Katutappelijan kolmekymppiset

Street Fighterin muinaiset 2D-versiot eivät suostu kuolemaan millään. Viime vuonna Switchillä nähty Street Fighter 2: The Final Challengers -rahastus sai jo toivomaan, että Capcom antaisi klassikkonsa maatua rauhassa. Toisin kuitenkin kävi, sillä nyt japanilaisjulkaisija juhlistaa katutaistelijan 30-vuotista taivalta tuoreen kokoelman voimin. Tällä kertaa ei tarvitse nurista sisältököyhyydestä, kun yksiin kansiin ynnätään peräti 12 nimikettä. Lisäksi mukaan sisällytetään varsin mehukas kattaus bonussälää.

Käpylehmien kulta-aikaan

Paperilla kokoelman lukemat kuulostavat herkullisemmilta kuin ehkä käytännössä. Esimerkiksi sen suosituimman – ja samalla puhkikulutetuimman – Street Fighter 2:n iteraatioita nähdään kokoelmassa peräti viisi erilaista. Mukaan ovat päässeet alkuperäinen The World Warrior, neljä pomohahmoa pelattaviksi avannut Champion Edition, nopeuskikkailuilla uutta henkeä puhaltanut Hyper Fighting. Näiden ohella nähdään vielä pari Super-etuliitettä kantavaa painosta, joissa taistelijoiden kokonaismäärä nostetaan 16 kappaleeseen.

Sarjan vähemmälle huomiolle jääneet osat lienevät monille huomattavasti kiinnostavampia tutustumiskohteita. Tosin ajan hammas on päässyt puraisemaan pahoin ihan ensimmäisen Street Fighterin takalistoon. Aikanaan innovatiivisen monen napin systeemin esitellyt mätke tuntuu nykymittapuulla piinallisen kankealta pitkien vasteaikojensa ja epämääräisen osumatunnistuksensa vuoksi. Vielä kun valittavaksi hahmoksi suodaan ainoastaan Ryu (tai kaksinpelissä sama mies eri verkkareissa, Ken), ei kultaisen 80-luvun muinaismuisto jaksa määränsä kauempaa kiinnostaa. Kokoelmaa kuitenkin täydennetään kolmella Street Fighter Alpha -juonteen pelillä. Näiden ohella nähdään vielä saman verran katutaistelijan kaksiulotteisen aikakauden päättäneen Street Fighter III:n iteraatioita, joissa konsepti vietiin jo hyvin hektisiin sfääreihin.

Lounas lisukkeilla

Aiemminkin retrokokoelmillaan loistanut kehittäjä Digital Eclipse näyttää jälleen kyntensä 30-vuotiasta nyrkkisankaria juhlistaessaan. Paketin olemmassaolon perusteiksi riittäisi jo 12 teknisesti täydellisesti käännettyä peliä, mutta mukaan ängetään bonuksena aimo annos aidosti kiinnostavaa oheissälää. Museossa pääsee muun muassa ihmettelemään erilaista konseptitaidetta, tutkimaan pelien kehitysvaiheita sekä vertailemaan hahmokohtaisesti vuosien varrella tapahtunutta evoluutiota animaatioiden, pikseleiden ja liikkeiden lisääntymisen osalta. Ainoa suunnitteluun liittyvä outous liittyy nettikahakoiden rajaaminen ainoastaan neljään peliin. Yhteydet näissä toimivat kuitenkin pääosin mainiosti, mikä ei ole aina ollut itsestäänselvyys vastaavissa retrosteluissa.

Street Fighter 30th Anniversary Collection on varsin passeli kokoelma etenkin sarjan faneille. Vaikka satunnaisemmille mätkijöille eivät eri iteraatioiden väliset erot välitykään, ei sisällöstä kehtaa valittaa kasuaalimmankaan kärhämöitsijän tapauksessa. Pelit ovat toki aikakautensa tuotteita: Kannattaa pitää mielessä, että paketin tuoreinkin tapaus näki päivänvalon ennen kuin maailma oli selvinnyt vuosituhannen vaihteen Millennium-kaaoksesta. Rautainen pelattavuus ei silti ole vanhentunut juurikaan, joten Capcomille ja erityisesti Digital Eclipselle pisteet mainiosta lopputuloksesta.

ladataan kommentteja...