Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

FIFA 08

Vuosittaisten futispelien ilmestyessä kauppojen hyllyille lähes jokaiselle kotisohvien pallofanille löytyy vuorenvarma kassahihnan jatke Electronic Artsin FIFA:n ja Konamin Pro Evolution Soccer -sarjan väliltä. Vaikka suorassa kritiikkivertailussa parannuskohteet ovat olleet molempien osapuolten tiedossa jo pienen iäisyyden, FIFA ei edelleenkään ole yltänyt PES:n sujuvaan pelattavuuteen ja pelisyvyyteen kun vastaavasti PES:stä puuttuvat vieläkin fifamaisen korkeatasoinen presentaatio ja lisenssit.

Viime vuoden FIFA 07 jäi positiivisista uudistuksistaan huolimatta varsin keskeneräiseksi tuotteeksi. Paikoin ontuva kenttäpeli ja vajaa sisällöllinen anti jättivät jälkensä lopputulokseen, joskin merkkejä oli jo paremmasta jalkapalloilusta. Testipenkkiin ruuvattu FIFA 08 nykäisee ensimmäisen kerran kokonaan uutta vaihdetta silmään ja tekee harppauksen eteenpäin pelisarjan kehityksessä. Puutteita on edelleen, mutta suunta on oikea.

Viherkenttien uusi kutsu

FIFA 08:n näkyvin parannus on tehty vihdoinkin kenttäpeliin, joka näyttää ensisilmäyksellä kertaluokkaa uskottavammalle kuin edelliset painokset yhteensä. Joukkueen yhtenäistä pelinrakentelua on painotettu vahvasti ja hyökkäyspeli on nyt ensimmäistä kertaa tasapainossa vastustajan puolustuspelin sekä maalivahtityöskentelyn kanssa. Uusi pelaajien ja pallon välinen fysiikkamoottori toimii lisäksi todella tyylikkäästi tuottaen jatkuvasti näyttäviä kuoletuksia, pallonsiirtoja ja aitoja pelitilanteita.

Vaikka kenttäpeli ja teköäly ovat yleisellä tasolla kohentuneet silminnähden, oman joukkueen avustava rooli näyttää kuitenkin säilyneen harmillisen passiivisena. Pelikumppaneilla on edelleen taipumusta seisoa paikallaan syöttöä vastaanottaessaan, jolloin vastustaja pääsee helposti väliin. Yleinen passiivisuus näkyy myös vastustajan väkevän prässäyksen ja syöttölinjojen aktiivisen peittämisen ja katkaisun puutteena, vaikka näihin tarjotaankin taktiikoiden sekä ohjainkäskytysten kautta manuaalista täsmäapua.

Pelitempoa on laskettu edeltäjästään näkyvästi, eikä sprinttijuoksullakaan ampaista enää muilta karkuun. Tämä tasapäistää pelaajien välistä liikereagointia siinä määrin, ettei harkitsemattomia yllätysjuoksuja kannata yrittää ilman jatko-ajatusta. Sama koskee jalkaharhautuksia, joiden hyöty jää keskivertopelaajalla lähinnä kosmeettiseksi näpertelyksi. Kontrollit ja yleinen pelattavuus ovat hienoista käskytyksen jälkeistä reagointiviivettä lukuunottamatta kunnossa. Laukausten ylä- ja alakierteet sekä erikoistilanteet sujuvat harjoittelun jälkeen sujuvasti, eikä kontrolleihin jää kaipaamaan lisävirityksiä.

Manageripelaajan paalupaikka

Lisenssiturbo FIFA 08 tarjoaa edeltäjiinsä verrattuna poikkeuksellisen kattavan ja laajalle ulottuvan pelimuotojen valikoiman. Mielenkiintoisessa Be a Pro -tilassa pelaaja pääsee tosielämän futaajan tapaan kokeilemaan kannuksiaan soolopelaajana valitsemassaan joukkueessa valitsemallaan pelipaikalla. Tätä analyysein ja arvioin täydennettyä roolipelaamistapaa voi nykyisellään pelata vain yksittäisotteluina enimmillään neljän pelaajan kimppamatseina samalla koneella. Tämä on sääli, sillä mikäli yksittäisotteluita olisi ymmärretty laajentaa täysiveriseksi uramuodoksi vaikkapa puulaakitiimin taviskikkailijasta maailmanluokan supertähdeksi -tavoittein, puhuttaisiin täysin eri tasolla liikkuvasta pelikokemuksesta. Toivottavasti kokeilulta maistuva Be a Pro saisi ensi vuonna lihaa luidensa ympärille.

Paikkapelaamisen vastakohtana toimivassa managerointitilassa päästään jo huomattavasti pidemmälle joukkuemenestyksen tavoittelussa. Erittäin kattavilla optioilla kuorrutettu managerointirunko antaa joka kodin bobbyrobsoneille liki täydellisen leikkikentän joukkueenhallinnan, treenauksen ja taloushallinnon puolella. Muista pelimuodoista löytyy tuttua turnausta, tavoitteellista haastetta ja muita bittifutaamisen peruskilkkeitä pikapeleistä harjoituksiin. Verkkopuolella kattausta tarjoillaan interaktiivisten liigojen ja verkkoturnausten voimin, joihin osallistumalla tai niitä rakentamalla löytää oikealla peliseuralla pitkäksi aikaa mukavan futisfanilähtöistä ja yhteisöllistä virtuaalipalloilua.

Visuaalisesti FIFA 08 on vakuuttava kokonaisuus. Näyttävyyttä löytyy sulavista pelaaja-animoinneista ja tyylikkäistä valaistusefekteistä aina isompaan presentaatioon saakka. Ainoa lapsus on välivideoiden häiritsevä nykiminen, joka olisi saatu paremmalla viimeistelyllä helposti ruotuun. Elävyys ei olisi ollut haitaksi myöskään nykyisten pelaajamallien kolkonpuoleisille kasvoille, liekö silkka suorituspaine pusertanut pallotaitureiden päitä kirveen alle? Äänipuolta hoidetaan Dolby Digital 5.1 / DTS -monikanavamuodossa, joka luo tuhtia tunnelmaa jalkapallo-otteluihin, joskin paikka paikoin pienellä viiveellä. Kommentaattorit ovat laajentaneet verbaalista repertuaariaan ja pysyvät kupruistaan huolimatta kelvollisesti kenttätapahtumissa mukana. Menevä pop- ja rock -henkinen biisivalikoima täydentää bittiviheriöiden viriiliä audioantia.

Kovaa luuta Konamille

FIFA 08 yllättää skeptisimmätkin pallofanit puskista niputtamalla ensimmäistä kertaa pelisarjan historiassa realismihakuista jalkapalloa ja sutjakkaa pelattavuutta toimivaksi kokonaisuudeksi. Lopputulos on kulmakarvoja kohottavan onnistunut, muttei kaikissa valinnoissaan täysin katu-uskottava. Irtonaisempaa kenttäpeliä ja kiihkeämpää sykettä jää otteluihin kaipaamaan pidemmän pelisession jälkeen, ja lupaavalta vaikuttanut Be a Pro käyttää vain murto-osan todellisesta potentiaalistaan. Vastapainona verkkokepittely toimii pieniä lagipiikkejä ja pitkähköjä latausaikoja lukuunottamatta kiitettävästi, jonka lisäksi pelattavaa riittää manageroinneissa sekä verkkoliigoissa todella pitkäksi aikaa. Hardcore-pelaajien kestosuosikki, Konamin Pro Evolution Soccer, saa tänä vuonna vastaansa kovatasoisen haastajan.

Galleria: 

Kommentit

Konami todellakin ryssi tämän vuoden PESin uuden sukupolven version, kun EA taas teki toisinpäin. FIFA 08 uuden sukupolven koneilla on todella hieno ja hyvä futispeli.

Itse antaisin numeroksi 9+

Arvosteluun lyhyesti kommentoiden: Seinäsyöttö (samalla palloton pelaaja hakeutuu vapaaseen tilaan) lähtee L1 + X,X näppäinkomennolla.

Itsellä uusin PES on jäänyt muutaman pelikerran jälkeen hyllyyn. FIFA'08 tuntuu tällä hetkellä paljon paremmalta fudispeliltä kuin pelillisesti huonompaan suuntaan mennyt PES2008.

ostoonhan tämä fifa menee. toinen jokavuotisista peleistä nhl:än kanssa

Joo, pitkän pohdinnan jälkeen päädyn tähän PES 2008:n sijaan. Ensimmäinen futispeli uudelle sukupolvelle, viimeksi on tullut omistettua fifa 04 :D

Onko tähän peliin rosteri päivitys mahdollisuutta niin kuin änärissä? Eli ihan offline peleihin.

Lepi: Vähän myöhäinen huomio, mutta vastataan. Kiitokset paikkauksesta, viilataan tuolta osin tekstiä.

Kontrollit oli sen verta hukassa tuon pessin jauhannan jälkee, että menee vaihtoon. :D

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi