Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Elokuva-ala syyttää Haloa heikoista lipputuloista?

Toimintapeli Halo 3:n epäillään vähentäneen amerikkalaisyleisön kiinnostusta käydä elokuvissa. Aihetta epäilyille antavat lokakuun ensimmäisen viikonlopun lipputulot, jotka jäivät alhaisimmiksi sitten vuoden 1999.

Halo 3 tuli Pohjois-Amerikassa myyntiin 25. syyskuuta. Massiivisen markkinointikampanjan tukemana pelin julkaisusta muodostui tuottoisampi kuin menestyksekkäimmistä ensi-iltaelokuvista.

Asiasta kirjoittaneen Advertising Age -julkaisun mukaan elokuva-alalla pidetään mahdollisena, että Halo on vaikuttanut elokuvien lipputuloihin pidättelemällä nuoria aikuisia kotona konsolin ääressä.

Yksi epäonnisista elokuvajulkaisuista oli Dreamworksin ja Paramountin rakkauskomedia The Heartbreak Kid, joka pääsi vain reiluun puoleen odotetuista lipputuloistaan.

Kaikki eivät ole kuitenkaan vakuuttuneita siitä, että Halo 3 olisi ollut ainut tekijä elokuvan kompurointiin. Kilpailevan studion edustaja uskoo elokuvan korkealla ikäluokituksella ja laimeilla arvosteluilla olleen niin ikään vaikutusta.

Advertising Agen mukaan tekijät aikovat silti epävirallisesti selvittää, oliko pelijulkaisulla yhteyttä elokuvan epäonnistumiseen. Paramount nimittäin kaavailee The Ruins -kirjasarjaan perustuvan elokuvan ensi-iltaa samalle ajanjaksolle Grand Theft Auto IV:n kanssa.

Grand Theft Auto IV:n odotetaan ilmestyvän maaliskuussa ja osoittautuvan Halo 3:akin menestyksekkäämmäksi.

Galleria: 

Kommentit

Hahaha ihan oikein :D

onhan siinä logiikkaa kun spiderman 3:sta paremmin pärjäsi.

Juuri näin! Paskoja leffoja tulee muutenkin ihan liikaa, hyviä pelejä ei. ;)

Kilpailevatko Halo 3 ja joku Stillerin paska rakkauskomedia oikeasti samasta yleisöstä?

Taitaa Hollywoodilla puntti tutista kun peliala jyrää päälle, eikä keinoja sen pysäyttämiseksi taida olla. Peleistähän se syntipukki taas löydettiin :P

NO tekisivät sen Halo- elokuvan ni sitten saisivat niitä lipputuloja..! ;p

Luulisi kyllä, että Halo 3:n menestyksen myötä otetaan leffaprojektikin takaisin tuotantoon. Tosin luulo ei tietenkään ole tiedon väärti.

Onneksi eivät väitä kuun asennon vaikuttaneen lipunmyyntiin. Silloinhan heitä voisi väittää, vaikka hulluiksi.

Näin sen täytyy olla. Ei elokuvien tasolla voi olla mitään tekemistä asian kanssa! :D

"Luulisi kyllä, että Halo 3:n menestyksen myötä otetaan leffaprojektikin takaisin tuotantoon. Tosin luulo ei tietenkään ole tiedon väärti."

Vaikka jokainen Halo 3:n ostanut kävisi katsomassa Halo-elokuvan, lipputulot jäisivät aika olemattomiksi. Peli maksaa aika reilusti enemmän kuin yksi leffalippu, sen takia Halo rikkoikin ennätyksen.

Halo 3 myyty tällä hetkellä noin 4 miljoonaa kpl.(myynti jatkuu edelleen) Liput keskimäärin elokuviin esim.6.Jokainen, joka pelin omistaa toisi leffalle 240 miljoonaa. Ei tuo minusta kovin olemattomalta vaikuta. Täytyy ottaa myös huomioon perheet joihin peli on hankittu. 1 peli, jota pelaa kaksi veljeä, sisko ja isi salaa illan pimeinä tunteina ja kaikki haluaa kuitenkin leffan nähdä = 4xleffalippu, joka lähentelee jo pelin hintaa. Lisäksi löytyy myös ihmisiä joilla ei peliä ole, mutta leffan haluaisi nähdä. Vaikea Halo leffasta olisi kunnon floppia saada, vaikka haluaisi.

"Halo 3 myyty tällä hetkellä noin 4 miljoonaa kpl.(myynti jatkuu edelleen) Liput keskimäärin elokuviin esim.6.Jokainen, joka pelin omistaa toisi leffalle 240 miljoonaa. Ei tuo minusta kovin olemattomalta vaikuta"

Joo, jos kertolasku on hakusessa, niin näin voisi kuvitella. Vihje: yksi nolla liikaa.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi