Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

NBA Live 2003

Virtuaalikoriksen Air-Jordan

Electronic Artsin vuosittain kauppojen hyllyille ilmestyvät urheilupelisarjat ovat monelle täysin tuttu juttu. Vuonna 1995 debytoinut NBA Live on ollut vaihteleva menestystarina. PC:lle ilmestyneet ensimmäiset osat saavuttivat kohtuullista menestystä ja niin tämä aidolla lisenssillä varustettu korispeli on porskuttanut tähän päivään asti. Multiformaattipelinä NBA Live on ilmestynyt lähes kaikille isoille kotikonsolialustoille, sillä rahaa on lypsetty niin PlayStationin, PlayStation 2:n, Nintendo 64:n kuin Xboxinkin omistajilta. Vuosien saatossa sarja on mennyt yhä enemmän kolikkopelimaisempaan suuntaan ja ensimmäisten osien simulaatiomainen pelityyli on saanut väistyä tiukan toiminnan tieltä. Etenkin viime vuoden versio kärsi jonkinlaisista uskottavuusongelmista. 2002-editiossa korostuivat vuosia sarjaa vaivanneet ongelmat ja peli tuntuikin luottavan enemmän näyttävään visuaaliseen toteutukseen kuin pelattavuudellisiin ominaisuuksiin. Ongelmista viisastuneena EA:n Kanadan osasto palasi takaisin piirrustuspöydän ääreen. Tuloksena syntyi NBA Live 2003, joka julkaistiin lähes samanaikaisesti PS2:lle, Xboxille, PC:lle ja GameCubelle. Aiempien versioiden harharetket on unohdettu ja tällä kertaa yhtiössä ollaan keskitytty ainakin ennakkohehkutuksen mukaan olennaiseen. Uudistetun grafiikkamoottorin lisäksi PR-osasto on kehunut ennakkoon etenkin uutta vallankumouksellista freeplay-pelattavuutta, jossa keltaista C-tikkua käytetään hyväksi entistä paremman kontrollin mahdollistamiseksi. Uudistusyritykset ovatkin kieltämättä paikallaan, mutta Live-sarja kärsii valitettavasti edelleenkin samoista vanhoista ongelmista. Tällä kertaa eräillä osa-alueilla on menty eteenpäin, kun taas toisaalla on tapahtunut harmittavaa lipsumista.

Pelimuotojen osalta tarjolla on tuttua peruskauraa. Kaduilla käytävät 1 vs 1 -kamppailut saavat tuekseen yksittäisen ottelun, harjoittelumoodin, pudotuspelit, täyden kauden sekä kymmenen vuoden franchise-moodin. Näistä eniten sisältöä on luonnollisesti viimeisimmässä, mutta edellisiin osiin nähden uusia pelimuotoja ei ole tällä kertaa mukana lainkaan. Tämä on pienoinen pettymys, mutta koriksen ystäville tarjolla on jälleen tuttuakin tutumpi peruspaketti, jossa kaikki tarvittava on edelleen paikallaan. Harjoitusmoodissa opitaan pelattavuus hyödyllisten tutorial-neuvojen avustuksella, joten kokemattomammatkin korisvirtuoosit pääsevät nopeasti sinuiksi ohjattavuuden kanssa. Tekijät osaavat asiansa ja konsepti toimii. Ehkä ensi vuoden versioon saadaan sitten jotain oikeasti uutta.

Omista kenttä


Aitojen NBA-sääntöjen, yksityiskohtien ja pelattavuuden ohella tekijät ovat lisänneet kokonaisuuteen ripauksen kolikkopelimaista meininkiä nopean toiminnan sekä näyttävien hidastuksien muodossa. Uusi freeplay-ohjattavuus ei aluksi vakuuta toteutuksellaan, mutta siihen totuttuaan näyttävienkin kikkojen tekeminen onnistuu ilman sen suurempaa vaivannäköä. Analogista tikkua ja keltaista C-tattia yhdistelevä ohjattavuus mahdollistaa useita erilaisia hyökkäysmahdollisuuksia. Puolustajat voikin pistää täysin kebab-kioskille näyttävällä pyörähdyksellä tai vaihtoehtoisesti tilannetta voi rakentaa rauhallisesti syöttelemällä mieheltä toiselle. Segan oman NBA2K-sarjan tapaista toimivaa ikonisyöttösysteemiä ei ole valitettavasti vieläkään otettu käyttöön, vaan pelaajan täytyy edelleen itse ohjata pallon heittosuuntaa analogista tikkua käyttämällä. Silloin tällöin tämä aiheuttaa harmittavia harhasyöttöjä, mutta suurimman osan ajasta syöttöjärjestelmä pysyy tiukasti pelaajan hyppysissä. Taitavat virtuaalikorishait luonnollisesti hallitsevat ylimääräiset kikat paremmin kuin ensimmäistä kertaa pallottelevat vasta-alkajat. Mukavana yksityiskohtana harjoittelun avulla oppii kokonaan ennennäkemättömiä liikkeitä ja jokaisella pelaajalla on aina tietty erikoisominaisuutensa. Tämä syventää kokonaisuutta, eikä NBA Liven kaikkia hienouksia pysty oppimaan yhdessä päivässä.

Ristiohjainta voi käyttää hyväksi eri hyökkäys- tai puolustustaktiikoita valittaessa. Perustaktiikoita on tarjolla kahdeksan ja omat kuviot voi tietenkin hioa haluamikseen kattavien editorien ystävällisellä avustuksella. Tämän lisäksi mukavaa vaihtelua tuo laajahko joukkuevalikoima, joka koostuu niin nykyisistä kuin entisistäkin NBA-joukkueista. Ero liigan tähtisikermän ja jumbosijalla kököttävän heittopussin välillä on todella suuri. Kokeneellakin pelaajalla tulee olemaan vaikeuksia selvitä kausimoodista voittajana ennakkoon heikolla joukkueella, joten lisähaastetta hamuavien kannattaakin heti aluksi valita arvoiltaan huonompi korisjengi. Edellisiin Live-peleihin verrattuna erot on saatu realistisimmiksi, eikä sarjajumbo enää pysty nöyryyttämään tähdistöjoukkuetta ainakaan entiseen malliin.


Suurimmaksi osaksi hyvin toteutetusta ohjattavuudesta huolimatta itse ottelut ovat ajoittain varsin turhauttavia kokemuksia, sillä puolustaminen on edelleen varsin tuskallista touhua. Freestyle-systeemin avulla hyökkäävä joukkue saa käyttöönsä täysin uusia kikkoja, jolloin tuskallisen vaikea puolustaminen tulee kertaheitolla entistä vaikeammaksi. Tätä korostaa myös heikohko tekoäly, jossa tietokoneen ohjastamat pelaajat sijoittuvat välillä aivan miten sattuu. Silloin tällöin keinoälytähdet saavat kuitenkin ihmeellisiä älynväläyksiä ja etenkin vaikeimmilla asetuksilla tietokone pystyykin yllättämään pelaajan paikka paikoin varsin mallikkaasti. Tarkkana on oltava, vaikka tekoäly ei silti missään nimessä vedä vertoja ihmisvastustajille. Samanaikainen nelinpeli on mahdollista ja ystävien kanssa pelailu on myös tässä EA:n koristuotoksessa uskomattoman hauskaa puuhaa. NBA-sääntöjen osaaminen on tietenkin suositeltavaa, mutta myös vankilasäännöillä on mahdollista pelata kääntämällä kaikki menoa hidastavat tekijät kokonaan pois päältä. Tällöin otteluista tulee helposti kunnon luunmurskajaiset, mutta onneksi virtuaalikoriksessa kukaan ei loukkaannu oikeasti. Olohuoneessa tiukkojen matsien jälkeen käytävissä nyrkkitappeluissa mahdolliset vahingot ovat sitten asia erikseen.

Tyylikkyys ennen kaikkea

Ulkoasultaan Live 2003 on jokaisella formaatilla täysin identtinen pieniä kosmeettisia eroja lukuunottamatta. Tästä häiritsevästä faktasta huolimatta tämä EA:n tuotos on ensimmäinen virtuaalikoripallopeli, joka todella tuo visuaalisen draaman suoraan olohuoneisiin. Välianimaatiot piristävät otteluita huomattavasti ja pieniin yksityiskohtiin on panostettu entistä enemmän. Välillä tuntuukin siltä, että kentän laidalla tapahtuu nyt vähintään yhtä paljon kuin itse pelissäkin. Yleisö näyttää edelleen luonnottomalta pullamössöltä, mutta pelaajat itsessään on mallinnettu todellisella huolella. Muutama lisäanimaatio ei kieltämättä olisi ollut pahitteeksi, mutta tälläisenäänkin NBA Live 2003 on graafisesti paras korispeli tähän päivään mennessä.


Ääniraita on koottu isolla rahalla. Busta Rhymesin sekä Snoop Doggin kaltaiset isot nimet tuovat pelille annoksen katu-uskottavuutta ja valikoissa soikin vaihteleva sekoitus rappia ja rokkia. Yhdistelmä on yllättävän onnistunut ja musiikkia kuunteleekin varsin mielellään. Tylsän laulun voi myös vaihtaa nopeasti seuraavaan, joten audio-osastoon ei pahemmin pääse kyllästymään. Yhdysvaltojen version mukana tullut bonus-CD olisi kuitenkin voitu laittaa myös Euroopan editioon, mutta tälläisenäänkin äänipuolen anti on varsin miellyttävää kuultavaa. Calvin Murphyn hoitama selostus on niinikään varsin ammattimaista jälkeä ja miehen hehkutukset korostavatkin illuusiota aidosta tv-ottelusta. Efektipuoli on samaa kauraa kuin edellisissäkin osissa, mutta toimivaa konseptia on tunnetusti turha lähteä liiemmin muuttamaan.

Erinomaisesta audiovisuaalisesta toteutuksestaan huolimatta NBA Live 2003 on kuitenkin pienoinen pettymys ja edellisten osien omistajien ei kannata tämän vuoden versioon rahojaan tuhlata. Live-sarjan perusongelmana on edelleen se, että hienoista puitteista huolimatta sisältö loistaa edelleen poissaoloaan. Isolla rahalla koottu nimekäs ääniraitakaan ei riitä pelastamaan köyhää kokonaisuutta. Muutamalla osa-alueella ollaan kuitenkin menty parempaan suuntaan ja positiivisina uudistuksina jäävät mieleen ainakin uudistettu grafiikka sekä uusi vapaampi ohjattavuus. Joidenkin mielestä NBA Live 2003 voi olla paras korispeli markkinoilla, mutta simulaation vähentäminen kolikkopelimaisemman toiminnan tieltä on ollut tekijöiltä suurehko harha-askel. NBA-liigaa seuraavien kannattaakin keskittyä aitojen matsien seuraamiseen ainakin siihen asti, kunnes Segan oma NBA2K3 saapuu kauppojen hyllyille. Tälläisenään Live 2003 on vain keskinkertainen pallottelu, johon kyllästyy nopeasti parin kauden jälkeen. Parempaankin olisi ollut aineksia.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi