Uutinen

Suda51: No More Heroes 3 tulee "kuin ripuli"

Esa Linna
Wiin No More Heroesin ja sen jatko-osan luoja, Goichi "Suda51" Suda kertoi The Guardianin haastattelussa työskentelevänsä No More Heroes 3:n parissa.

- Toivomme tekevämme No More Heroes 3:n todennäköisesti niin, että sulattelemme mitä syömme ja ulostamme suolistostamme kaiken kuin ripulin, Suda51 valaisi toimintapelinsä syntyä.

No More Heroesissa tallennus onnistui istuutumalla WC-pöntölle.
Tehokonsolien No More Heroes -kuvia
Esa Linna

Esa "Kastle" Linna liittyi KonsoliFINin ylläpitoon vuoden 2008 alussa. Ensikosketus digitaaliseen pelaamiseen alkoi yli 30 vuotta sitten. Aktiivipelaamiseen palasi innostus, kun Kastle näki valon Wiin myötä. KonsoliFINin uran hauskin hetki on ollut saada haastattelu Michael Pachterilta.

Suda rohkeasti yrittää houkutella aavistuksen erilaisella taktiikalla, eikä tyydy siihen perinteiseen liirum laarumiin.

"Japaninmaassa on jotain mätää.."

Agreed :D

Saapahan nähdä onko NMH 3 enää Wii-yksinoikeus (tai Wii-peli ollenkaan), olihan jo NMH 2:sta mietitty muille konsoleille.

Pelin suurena fanina odotan innolla jo kolmatta osaa, vaikka kakkonen ei ole vielä ilmestynytkään. Hienoa että Suda tekee omalaatuisia pelejä. Olisi kiva nähdä kolmonen myös Wiillä.