Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

PS3:n Killzone maksaa yli 16 miljoonaa euroa

Hollantilaisen Guerrilla Gamesin PlayStation 3:lle kehittämän Killzone -FPS-pelin budjetti on enemmän kuin Hollannin tähän mennessä kalleimman elokuvan, Paul Verhoeven ohjaaman Black Bookin (Zwartboek). Killzonen kehitystä johtava Arjan Brussee ei kertonut tarkkoja lukuja, mutta Black Bookin budjetti ylitti 16 miljoonaa euroa.

Suuri kustannusten synnyttäjä on graafisesti vaativan uuden sukupolven pelin kehitys, johon tarvitaan aikaisempaa enemmän työvoimaa. Killzonen parissa työskentelee tällä hetkellä 120 henkilöä, mikä on kolme kertaa enemmän kuin ensimmäisessä Killzonessa.

Osansa kustannuksiin tuo myös pelin lokalisointi, johon Guerrillan omistava Sony on ilmoittanut panostavansa uudella sukupolvella. Käännöskustannukset maksavat kuitenkin itsensä takaisin, sillä Brusseen mukaan lokalisointi lisää pelimyyntiä jopa 30 - 40 prosenttia. Killzonesta tulee löytymään kaksikymmentä eri kielivaihtoehtoa.

Uutena rahasampona on tietenkin myös peliin verkosta ladattava lisämateriaali ja Brussee kertoikin kaupoissa myytävän Killzonen olevan vain alku, joten odotettavissa on melko varmasti kokonaisia uusia episodeja pelin tarinaan.

Galleria: 

Kommentit

Pelin kuvat nostavat kyllä kuolan suupieliin. Kyllä tuolla budjetilla jo pitää näyttääkin hyvältä, rahalla saa ja hevosella pääsee.

Microtransaction, päivän sana uuden sukupolven konsoleissa. Itsekin siihen tullut sorruttua, lähinnä lisäkenttien muodossa. Palvelee pelaajaa, jos tämä ei kavenna itse myyntipakkauksen sisältöä - vaan on todellakin vain hyvä lisä siihen. Erikseen ovat sitten pelit, joissa myynnissä on vain alusta ja jonka päälle kasataan haluttu kokonaisuus verkkokaupan tarjonnasta.

Kauhuskenaariossa ostettava tilpehööri tulee mukaan verkkopeliin ja antaa rahamiehille paremmat varusteet kuin muille.

Kuluttajan oikeudet virtuaaliomaisuuteen, sen jälleenmyyntiin ja mahdollisuuteen antaa toiselle, ovat mielenkiintoisia kysymyksiä. Lainsäätäjältä tuskin vielä vähään aikaan tulee tähän kattavaa ohjeistusta.

Eikös nuo kuvat ole siitä samasta "demosta" jota on näytetty pitkän aikaa ja kuitenkin sitä tehtiin ½ vuotta eikä se ole millään tavalla peli-enginen avulla tehty?
En lähtisi vielä hehkuttamaan kun killzone oli PS2:lla minun mielestäni ihan luokaton fps-peli.
"lokalisointi lisää pelimyyntiä jopa 30 - 40 prosenttia."
Nerot lausuu näitä sanoja, mutta fps-pelien kanssa tuskin niin suuri ero myynnin osalta.

Ei noissa kuvissa ole kyllä juuri mitään ihmeellistä verrattuna XO:n Gears of Wariin (tän hetken nätein peli IMHO), että miksi ei tohon pystyis?

Suomalaisen kannalta ei vois kyllä lokalisointi vähempää kiinnostaa.

*Kuolaa* Toi tulee olemaan pleikkarin THE fps peli! Mun mielest taas Killzone oli mahtava peli! Ainut huono oli et ei voi hyppii. Mua pelin grafiikka ongelmat ei haitannu! Pelillä oli hyvä juoni ja henkilöt mielestäni ja hyvät aseet!! En malta odottaa tätä!!

!!!!!!!!!!!!!!111oneone

Unohdit pari huutomerkkiä. Lainaa tosta.

Eurooppa on oikeasti saksankielinen, vaikka koulun ope sanoo englannin olevan se ykköskieli. On se merkittävä kyllä, mutta jos matkustaa mannerta ristiin rastiin, pärjää saksankielellä paremmin. Perustuu vain omiin kokemuksiin, ei toisen käden oletettuun tietoon :)

Öööh, nuo kuvat perustuu siihen pre-rendered E3-traileriin, minkä tietokoneanimaatiofirma Blue teki. Mulla on vaikka kaivaa haastattelu gametrailers.com ista, missä sanotaa niin. Tällä hetkellä komeudesta ei siis ole luvassa muuta kuin lupauksia, vaikka nätiltähän se tulee varmaan näyttämään.

Itse justiinsa pähkäilen ostaisinko Yoshi's Island kakkosen vai Legend of Zelda: Phantom Hourglassin DS:lle :-/

joo tunge ne huutomerkkis sinne minne ei aurinko paista.. ;)

The Punisher, onkohan edes sellaista PS3-peliä mistä et innostuisi 60 huutomerkin verran.

Itseäni tämä peli nappaa kahden kiven ja kaurapuuron verran. Sitten kun saavat oikeaa pelikuvaa liikenteeseen, eikä paskanjauhantaa budjeteista ja muusta, niin voi herättää mielenkiintoa.

20 kielivaihtoehtoa? Englanti, Saksa, Italia, Espanja, mitkä ne 16 muuta ovat?

^
Ruotsi, ranska, japani, turkki, venäjä, arabia, kiina jne. ..kenties :P

Itse kyllä odotan tätä, kun tykkäsin aiemmasta. Aseet olivat sopiva sekotus nykypäivää ja tulevaisuutta ja nettipeli oli(si) hauska, mutta vain sopivassa seurassa. Porukat kun tuntuivat pelailevan vain paria kenttää ja molemmat olivat epäreiluja jommalle kummalle tiimille. Lisäksi päivitys vie liikaa tilaa.

Harmi vain, että pelikkarin ohjain on yleensä aika kehno fps peleihin... Ainakin jos Xboksin ohjaimeen vertaa.

Kyllä niin on, sillä ei voi tähdätä ja kädet tulee kipeiksi. Minulle tuli flunssa kun pelasin DS2:lla :(

Radikus !! tunge tosiaan ne huutomerkkis... tai The Punisher, niin kuin kuvasta ja nimimerkistä huomaat, ottaa susta niska-perse otteen... Älä rupee kovemmilles... Radikus !!

!!1111 Kova meininkin täällä, miltei verinen.

Mitä kuviin tulee niin eivät todellakaan ole pelikuvaa.

Hyvältä peli varmasti valmiina näyttää mutta päästäänkö GoW:n tasolle, ehkä...ehkä ei.

Lokalisointiin pienet lollit :D Tuon lokalisoinnin takia jätin aikoinani Burnout Revengen ostamatta kun en ollut varma tarjotaanko alkuperäistä ja HUOMATTAVASTI parempaa enkkuversiota.

Kyllä niin on, sillä ei voi tähdätä ja kädet tulee kipeiksi. Minulle tuli flunssa kun pelasin DS2:lla :(

LOL^^

---

tätä peliä on kyllä odotettu! ensimmäinen killzone ei ollut yhtään hassumpi ja liberation on aivan helmi (saisivat nyt onlinen siihen niin kaikki olisi hyvin).

mitä uutiseen tulee niin: ei kyllä uskoisi et peli voisi noin paljoa maksaa. mikäs on ennätys pelin kustannuksissa?

Tuon lokalisoinnin takia jätin aikoinani Burnout Revengen"

Joo, tuo oli kyllä hirveää pelattavaa Suomiteksteillä. Joillekin kyllä tuli repeiltyä. "Mäntymälli!"

Kiitos Masa84 :D Sä oot mun homie xD Mut mikä ihmeen huutomerkki juttu? Käytin kahta huutomerkki peräkkäin : !! ja hirvee huutomerkki valitus mulle?? Ite hehkutatte Zeldojanne nintendo mestoissa niin mäki voin hehkutella pleikkarin tulevaa kenties helmee! Mitä tulee dualshock ohjaimeen ni kyllä sillä itse hyvin pärjään! Battlefieldissä toimii loistavasti mut siinä kyl on pieniautomaattitähtäys. Killzonessa ainut ongelma on sniputtamine! Siinä menee välil hermot..

Taas yksi hyvä syy miksi PS3 on parempi kuin xbox 360 :P

mä pelaan ton kyllä englannin kielisenä läpi, ei suomee kukaa kestä :D

Kyllä elämä aina muutamia huutomerkkejä kaipaa. Itse kuitenkin olen tuon lokalisointiuutisen kuultuani vain surullinen, sillä se johtaa mitä ilmeisimmin kehnompiin kokonaisuuksiin sekä julkaisuajan pidentymiseen. Toivon kyllä, että jo yksi tuollainen kokeilu palauttaisi järjen takaisin.

Mutta mitä tulee epäilyihin, että pystyyko esim. Killzone ylittämään GoW:in visuaalisesti, niin en voi kuin ihmetellä. Olisi mielestäni melko hassua, jos suuren budjetin peli, joka ilmestyy huomattavasti myöhemmin kuin toinen mokoma, ei pystyisi vähintään samaan kuin ensimmäinen. FPS-lätyt kun ratsastavat yleensä juuri niillä grafiikkamoottoreillaan, joten ei tarvitse kahteen kertaan miettiä, mihin denaarit uppoavat.

Vai ovatko GoW:in ohjelmoijat vain niin käsittämättömän hyviä, ettei muiden kannata enää edes yrittää? :)

Kaksi fanipoikaako HumanValuen yläpuolella, vai mitä ihmettä. Kyllä saisi niin jysätä päähän.

Tuo Burnout Revengen kielisysteemi oli kyllä melko älytön tempaus. Saihan niistä suomennuksista tietty muutamat naurut, mutta kun oli kyllästynyt "vannekalloihin" yms. olisi englantiin vaihto ollut mieleinen vaihtoehto, mutta eihän sitä löytynyt ollenkaan koko pelistä.

syökää päänne

Pesmerga, sun kannattaa siirtyä toiselle puolelle katua, kun tuut vastaan.

Tässä on peli, jonka takia (viimeistään) hankin PS3:n, mikäli ahneus ei sokaise tekiöitä ja myyntiin pistetä typistettyä versiota, johon sitten joutuu ostamaan erikseen lisäkentät ja kunnon aseet plus muut herkut. Ei hyvä. Mutta pelkäänpä vain, että kun kehityskustannukset ovat huimat, ne kyllä pyritään nyhtämään takaisin tavalla tai toisella, eli pelaajien moninkertaisella rahastamisella. Ja tähän en kyllä periaatteessakaan suostu.

Masa84, aika kova luu olet vissiin. Josko jätettäisiin nuo säälittävät uhkaukset sinne ala-asteelle?

"Ei noissa kuvissa ole kyllä juuri mitään ihmeellistä verrattuna XO:n Gears of Wariin (tän hetken nätein peli IMHO), että miksi ei tohon pystyis?"

Muistu mieleen miten kuola valui kun nuo kuvat ja videon ensimmäisen kerran näin. Silloin ei uskonut että seuraavasta pleikkarista/mistään muustakaan konsolista tuon näköistä kuvaa saataisiin. Nyt kun pitkän ajan päästä katsoo uudelleen noita kuvia, niin voi kyllä uskoa että varmasti voi tuon näköset grafiikat pelissä olla, sillä ei nuo kyllä Gears of Waria pidä millään tavalla pilkkanaan. Tietysti tuo peli vielä julkaistaan myöhemmin. Ainakin noiden kuvien perusteella voisin jopa Gearsia pitää nätimmän näköisenä.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi