun puolessa välissä RedLynx päätti antaa vahvan suosituksen etätyölle. Esille nousi käytännön haasteita ohjelmistolisensseistä käytettävissä olevien laitteistojen riittävyyteen.

"Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä oli kysymys siitä, miten varmistaa, että kaikilla työntekijöillä oli tarvittavat valmiudet toimia kotoa käsin", kertoo Neha.

Tarpeet tuli analysoida ja täyttää yksilöllisesti. RedLynxillä oli tehty etäviikonloppuja satunnaisesti aiemminkin, mutta nyt kaikki oli järjestettävä täysin uudessa mittakaavassa. Varsinaisen tuotannon osalta Neha toteaa mobiilipelien kärsineen muita vähemmän koronapandemian rajoitustoimenpiteistä.

"Luotettavien virtuaalisten työkalujen avulla ja kiinnittämällä huolellista huomiota kaikkien ajan tasalla pitämiseen, sanoisin, että olemme pystyneet hallitsemaan päivittäistä toimintaa hyvin", Neha toteaa helpottuneena.

Pandemian myötä kuluttajien kiinnostus mobiilipeleihin on kasvanut maailmanlaajuisesti, kertoo Neha. Pelaaminen itsessään on houkutteleva häiriötekijä niille, jotka kaipaavat sosiaalista vuorovaikutusta.

"Kun maailma siirtyi lukitustilaan, syntyi verkkopeleistä keino viettää aikaa yhdessä ja saada hengähdystauko yksitoikkoiseen kotoa käsin työskentelyn rutiiniin", sanoo Neha ja jatkaa: "Näinä kaoottisina ja arvaamattomina aikoina pelaaminen on tarjonnut tavan pitää yllä mielenterveyttä."

Pysykää turvassa, pysykää järjissänne ja jatketaan yleisöidemme viihdyttämistä!

Markkinatrendit ennustavat, että teollisuus saavuttaa 159 miljardin dollarin liikevaihdon – yhdeksän prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin – vuonna 2020, osittain pandemian takia.

"Trendi jatkuu 5G:n yleistymisen sekä parempien älypuhelimien ja Google Stadian kaltaisten suoratoistopalveluiden siivittämänä vielä pitkälle COVID-19:n jälkeiseen maailmaan", Neha sanoo.

”On hienoa nähdä, että pelaaminen on tunnustettu tehokkaaksi keinoksi pitää yhteyttä ystäviin näinä aikoina. Nyt meidän haasteemme on pitää nämä pelaajat sitoutuneina ja tarjota heille tyydyttäviä kokemuksia peliemme parissa”, pohtii Neha.

Neha kertoo käyttävänsä vapaa-aikansa mieluiten pulmapeleihin. Muille pelaajille sekä ystäville pelialalla hän välittää toivorikkaat terveiset: ”Pysykää turvassa, pysykää järjissänne ja jatketaan yleisöidemme viihdyttämistä!”

Ubisoft RedLynx on suomalainen videopelejä kehittävä ja julkaiseva yritys, joka sijaitsee Helsingin Vallilassa.

South Park: Phone Destroyer on RedLynxin kehittämä ja Ubisoftin julkaisema toiminnallinen mobiilipeli. South Park Digital Studiosin kanssa yhteistyössä kehitetty peli yhdistää reaaliaikaisen strategian kerättäviin kortteihin. Maksuton South Park: Phone Destroyer julkaistiin iOS- ja Android-laitteille marraskuussa 2017.

Kirjaudu kommentoidaksesi