Xbox 360:n FIFA 07 toi Electronic Artsin futissarjaan uusia tuulia, joiden merkeissä UEFA Champions League 2006-2007 pitkälti jatkaa. Syksyllä ilmestyneen palloilun tärkeimpiin uudistuksiin kuului uuden karhea pelimoottori. Komean ulkoasun ohella se mahdollistaa pelivälineen uskottavan käyttäytymisen. Nyt pelaajien on aidosti potkittava palloa eteenpäin, eikä se pysy Ronaldinhonkaan jalassa magneetilla kiinni.

Mestarien liigaa käsittelevässä painoksessa pelimoottoria on hiukan hiottu lisää. Graafisesti tuotos on ehkä hitusen edeltäjäänsä heikompi, ja värimaailma on edelleen hieman tylsän harmahtava, mutta tapahtumat soljuvat sujuvasti joitakin välipätkiä lukuun ottamatta. Pelaajamallit ovat komeita heiluvine paitoineen, eikä lähikuvissa esiin astuvia ruohonkorsia sovi unohtaa. Kehittyneiden animaatioiden ansiosta pelaajien liikkuminen näyttää uskottavalta. Vedot lähtevät yleensä aidon näköisesti jalasta, oli pallo ilmassa tai maassa. Näin tunnetta toisiinsa liimatuista pätkistä ei pääse syntymään. Pallon irtonainen käyttäytyminen aiheuttaa kuitenkin myös pienoisia ongelmia. Toisinaan nahkakuula putoaa kokonaan pelurien kyydistä, eikä pallonmenetys joukkuetovereiden törmäyksen jälkeen sekään naurata.

Koska kyseessä on tosiaan Mestarien liigan virallinen lisenssituote, ovat kulissit kunnossa. Alkuvideoista valikoihin ja kentän laidan PlayStation 3 –mainoksiin asti on selvää, että nyt taistellaan Euroopan seurajoukkueiden kuninkuusluokassa. Näinpä kyseisen turnauksen tunnusmusiikki tulee enemmän kuin tutuksi. Lisää tunnelmaa urheilun suurtapahtumasta luo yleisö, joka räjähtää huutoon maalin syntyessä. Selostuskopissa kuullaan paljolti vanhoja jorinoita, mutta mukaan on saatu heitettyä joitakin pidempiä avautumisia, joten kommentaattorit jäävät toisinaan entistäkin pahemmin jälkeen kentän tapahtumista.

Sopimukset kortilla

EA:n keväisen futispläjäyksen suurin uudistus on Ultimate Team Mode, jossa päästään rakentamaan unelmajoukkuetta korttipelin avulla. Pelaajalle annetaan joukkueen muodostava aloituspakka. Lisäksi käteen lyödään joitakin pelitapahtumia muuttavia läpysköjä. Alkupään pelaajat eivät ole häävejä, mutta menestys tuo mukanaan uusien pakkojen ostamiseen kelpaavia krediittejä. Tarjolla on pronssisia, hopeisia ja kultaisia paketteja, joista ainoastaan ensin mainittu on heti alkuun pelaajan ulottuvilla. Ostamiseen tarvittavia pisteitä irtoaa melkein kaikista muissakin pelimuodoissa saaduista voitoista, maaleista ja kaikista positiivisista asioista. Negatiiviset edesottamukset puolestaan vähentävät saalista. Summa kerrotaan vielä ottelun lopuksi kertoimella, joka riippuu muun muassa vaikeustasosta.

Pelitilassa kaikki pyörii korttien ympärillä. Sopimukset, valmentajat, pelaajien kehittäminen ynnä muu puuha hoituu käyttämällä tarkoitukseen sopivia kortteja. Ylimääräiset yksilöt voi joko heittää menemään, lisätä keräilyalbumiin tai laittaa myyntiin Liven välityksellä. Joukkuetta kasatessa on lisäksi huomioitava tähtien välinen kemia, sillä jokaisella futarilla on oma suosikkipaikkansa ja -pelisysteeminsä. Myös samasta maasta kotoisin olevia pelaajia kannattaa peluuttaa mahdollisimman paljon. Ultimate Team Mode onkin todella virkistävä tuttavuus, sillä uutta pakkaa avattaessa jännittää aina, josko sieltä tällä kertaa löytyisi se kauan kaivattu superpelaaja. Mukana on ripaus hieman erilaista managerointia, eikä huijaukselta haiskahtavia pelin kulkua muuttavia kortteja ole pakko käyttää.

Valitettavasti kiinnostus kuitenkin lopahtaa, kun joukkue on kehittynyt tarpeeksi hyväksi. Useimmilla tämä tapahtuu luultavasti ennen Mestarien liigaan osallistumiseen oikeuttavan kultaisen lipun löytymistä. Otteluiden pelaaminen tuntuu päämärättömältä, sillä minkään sortin sarjataulukkoa ei ole - vain matsia matsin perään. Pelimoodin ikää pidentää mahdollisuus ottaa unelmajoukkueiden kesken mittaa kaveristaan verkossa tai samalla konsolilla. Joka tapauksessa potentiaalia konseptilla riittää, mutta hiomista se kaipaa edelleen.

Myös muiden pelitilojen laiminlyönti harmittaa, sillä muuten tarjolla ei ole kuin Mestarien liigan pääturnaus, näytösottelu, haastetila ja Lounge. Jälkimmäisessä voi kaveriporukan kesken selvitellä välejään pelin pitäessä kirjaa tilastoista. Muista teemaversioista tuttu haastetila taasen antaa mahdollisuuden ottaa uusiksi turnauksen historian legendaarisia taistoja nykyisillä kokoonpanoilla. Haasteiden suorittaminen käy nopeasta välipalasta ilman suurempia huolia sarjapisteistä, eikä mukaan ole päässyt yhtäkään taannoisen Aussie rulesin kaltaista painajaista.

Pallo on neliskanttinen

Suurimmat ongelmat pelin parissa kohdataan kuitenkin kentällä. Nopeatempoisen päästä päähän juoksentelun sijaan EA:lla on pyritty hidastamaan tempoa, mikä on hyvä asia sinänsä. Jokaisella pelaajalla on kestävyysmittari, joka vähenee sprinttinappia käytettäessä. Huonossa hapessa hölkkäävän aloituskokoonpanon supertähden ei pitäisi olla yhtä hyödyllinen kuin tuoreilla jaloilla kiitävän vaihtomiehen. Todellisuudessa ero jää kuitenkin suhteellisen vähäiseksi, eikä juoksentelun määrää tarvitse erityisesti tarkkailla.

Eniten pelin kulkua hidastavatkin rajoittuneet kontrollit. Puolustajien ohi kikkailemisesta on turha unelmoida pakkien napatessa pallon vaivatta pois. Terävin lääke hyökkäyksissä ovat läpisyötöt ja -juoksut. Yksinläpitilanteissa ei voi harhauttaa maalivahtia käytännössä lainkaan, vaan on yritettävä suoraa sijoitusta tai juosta tylysti ohi. Tämäkin on usein tuhoon tuomittua, sillä veräjänvartijat ovat kyvyiltään suorastaan yliluonnollisia. Vaikka vaikeammallakin vaikeusasteella tekoälyvastustajan puolustusta saa läpisyötyöillä puhkottua tehokkaasti, pitää hämisreflekseillä varustettu liimanäppi verkkonsa puhtaana. Maalaamisen tuskaa lisää kummallinen vetojen tähtääminen. Näin otteluista muodostuukin liian usein oman joukkueen ja vastustajan maalivahdin välisiä kamppailuja. Positiivisessa mielessä maalinteossa onnistuminen tuntuu poikkeuksellisen hyvältä.

Myös haaveet kauniista pelinrakentelusta saa heittää romukoppaan yksin pelatessa. Tekoälytoverit eivät nimittäin osaa hakea kuin läpisyöttöjä, joten peli rajoittuu melko kaavamaiseksi. Puolustuspäässä omat juoksevat klimpissä, eivätkä useimmiten saa vartioitua miehiään. Näin pelaajan on yksin yritettävä saada pidettyä puolustus kuosissa. Hommaa ei helpota huonosti toimiva pelaajavalinnan vaihto. Toisinaan peli tuntuu suorastaan päättäneen, että vastustaja puskee läpi juuri nyt.

Muita kiviä kaskessa ovat huono erikoistilanteiden toteutus ja Pro Evolution Soccer –sarjasta tutun Super Cancel –toiminnon kokonainen puuttuminen. Ilman kyseistä ominaisuutta on tyydyttävä katsomaan, kuinka pelaaja käy pökkäämässä pallon yli sivurajan tai juoksee muuten vain tyhmästi. Lisäksi peliä vaivaa urheilunimikkeelle epätyypillisen huono kamera.

Väliinputoaja

Parhaimmillaan UEFA on moninpelinä vastakkain tai yhteistyössä. Molemmissa tekoälyongelmien merkitys vähenee ja pelaaminen sujuvoituu. Nautinnollinen ulosanti pitää sivustaseuraajatkin tyytyväisenä. Tietokonetta vastaan voi otella myös verkossa kaverin kanssa. Live-otteluja vaivaa etenkin ulkomaalaisten kanssa pienoinen viive, mutta kontrollien ollessa jo valmiiksi kankeahkot ei tätä huomaa aina kovin selvästi.

Jälleen kerran EA:n tuoreimman futispainoksen tarpeellisuus on hieman kyseenalainen. Ominaisuuksia ja joukkueita on rajoitetusti, eikä edellisestä osasta olla loppujen lopuksi menty valtavasti eteenpäin. Seuraava painos kurkistaa kuitenkin jo kulman takana. Koska haukuista huolimatta kyse on sentään jalkapallosta, istuu pelin parissa jo sen takia pari iltaa, kunnes oma unelmajoukkue on kasassa. Pidempiaikaiseksi viihdykkeeksi tekeleestä ei näillä meriiteillä ole.