Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Ubisoft-pomo: 3D-telkkari joka kodissa kolmessa vuodessa

Ubisoftin Iso-Britannian markkinointipäällikkö Murray Pannel kertoo yhtiön olevan suuri 3D-fani ja uskoo 3D-televisioiden yleistyvän nopeasti.

– Olimme ensimmäinen pelijulkaisia joka loi kunnon 3D-pelin Avatarilla viime vuonna. Se oli monella tapaa edellä aikaansa, sillä teknologia otti vasta ensi askeleitaan eikä 3D-televisioita ollut edes myynnissä, Pannel aloitti.

– Mielestäni 3D-teknologia on tulossa, emmekä voi suhtautua siihen välinpitämättömästi. Se alkaa hitaasti tänä vuonna. Mutta HDTV:n tapaan en jättäisi pois laskuista faktaa, että kolmessa vuodessa se löytyyy jokaisesta olohuoneesta ja meillä on hyvä olla olemassa sisältöä, joka näyttää mahtavalta kolmiulotteisena, hän jatkoi.

Sonyn puskema 3D-teknologia on herättänyt myös epäilyjä, sillä varsinkin lasien käyttö koetaan hankalaksi. Ubilla kuitenkin uskotaan valtavirran suosioon.

– Kaikki pelit eivät tarvitse 3D:tä. Olemme näyttäneet Avataria sekä Shaun White Skateboardingia ja meillä on muitakin pelejä 3D-tuella. Se on tulossa, mutta se ei tapahdu vielä tänä vuonna, Pennel kertoi.

– Kielteisesti suhtautuville haluan sanoa, että seuratkaa tilannetta, sillä kun kansainväliset yhtiöt kuten Sony puskevat 3D:tä kaikella voimallaan ja Sky-televisioyhtiö esittelee 3D-sisältöä, uskon sen muodostuvan tärkemmäksi osaksi kulutuselektroniikkaa, kuin monet kuvittelevatkaan, Pennel päätti.

Galleria: 

Kommentit

Voiko HDTV:n sanoa jo olevan jokaisessa olohuoneessa?

Ehdottoman porno uutiskuva ainakin, jos ei muuta.

Ne ketkä hankkivat 3d telkut voivat sitten kommentoida kuinka hyvin noilla pystyy pelata pidempiä sessioita.
Lentääkö laatta vai toimiiko tekniikka moiteetta.

Uutiskuva. :D

Juuei tule meille kolmen vuoden sisällä moista telkkua.
Eikä ole kolmen vuoden sisällä jokaisessa kodissa vielä HDTV:täkään, edes HDready.

Ei ollu hajuakaan kuka tuossa uutiskuvassa on, mutta tällaisen löysin netistä:

http://bit.ly/cCCdSh

Aikamoinen povaus. On tainnut Ubisoft-pomolla (kuvassa) olla pitkälle ulottuva perjantaitarjoilu.

Kolmen vuoden päästä tilanne tosin näyttänee ihan erilaiselta kuin nyt.

Am confirmed: Tontsalla on Sony-lasit päässä!

Eikö foorumilaiset TT:tä tunnista?

Itse voisin jopa väittää, että tästä taloudesta löytyy 3D-telkku kolmen vuoden sisällä, helposti. Olen yllättynyt, jos valtaosalla "pelaajista" ei HD-töllöä ole tai hankinnan alla tällä hetkellä.

Murray Pannel on väärässä. En aio vaihtaa telkkaria vielä moneen vuoteen, kun vasta sain HD-töllön.

^Sama täällä. Jos jonkun telkan vielä ostan, niin se on sitten pelkästään se FullHD -malli. Tällä hetkellä vasta HD Ready. Tosin mikäli ilmatteeks tarjoavat, niin tokihan minä otan. =D

Siinäkin tapauksessa sen pitäisi tukea 3D -tekniikkaa, jonka avulla pärjää ilman laseja.

"HDTV:n tapaan en jättäisi pois laskuista faktaa, että kolmessa vuodessa se löytyyy jokaisesta olohuoneesta"

Meillä on olohuoneessa vielä 32" putki :D
Itselläni sitten taas on 32" HD Ready ja ei tule vaihtumaan piiiiiitkään aikaan, paitsi jos menee rikki

Jos pitää av-roipetta kantaa kotiin niin joku muu sektori se on kuin kuva. Kuva on jo kunnossa.

tulee heti kun siihen on aihetta... 3d-leffat eivät ole napanneet sen kummemmmin.

Siis olihan tuo 3D-pelaaminen tosi makean tuntuista, kun sitä TT-2k:n kanssa käytiin testaamassa, mutta en sitä ihan vielä mitenkään välttämättömyytenä pidä.
Se on vähän kuin monikanavaäänet eli tuo lisää immersiota, mutta pätevällä stereotoistollakin pärjää pitkälle.

Mutta jos jollain on PS3 tai X360 vielä kiinni kuvaputkitelkkarissa, niin olisi jo syytä miettiä töllön päivittämistä ja hankkia tarvittaessa HDMI-johdot.

EDIT: Fiilistelyä 3D-testistä: http://www.konsolifin.net/bbs/yleista-keskustelua-ps3-konsolista/81999-p...

Rohkeita olettamuksia yleistymisestä kun mm. allekirjoittanut rahtasi viime kesänä miltei kk:n tilin verran rahaa kauppaan, että sai vihdoinkin oikeasti suuren HD-töllön. Ei tuota ihan heti kehtaisi alkaa uusimaan. Enkä usko, että olen ainoa samassa tilanteessa. Tietysti jos tv:n osto muutenkin ajankohtaista niin sitten 3D, mutta "mutu" kertoo aika monesta muustakin taloudesta tuoretta kalustoa löytyvän.

Sitten kun ei tarvitse istua lasit silmillä niin palaamme aiheeseen.
Nyt en osta mitään, kiitos.

Viisas mies. Ei vissiin ymmärrä, että se että ite on kiinnostunut ja liputtaa 3d:tä täysillä, niin ei tarkoita sitä, että kaikki muutkin olis. Ja jos otetaan huomioon vielä se, että suurella osalla ihmisistä on vielä kuvaputkitelkkarit. Kaikkia ihmisiä ei kuitenkaan kiinnosta edes olla ajan tasalla kaikkien teknisten vempainten kanssa. Itseänikään tuo 3d ei niin hirveesti kiinnosta. Viime vuonna tuli ostettua uus tv ja sitä edellinen tais tulla hankittua joskus tyyliin 10 vuotta sitten, niin ei kyllä tule hetkeen ostettua seuraavaa.

Kolmessa vuodessa joka kodissa ei ole vielä edes HD-televisiota, Full HD:sta ja 3D:sta puhumattakaan. Jonkun pitäisi ottaa näiden lobbareiden nimiä ylös myöhemmän naureskelun kohteeksi.

Kävin muuten paikallisessa katsomassa 3D-televisiota laseilla ja se oli suurimpia pettymyksiä koskaan, enkä maksaisi siitä...no kyllä mä sentin maksaisin, mutta parin minuutin esittelyvideo ei kyennyt lisäämään orastavan päänsäryn lisäksi muuta kuin pienen, parallaksi skrollausta muistuttavan syvyysvaikutelman kaltaisen häviävän aavistuksen. En vaihda kirkasta ja skarppia 2D:tani jomotukseen vielä näillä hinnoilla, millä seuraavat 3 vuotta meitä yritetään jymäyttää. Ja mä en edes ole/ollut siinä tyypillisessä 3D -antihypessä, vaan olin ihan oikeasti innoissani 3D:n tulemisesta kotiin ja varsinkin pelaamiseen. Suurin pointsi Sonyn täydellä höyryllä puskemaa 3D:ta vastaan, muilla kuin firmojen pomoilla, on se, että:

TV:iden lisäksi kakkulat maksavat typerryttävän paljon. Pitäisikö minun ostaa niitä saman tien 4 moninpelaamista varten vai miten tämä menee...vai tässäkö kohtaa heitetään kehiin se, "ei kaikki pelit 3D:ta tarvitse" -argumentti? No hittojako mä sillä toosalla sitten mitään teen!!!

Sony puskee jotain formaattia kaikella voimallaan? Mitä katsomista siinä on? Sony puskee aina jotain täydellä mahdillaan, mutta se ei todista, että se on välttämätön tai tarpeellinen kuluttajalle. Tämä "voi" olla uusi Betamax. Tai UMD. Ja mitä niitä nyt on? Eikä se BluRaykaan nyt ihan suunnitelmien mukaan mennyt, vaikka pinnalle jäikin.

Sen verran kehnon näköistä tuo 3D lasien kanssa, että enpä olen hommaamassa piiiiitkään aikaan. Heti kun 3DS tapaisia isoja näyttöjä tulee niin voidaan uudelleen harkita.

Täysin alkutekijöissään oleva tekniikka höystettynä junttilaseilla. Ei kiitos. Katsellaan sitten uudestaan kun niitä ihan kunnon 3d-töllöjä saa kaupoista, eikä näitä nykyisiä leluja. Jos tarkemmin ajatellaan, niin sony ja kumppanit saisivat tunkea perseeseensä koko 3d-vammailun.

Juu 3D telkku ostetaan kunhan hinta on jossain 500-700 hujakoilla!! ennemmin en alkaa maksaan mitään sikahintoja. ei sitä tarvitse olla mikään uutuuksien orja ja heti ostaa uusinta uutta!

gief free

Meinaakohan tuo Mr. Pa(n)nel jakaa ilmaiseksi noita kolmedee-telkkuja, kun noin varmana esittää profetiansa. Aika uskomatonta kakkaa tuo väite kylli. :)

Se on vaan että kaikilla ei vanhemmat maksa (jos heillä on varaa edes) niitä telkkuja tai vähäiset palkkarahat menee ihan normielämiseen. Kun lisäksi otetaan vielä työttömyyden vaikutukset niin ei tartte ihmetellä jos yli puolet pelaajsita pelaavat vielä putkitelkulla.

Mitä tahansa aineita tuo äijä vetääkin niin haluan samaa. Ehkäpä niiden avulla minäkin näkisin itseni miljardöörinä kolmessa vuodessa.

Juuri vasta tulin ostaneeksi PS3:n ja HD-ruudun. Ei ole mielenkiintoa ostaa 3D-ruutua ihan heti. 3DS tulee olemaan ensimmäinen 3D-pelikokemus tässä taloudessa ja uskon sen riittävän minulle - ainakin siihen saakka kunnes autostereoskooppinen 3D on myös isoissa näytöissä kohtuullisella hintalapulla.

Kiitos ei. En ole 3D:n ystävä. Mustassa Pörssissä tuli kokeiltua 3D -television katselemista, rehellisesti en sitä varmastikaan pariakymmentä minuuttia kauempaa jaksaisi katsoa. Minun silmiini kuva välkehti, eikä 3D-efekti muutenkaan oikein tee hyvää minulle... motion sickness iskee helposti. :/

On tuossa ihan perää. Eroaahan 3D HD-kuva paljonkin HD-kuvasta. Tavalliselle pulliaiselle se HDTVn osto ei ole mikään välttämättömyys kun muutenkin katsovat salkkarinsa suttuisina. 3D tuo jo muutakin kuin pelkkää parempaa kuvaa. Naamalle tulevat tehosteet varmasti häkellyttävät kun kuva on edelleen skarppia ja värikästä. Haittaako pieni kirkkauden menetys kun kaikki muutenkin katsovat telkkujansa tehdas asetuksilla? Tuskinpa. Ne lasit saattavat jopa olla se mielenkiintoisin juttu jolla 3DTVt saadaan myytyä.

Siisttiii, mutten osta! 4Dtä ja 10.9 miksausta ootellessa.....kunhan halpenevat.

Herra höpäjää ihan omiaan...

Kaunis mies, kuniissa laseissa. Mietin juuri että mitenhän silmälasit toimivat noiden kakkuloiden kanssa? vai pitääkö sitä vain laittaa omat lasit ja 3d lasit päähän. sitten vielä ikkunalasit ja juomalasit naamalle..

No hohhoijaa. 3D yleistyy vasta siinä vaiheessa kun tekniikka mahdollistaa katselun ilman laseja. Yksikään tavan tallaaja ei maksa ylimääräistä 3D-töllöstä siksi että saa katsoa elokuvan 3D:nä silloin tällöin. Sitten kun TV-kanavat alkavat lähettää ohjelmia 3D:nä niin Pekka Perusmieskin saattaa innostua.

Kunhan nyt ensin saataisiin niitä HD-lähetyksiä koko Suomeen ja ilmaisena...

Tiiä sit miten tilanne on maailmalla mutta tänne takapajuiseen junttilaan (Suomeen) mitään uutta ei ajallaan tule.. Toisaalta, ehtiihän siinä tekniikka kehittyä sen verran että ne toimii todennäköisesti paremmin kuin ensimmäiset mallit.. Siltikin on turhan aikaista tuoda kotikäyttöön 3d:tä kun vasta ollaan siirtymässä HD aikaan Suomessa
Jos vielä ette ole siirtyneet kuvaputkesta HD töllöihin, suosittelen lämpimästi ledi telkkua. Esim. oma sonyn 40' lcd jonka elinkaaren akka katkaisi ennen aikojaan, vei jatkuvalla syötöllä yli 100 wattia enemmän kuin nykyinen sonyn 52' led. Kyllä se sähkölaskussa tuntuu :D

Ehkä voisi arvailla, että kaikki/suurin osa uusista televisioista on 3D-valmiita muutaman vuoden päästä...(?)

Joka kodista ei kyllä löydy vielä ihan heti...

UUH mikä uutiskuva! HAWT HAWT!

Enivei, tänne talouteen tullaan uus telkkari hankkimaan varmaan tuossa loppuvuodesta, mutta nyt ehkä 3D:n tulon takia vasta ensivuoden alkupuolella... Pitää nähkääs odotella hintojen putomista, ja että tulee niitä parempia malleja markkinoille. Joku väh. 46" 3D-telsu se tulee kyllä ostettua. :)

Kysehän on lopulta hinnan ja tarjonnan suhteesta. Kun hinta on 3D-telluissa kohdallaan (=siis lähes samalla tasolla kuin vastaavat tv:t ilman 3D:tä), niin ihmiset ostavat alkavat valita niitä "normi" HD-tellun sijaan. Homma siis etenee luultavasti ihan omalla painollaan.

Mutta ei massa 3D:sta kovin paljoa extraa ainakaan pariin vuoteen maksa, joten tuo "3 v jokaisen olohuoneessa" ei ihan kuulosta kuitenkaan realistiselta.

Mutta uutta tekniikkaa on tavallaan "pelätty" kautta aikojen. HD-tellujen piti epäonnistua, samoin kuin Blu-rayn. Jopa pelkkä digi-boksi oli helvetin keksintö kun se tuli. Eli karavaani kulkee ja koirat haukkuu. 3D-karavaani tosin kulkenee vähän hitaammin tässä vaiheessa..

Voisin yhtyä täysin Jamaikan asukkaan kommenttiin "Murray Pannel on väärässä. En aio vaihtaa telkkaria vielä moneen vuoteen, kun vasta sain HD-töllön."

Vaikka siis onhan tuo HD ollut jo jonkinaikaa, mutta tuntuu silti siltä että "vasta sen sain"...
Ja oon melko varma etten 3D-telsua kolmen vuoden sisällä osta, koska just nyt ei kiinnosta yhtään koko 3D tekniikka.

Jotenkin se tuntuu vaan niin tarpeettomalta :P Hiokoon sitä sen 10 vuotta paremmaks ihan rauhassa, niin ostan taas "halvalla" sellasen jostain. :D

Tottakai kaikilla on 3d tv varmaan jo ensi jouluna jos firmojen markkinointiosastoja kuunnellaan. Joku Ubin tirehtoori taisi taannoin menna molayttamaan jotain aiheesta, ja nyt sitten pikkupomot seuraavat perassa. Markkinointimiehet katselevat Avataria (ei kuitenkaan peliversiota) dollarinkuvat silmissa..

(disclaimer: my opinions don't reflect those of my employer)

Yksi ilmoittaa, että alle 6 -vuotiaan silmät ovat niin kehittymättömät, että teknologia on vaaraksi, toinen ilmoittaa ettei 10% väestä pysty näkemään koko 3D efektiä. Ja lopulta joku kolmas veikkaa, että kaikilla on tämä 3v sisään. Toisin sanoen sekä HD ja "3D" yritetään ajaa läpi noin kuuden vuoden sisään. Ei mene ainakaan pahasti metsään, kun odottelee 2-3v ja toteaa ettei tästä tämän hetken teknologiasukupolvesta mitään tullutkaan.

3d:tä vain äkkiä pihalle, niin nopea liikkeissään että on jo kerennyt kyllästymään perus teräväpiirtoon :) tykkejä ei vielä näy markkinoilla joten tarvii jonkun aikaa vielä odotella että pääsee päivittämään.

Tässä ois ensimmäisiä tulossa: http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=54895

Hintaluokka köh köh.

Eikös joka kymmenellä ole vaikeuksia 3D kuvan kanssa...?

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi