Ubisoftin tuottama Blazing Angels: Squadrons of WWII pureutuu toisen maailmansodan ilmataisteluihin. Pelaaja pääsee ohjailemaan lukuisia sodassa käytettyjä lentokoneita, kun arcade-tyylinen toiminta siirtyy Lontoon yltä Afrikkaan, Tyynellemerelle ja takaisin Eurooppaan. Amerikkalaisesta näkökulmasta kuvattuna peli on totutun ylisankarillinen, mutta myös elokuvamaisen tyylikkäästi kuvitettu.

Dramaattisista sotaelokuvista pelin erottavat mitäänsanomaton tarina ja persoonattomat hahmot. Juoneen on pyritty rakentamaan jonkinlaista menetyksen ja veljeyden tunnetta, mutta yritys vaikuttaa niin päälle liimatulta ja kliseiseltä, että se menee jo komiikan puolelle. Uskottavuutta eivät myöskään paranna rasittavat ääninäyttelijät tai hämmentävän kömpelöt välinäytökset.

Joka tehtävä avaa käyttöön uusia lentokoneita paitsi amerikkalaisten, myös japanilaisten ja saksalaisten hangaareista. Koneet poikkeavat toisistaan nopeuden, ketteryyden, tulitehon ja kestävyyden osalta. On aivan eri asia lentää ketterällä Spitfirella kuin raskaalla pommikoneella. Koneiden ominaisuudet on mahdollista maksimoida suorittamalla kampanjan ulkopuolisia minitehtäviä. Parannusten vaikutus ei ole kuitenkaan niin selvä, että niitä jaksaisi taistella muille kuin suosikkikoneillensa.

Lentokone hyppysissä

PlayStation 3 -versio sisältää muihin painoksiin nähden muutamia lisäyksiä kuten pari tuoretta kampanjatehtävää ja uuden moninpelimuodon. Merkittävin uudistus on silti liikkeentunnistus, jolla konetta voi ohjata näppärästi peliohjainta kallistelemalla. Ohjausmalli on perin intuitiivinen, vaikkei tarkkuudessa olekaan aivan analogiohjauksen veroinen. Viholliskoneen metsästyksessä auttaa lukittuva kamera, jolloin pelaajan tarvitsee vain kääntää oma koneensa oikeaan suuntaan ja ruiskaista muutama sarja kaverin perään.

Sotaa on mahdollista käydä joko kolmannesta persoonasta tai pilotin silmistä. Jälkimmäinen näkymä on huomattavasti haastavampi varsinkin laivoja ja rakennuksia pommitettaessa, koska mittaristot ja hytin rakenteet peittävät suuren osan näkökentästä. Silti siinä on oma kiehtova tunnelmansa, kun hakee vastusta piikille ja lentäjän pää kääntyy seuraamaan karkuun kaartavaa konetta.

Tekoäly ei valitettavasti tarjoa yllätyksiä. Pelaaja riisuu aseista niin satapäiset lentolaivueet, suuret lentotukialukset kuin Normandian puolustuslinjatkin. Mikäli omat kyvyt eivät tunnu riittävän vihollisen murskaamiseen, siipimiehiä voi komentaa suojaamaan, tuhoamaan vihollisia tai korjaamaan pelaajan koneelle aiheutuneet vahingot. Neljän näppäimenpainalluksen muotoon rakennettu reikien paikkaus kirkuu epärealistisuuttaan, mutta toisaalta eihän tässä mistään simulaatiosta olekaan kyse. Haastetta ja räväköitä tilanteita vain olisi saanut olla piirun verran enemmän, sillä kokonaisuus maistuu pahvilta alusta loppuun. Niinä harvoina hetkinä, kun vaikeustaso sattuu nostamaan päätään, se on yleensä taistelutilanteisiin väljästi sovitettujen aikarajatehtävien syytä.

Yksinpelin lisäksi pakettiin kuuluvat standardit moninpeliominaisuudet, jotka tukevat kaksinpeliä samalla koneella ja 16 lentäjän kamppailua verkossa. Valinnanvaraa jokaiselle pikku pilotille tarjoavat reilu tusina yksilö-, joukkue- ja yhteistyöpohjaisia pelimuotoja. Vaikka verkkopelin tekniikka pelaakin tyydyttävästi, puhtain paperein Ubisoftin ohjelmoijat eivät pääse. Ilman täyttyessä savusta ja räjähdyksistä yksittäiset kuvat voi melkein laskea yhden käden sormilla. Jos keskinkertaiset, tiukasti käsikirjoitetut tehtävät eivät ole jo enkeleiden siipiä katkoneet, viimeistään nykimisen aiheuttama yleinen kaaos kääntää virtuaalilentäjän suupielet alaspäin.