Uutinen

Epiciltä ei uusia pelejä tänä vuonna

Paavo Niskala
Epic Gamesin Mark Rein vahvistaa, ettei studiolta aiota julkaista uutta peliä tänä vuonna. Kehittäjät keskittyvätkin tukemaan Unreal Engine 3:n lisensoineita yhteistyökumppaneita, CVG uutisoi.

Yhtiön toimitusjohtaja Mike Capps vihjaa, että studion faneille tarjotaan silti herkkua E3-messuilla kesän alussa.

Odotukset kohdistuvat luonnollisesti Gears of Warin kolmanteen osaan. Lisäksi Electronic Artsin suunnitelmiin kuuluu Epicin kehittämän räiskinnän julkaiseminen ensi vuoden alussa.
Gears of War syöksi Halo 2:n valtaistuimelta

Rein totesi myös, että Epic omistaa Gears of War sarjan, ja "voi tehdä sillä mitä haluaa". Spekulointi alkakoot ;)