Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

World of Goo (WiiWare)

Julkaisija/Kehittäjä: 2D Boy Lajityyppi: Puzzle
Julkaisupäivä: 19.12. 2008 Hinta: 1500 Wii-pistettä (n. 15 euroa)
Pelaajia: 1-4 Muistipaikkoja: 320
PEGI-suositus: 3 Kotisivu: 2D Boy
Ohjaus: Wiimote


World of Goo
on ehdottomasti viime vuoden lopun, tai oikeastaan koko viime vuoden, kovimpia julkaisuja. Se otti heittämällä paikkansa WiiWaren eliitissä ja nosti latauspalvelun arvoa monta pykälää korkeammalle. Peli on ainoastaan kahden miehen vahvuisen 2D Boy -kehitysstudion esikoisteos.

World of Goo on fysiikkaan pohjautuva pulmapeli. Sen pääosaa näyttelevät goo-palloiksi nimetyt oliot, jotka ovat kentän alussa vapaana rykelmänä pienen kehikon ympärillä. Goo-palloja yhdistelemällä kehikosta täytyy saada aikaan rakennelma, joka yltää kentän lopussa häämöttävään putkeen. Putki imaisee jäljellä olevat vapaat pallot turvaan, ja vaadittavan määrän tullessa täyteen voi jatkaa eteenpäin. 

Tavalliset goo-pallot kiinnittyvät kahdella säikeellä rakennelmaan, eikä niitä voi irrottaa jälkeenpäin. Peruspallojen lisäksi on valtava määrä erilaisia goo-variaatioita: uudelleenkäytettäviä, palavia, nukkuvia, kuolleita, takertuvia ja paljon muita. Uudenlaisia palloja tulee vastaan jatkuvasti, mikä pitää yllä intoa ja uteliaisuutta aina vain seuraavien kenttien läpi. Kentät perustuvat usein käytössä olevien pallojen tiettyyn ominaisuuteen.

    

              

Kaikki toiminnot hoidetaan pelkällä Wiimotella, mikä on helppoa ja sulavaa. Goo-pallot napataan osoittimella ja raahataan rakennelman oikeaan kohtaan kiinnitettäväksi. Välillä ongelmaa aiheutti tietyn goon noukkiminen suuresta rykelmästä, sillä se tahtoi hukkua muiden alle. Tätä ongelmaa ei kuitenkaan esiintynyt kovinkaan usein, ja se on lähes ainoa moittimisen aihe World of Goossa.

Palloarsenaalin laajuden ja kenttien erinomaisen suunnittelun ansiosta pelin neljään eri alueeseen on saatu paljon vaihtelua. Oman lisänsä herkulliseen soppaan tuo korviahivelevän upea taustamusiikki. Musiikkiraidat luovat kenttiin välillä rauhallisen mystistä ja toisinaan hyvinkin kiihkeää tunnelmaa. Niihin kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa sävellystyöstä vastanneen Kyle Gablerin sivuilla, joilta pelin soundtrack on ilmaiseksi ladattavissa. Aänipuolta heikommaksi ei jää missään nimessä graafinen toteutus. Värimaailma ihastuttaa, eikä ulkoasuun voi missään vaiheessa kyllästyä, kun tyyli vaihtelee pelin mittaan runsaasti.

Varsinaisten kenttien lisäksi pelissä on myös ranking-listana toimiva World of Goo Corporation -alue, jonne varastoituvat pelin aikana kerätyt ylimääräiset goo-pallot. Tarkoituksena on tehdä palloista mahdollisimman korkea rakennelma. Muiden pelaajien tulokset näkyvät ruudulla leijailevissa pilvissä ja tekevät samalla korkeuksien tavoittelusta mukavan kevyttä, kilpailuhenkistä puuhastelua. Ainakin siihen asti, kunnes hyvin suunniteltu ja vaivalla rakennettu torni kellahtaa kumoon ja kaikki alkaa alusta. 

    

              

Yksi World of Goon yllättävimmistä – ja samalla miellyttävimmistä – seikoista on puzzle-kuoren alla piilevä mystinen juoni. Sitä viedään eteenpäin pääasiassa kentistä löytyvien salaperäisen ”Sign painterin” maalaamien kylttien avulla. Kylteistä voi lueskella selvennyksiä goo-maailman outouksiin ja tapahtumiin. Välillä niissä kerrotaan kenttien kannalta oleellisia vinkkejä, välillä puolestaan pistetään ilmoille hulvatonta huumoria ja hauskoja heittoja. 

Goo-palloista pääsee nauttimaan myös kavereiden kanssa enintään neljän pelaajan voimin. Tällöin kaikki voivat osallistua rakentamiseen, mikä helpottaa hiukan joissain kentissä etenemistä. Jokaisesta kentästä löytyy myös OCD-kriteeri (Obsessive Completion Distinction), joka haastaa pelaajan läpäisemään kentän tietyssä ajassa, tietyllä siirtomäärällä tai keräämään tavallista enemmän goo-palloja putkeen. Yksin pelatessa tämä osoittautui välillä turhankin hankalaksi, mutta kavereiden kanssa OCD:n tavoitteleminen on koukuttavaa puuhaa.

World of Goo on todellinen kultakimpale ja siitä on vaikea löytää mitään puutteita. Se on helposti sisäistettävä, mutta hankalasti hallittava. Se on ihastuttavan tuore, välillä hauska ja toisinaan kiperä – siis juuri sitä, mitä voisi peliltä toivoa.

Galleria: 

Kommentit

Hyvä arvostelu, mutta peli on vielä parempi.. Aivan loistava. Suorastaan rakastan pelin audiovisuaalista ulosantia.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi