Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Ylläpidon vapaat valinnat vuodelle 2009


Ei liene kenellekään yllätys, että KonsoliFINissä ylläpito suhtautuu peleihin sangen intohimoisesti. Arvosanoista ei useinkaan olla samaa mieltä edes ylläpidon kesken. Joidenkin mielestä jopa suurin osa vuoden aikana julkaistavista peleistä on suorastaan huonoja. Kaikesta huolimatta yhteistä on se, että päivät pyörivät pelien ympärillä. Arkipäivä asettaa toki esteitään: työ, opiskelu, perhe, auto, sukulaiset, naapurit, lemmikit, vuorikiipeily, kriisinhallinta, ydinfysiikka, aikamatkustus ja muut joutavuudet tunkevat usein edelle. Pelaaminenhan on vain ajantappoa, jota voi tehdä vasta, kun aivan kaikki muu on tehty. Silti huojentumisen määrä on suunnaton, kun saa lösähtää sohvalle ohjain kädessä: tätä varten eletään.

Tästä intohimoisesta suhtautumisesta huolimatta, tai jopa sen osana, osaamme suhtautua peleihin pilke silmäkulmassa. Vuoden mittaan olemme tehneet mitä erikoisempia huomioita peleistä ja sen lieveilmiöistä. On siis aika tutkailla ylläpidon vaihtoehtoisia vuoden pelejä.

Ja pahimmille fanipojille varoituksen sana: kategoriat ja ehdokkaat on valittu paremminkin kieli poskella kuin keskellä suuta.

Vuoden traileri

Pelitrailereista on viime vuosien aikana tullut jo lähes elokuvatrailereihin verrattava markkinoinnin taiteenlaji. Leikkauksilla ja musiikkivalinnoilla luodaan mielikuvia, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä itse tuotteen kanssa. Parhaita trailereita muistelee vielä silloinkin, kun peli on jo omassa kotikonsolissa pyörimässä.

Ehdolla ovat:
- Assassin’s Creed 2 (“Justice”) - Raikas yhdistelmä renessanssi-Italiaa ja nykyelektroa. Kipeän jammaava, tätä Eziokin kuuntelisi.
- Call of Duty: Modern Warfare 2 (“Eminem”) - Viimeinen silaus ennakkohypeen, mielenkiintoista vaihtelua eeppiseen orkesteripauhuun. Nykyaikainen “We will rock you”.
- Grand Theft Auto: Ballad of Gay Tony (“Pjanoo”) - Täydellinen traileri yökerhotoiminnasta. Taattuja flashbackeja tanssilattialla.
- Grand Theft Auto: Episodes from Liberty City (“There’s always a girl”) - Roxette ja Rockstar asian ytimessä. Nananananah-nananananah-nah...
- Halo 3: ODST (“We are ODST”) - Liveactionilla realismia, parransängellä ja lialla eeppisyyttä. Tulevaisuudessa soturit surevat unkariksi.

Voittaja: Ylläpidon keskinäisen painiottelun jälkeen valittiin voittajiksi molemmat Grand Theft Auto -lisäosat. Rockstar nyt vaan hypettää tykimmin.

Kunniamaininta: Splinter Cell Conviction (“Play him off, Keyboard Sam”) - Hienoa, ettei kukaan sanonut “ettehän te nyt tuota voi julkaista”.

Vuoden turhin special edition

Mikäli lempipelistään ei hanki erikoispainosta, on kasuaalipelaaja. Moiselle sunnuntaiharrastelulle nauretaan. Senkin sunnuntaispede. Jotkin erikoispainokset tosin karkaavat enemmän käsistä kuin toiset. Keräilyversioiden lähennellessä jo itsetarkoituksellisuutta on todennäköistä, että trendi ei ainakaan laannu ensi vuonna.

Ehdolla ovat:
- Assassin’s Creed 2 Black Edition - Perusmeno. On oheiskirjaa, soundtrackia ja figuuri. Figuuri? Onko näillä pienoismalleilla muuta tarkoitusta kuin karkoittaa potentiaaliset petikumppanit?
- Uncharted 2 Fortune Hunter Edition - Normisälän lisäksi Phurba-tikarin jäljennös kotitekoisille seikkailusankareille. Retsinaa vaille poliisin kotihälyytys.
- Arkham Asylum Collectors Edition - Vakiovarusteiden lisäksi aito Batarang. Voi pyhä erikoispaketti, Batman!
- Operation Flashpoint: Dragon Rising - Teknisesti ei edes konsolipeli, mutta teräskypärällä ja tuntolaatalla varustettu keräilyversio on jo tarpeeksi katu-uskottava tälle listalle.
- Call of Duty: Modern Warfare 2 Prestige Edition - Pimeänäkölasit. Ihan sama tuleeko sitä itse peliä enää edes mukana vai ei.

Voittaja: Call of Duty: Modern Warfare 2 Prestige Edition. Kaikki muut erikoishilut ovat sentään jalustalla varustettuja koristeita, mutta toimivat yönäkölasit? Jos niitä muka tarvitsee, lienee syytä hommata ihan ammattilaisvehkeet.

Vuoden naishahmo

2009 tuntui olevan vahvojen naishahmojen vuosi. Kovin monet hahmot eivät olleet erityisen syvällisiä, mutta usein liikkeellä sangen tiukalla... asenteella.

Ehdolla ovat:
- Chloe Frazer (Uncharted 2: Among Thieves) - Nathanin entinen heila on pieni mutta pippurinen.
- Morrigan (Dragon Age: Origins) - Morrigan jakaa ehdokkuuden lisäksi myös ääninäyttelijän Chloen kanssa: Claudia Black varmasti röyhistelee hiuksiaan.
- Lucy Stillman (Assassin’s Creed 2) - Veronica Marsina tutuksi tullut Kristen Bell lainasi jälleen olemustaan salamurhaajatarinaan.
- Rubi Malone (WET) - Pelin kehnous ei ollut Rubin syytä, paremminkin päinvastoin.
- Ophelia (Brütal Legend) - Kuuma hevityttö sai varmasti jokaisen hevarin tempon kohoamaan.
- Sheva Alomar (Resident Evil 5) - Umbrella-Ella ei ole vain etninen vastapari Chrissille.
- Harley Quinn (Arkham Asylum) - Hurmaavasti vialla päästään.
- Guardian Angel (Borderlands) - Kukapa meistä ei olisi joskus seikkaillut selvittääkseen päässä kuiskivan naisen henkilöllisyyden.

Voittaja: Chloe Frazer. Pahat mielessä ja äärimmäisen häilyvä luonne, mutta nehän ovat vain reseptejä hienoon hahmoon. Suoritus on kruunattu timmillä ää...ninäyttelyllä.

Vuoden viivästyjä

Kaikki pelit eivät malttaneet pysyä vuoden 2009 puolella. Osa luisui tahtomattaan, osa tuntui antavan tietä loppuvuoden suurille rynnistäjille.

Muutamia poimintoja:
- Gran Turismo 5
- Splinter Cell Conviction
- Heavy Rain
- BioShock 2
- Max Payne 3
- Duke Nukem Forever

Voittaja: Gran Turismo 5. Vaikkei pelille oltu edes annettu julkaisupäivämäärää, pyyhkäisi koko maailman yli tuskainen ähkäisy Kazunori Yamauchin lempilapsen livetessä vuodelle 2010. Siinä on jo todellisen viivästymisen merkki. Toisaalta, jos odotuksella vältetään Gran Turismo PSP:n kaltainen pettymys, kärsivällisyys on palkittu.

Vuoden “joko taas”

Viime vuosien tavoin vuoden 2009 pelitarjontaa hallitsivat jatko-osat. Toiset niistä olivat toivottuja, toiset toivottomia.

Ehdolla ovat:
- Assassin's Creed 2 - Peli, joka meille luvattiin 2007
- Uncharted 2: Among Thieves - Ei mitään mullistavaa, vain vanhojen konseptien hiomista täydellisyyteen asti.
- New Super Mario Bros Wii - Miten monesti sen saman Mariopelin voi oikein myydä?
- Halo 3: ODST - Lisäosa myydään täysikasvuisena pelinä, jeij.
- Call of Duty: Modern Warfare 2 - Bigger, better & Hans Zimmer!

Voittaja: Villillä kortilla listan ohi valittiin Guitar Hero & Rock Band -sarjat. Vuoden suurin innovaatio taisi olla kuolleiden muusikoiden herättäminen virtuaalilavalle, joten nyt voi täyttää ikiaikaisen haaveensa Bon Jovin soittamisesta Cobain, Cobain, Cobain & Cash -kokoonpanolla.

Vuoden virheilmoitus

Konsolipelaamisen teknistyessä virheilmoituksilta ei voi välttyä. Useimmat pelit kaatuvat edelleen reilusti jäätymällä, mutta muutakin kiusaa on nähty.

Ehdolla ovat:
- Red Ring of Death - Klassikko aiheuttaa edelleen tykytyksiä erityisesti deadlinen lähestyessä
- Yellow Light of Death - Selkeä “rookie of the year” RRoDin ketjukaveriksi.
- “You did not earn a Trophy” - no mutta kiitos kun kerroit.
- “Battery low” - Alustasta riippumatta ohjaimesta tai koneesta loppuu virta aina kesken kaiken.

Voittaja: Mustan hevosen lailla eniten peliharrastusta ovat kiistatta sotkeneet KonsoliFIN.net-sivustoa pitkin vuotta kiusanneet SQL-virheet. Kiitos, että olette kestäneet; anteeks, että niitä on ollut luvattoman paljon.

Vuoden seksivau

Intohimoisina peliharrastajina meiltähän ei mene mikään ohi. Tai varmasti menee, mutta ei kyllä kun puhe on seksistä.

Ehdolla ovat:
- Assassin’s Creed 2 - Quicktimenä vaatteiden riisumista teinisenssiltä, aijai!
- Dragon Age: Origins - Kääpiöhaltiaporno nostettiin usein suorastaan featureksi.
- Grand Theft Auto: Ballad of Gay Tony - Yökerhohan on synonyymi lihatiskille.
- The Saboteur - Sota-aikana kaikki oli kortilla, myös värit ja rintaliivit.
- Grand Theft Auto: The Lost And Damned - Vuoden, ja kenties myös pelihistorian, ensimmäinen kasuaalivilautus

Voittaja: Grand Theft Auto: Ballad of Gay Tony. Eihän se nyt mikään yllätys ole, että Rockstar muistaa panna peleissään, mutta kyllä se vielä jaksaa naurattaa asenteella toteutettuna.

Viimeisimpänä, ja siten koko kinkereiden pääkategoriana:

Vuoden Nolan North

Ajatus vaihtoehtoisiin palkintokategorioihin lähti juuri Nolan Northista. Hieno mies, jonka ääninäyttelyä saimme seurata vuoden 2009 aikana ainakin 18 pelissä. Osa rooleista on toki ollut erilaisten sivuhahmojen äänenä toimimista, mutta mukaan mahtuu muutama merkittäväkin rooli, kuten Desmond Miles, Nathan Drake ja ikimuistoinen Additional Voices. Mikäli Nolan esiintyy vielä vuoden 2010 aikana samalla tahdilla peliäänenä, hänellä saattaa olla alan paras manageri. Miestähän kuullaan jo heti tammikuussa kahden pelin voimin: Dark Void ja Army of Two: The 40th Day sisältävät kansanterveyslaitoksen suositteleman määrän kaikkien lempiääntä.

Lonkalta heitettynä ehdokkaina ovat:
- Desmond Miles (Assassin's Creed 2) - Nykyajassa häärivä sankarimme kuulostaa Nolanilta tutuimmillaan.
- Romeo (Halo 3: ODST) - Vuoden yllätysrooli, Nolan kokeili kykyjään mustana veljenä.
- Sgt. Forge (Halo Wars) - Veijarimaisuutta tosikon avaruusmariinin rooliin? Hoituu!
- Nathan Drake (Uncharted 2: Among Thieves) - Koko hela hoito. Kanteen voisi liimata tarran “sisältää sataprosenttisen Nolan North -elämyksen”.
- Jason Fleming (Shadow Complex) - “Sarcastic as usual” kommentoi nimimerkki “The_Crazed_Madman” IMDB:n keskustelualueella. Korkeampaa suositusta saa hakea!

Voittaja: Nathan Drake. Uncharted 2:ssa on pelihistorian suurin NN-tiheys, sisältäen keskimäärin 42,7 Nolania jokaista peliminuuttia kohti.

Kiitos kaikille lukijoille, käyttäjille ja muille saittia hyödyntäville kuluneesta vuodesta ja vuosikymmenestä. Ensi kierroksella uudet kujeet!

Kommentit

Kummasti kuulosti Desmond tutulta ja kävi sitten sekin selväksi, että siihenkin oven välii oli NN jalkansa hivuttanut. Hauska lista, tällaisia on kiintoisampaa lukea kuin niitä peruslistoja, jotka arvaa jo etukäteen. :)

Vuoden 2009 kovimmat bileet.

Pelivuosi ei ole mitään ilman sen parissa vietettyjä iloisia yhdessäolon hetkiä.

Ehdolla ovat:

- Klaanin omat kestit, tyyliin Autotalli '09. Kossu on pakkasessa ja sauna satasessa.
- Pelinörttien lanitukset, joissa hiki haisee ja colaa kuluu, tyyliin Assembly.
- Kalsarit, kotisohvalta headsetin välityksellä vietetyt viikonlopun myöhäiset tunnit
- Jo kansainvaellusta lähentelevät alan megatapahtumat, tyyliin Gamescom.
- Vuosittainen kaveritapaaminen Helsingin Messuhallin tutuissa maisemissa, DigiExpo.
- Virtuaalimaailman kattohuoneiston tyttöjen bileet, tyyliin Playstation Home

Voittaja: Kalsarit. Tämä sosiaalisen läsnäolon alagenre koskettaa suurinta osaa pelaajakuntaa, eikä maksa mahdottomia. Miinuspuolella täyttynyt tiskipöytä ja tyhjäksi syöty jääkaappi. Ehkä valinta osuu jo ensi kerralla KonsoliFIN-megapartyihin, mene ja tiedä :D

Vuoden naishahmo onkin.... muovia? :D

NN on kyllä loistava ääninäyttelijä, ellei sitten ihan paras. Moni "oikea" näyttelijä on täysin kyvytön luomaan hahmoa pelkällä äänellä ja tuloksena mielikuvitukseton pälätys. Drake on pelissä koko ajan äänessä eikä silti käy hermoille, aika saavutus.

karibu: toisaalta NN ei pelkästään anna ääntään Drakelle, vaan on myös näytellyt välianimaatioissa, mikä varmaankin helpottaa hahmon luontia.

Miksi Unchartedin Hunter Edition on ehdolla, kun kyseinen tuote vedettiin myynnistä ennen virallista myyntiä(?)

Ei tuota normi kuolevainen voi oikein mistään hankkia, ellei suunta katsetta eBayhin ja yli tuhansien dollarien.

Nolan North on hieno mies ja hänen erinomaisuutensa inspiroi koko ylläpitoa loppuvuoden pelitulvassa.

Kiitoksia palautteesta. Nisupulla on jo selkeästi oikeilla jäljillä vuoden bileitä listatessaan.

rookie: Tuohan vain lisää Fortune Hunter editionin turhuutta entisestään! Mutta ei hätää, ei se kyllä riitä yönäkölasien ohittamiseen.

Lebe80, mitähän oikein tarkoitat? Eikö se ole aika selvää ettei NN ole pelkästään Drakelle äänensä lainannut??

Vuoden Konsolifin käyttäjä. Ainoa ja oikea :
paavi on dick : http://www.konsolifin.net/bbs/yleista-keskustelua-xbox-360-peleista/3304...

noose01:lle: Ei Chloe muovia ole. Chloen vaatteet ja iho ovat märkänä Draken kanssa vietetyn uima-allas-session jälkeen. Näin niinkun ihan oikeastikin.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi