Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Move johtaa Kinectiä myynneissä

Kuin yhteisestä sopimuksesta molemmat tulokkaat liikeohjauspelaamisen rintamalla ilmoittivat tällä viikolla miten Move ja Kinect ovat myyneet maailmalla.

Maanantaina Microsoft ilmoitti Kinectin myyneen 2,5 miljoonaa kappaletta ensimmäisen 25 päivän aikana. Microsoftin mukaan tavoitteeksi asetettu 5 miljoonan Kinectin myynti vuoden loppuun mennessä on edelleen mahdollinen.

Tänään puolestaan Sony kertoi Moven myyntimäärän ylittäneen 4,1 miljoonan kappaleen rajan. Sony myös tarkensi, että tämä lukema ei sisällä yksittäin ostettuja PlayStation Eye -kameroita eikä erillisiä Navigation-ohjaimia.

Molemmat valmistajat ovat valitelleet, ettei tuotantokapasiteetti riitä tyydyttämään kysyntää.

Ennen myyntilukujen julkistamista pelialan analyytikko Michael Pachter epäili molempien valmistajien tarkoituksella yrittävän luoda mielikuvaa, jossa uudet lisälaitteet ovat hankalasti saatavilla ja erittäin suosittuja. Pachter ei myöskään luottanut kummankaan valmistajan aiemmin ilmoittamien myyntilukujen paikkansa pitävyyteen.

Galleria: 

Kommentit

Hankala näitä on suoraan verrata yms, mutta yllävänkin hyvin tuntuvat Sonyn ja MS:n härpäkkeet myyvän.. Ja joulumyynti vasta alussa.

Ei se Wii olekaan tappanut liikeohjainmarkkinoita.

Nakkilokki: Katsotaan nyt rauhassa miten nämä Kinect ja Move vaikuttavat konsolimyyntiin, ennen kuin julistetaan mitään suurempia. Jos jo valmiiksi PS3:n tai XO:n omistajat ovat näitä ostelleet, niin eipä se juuri mitään kerro mistään. Ja ilmeisesti Wiin myynnit ovat taas lähdössä jouluksi lentoon, joten saa nähdä.

Selvästi kuitenkin XO- ja PS-pelaajilla riittää kiinnostusta, vaikka ainakin täällä foorumilla olisi voinut kuvitella vielä jopa vain vuosi sitten jotain ihan muuta.

“Sony shipped 2.5 million units in the U.S. and Europe, and their sales are nowhere near that level, so I'm not sure how they can reconcile the fact that units shipped far exceed units sold.”

Pachter went on to say Microsoft is managing the supply of Kinect better than Sony is with Move, stating: “I do think that Microsoft is managing supply a bit better, and keeping standalone Kinect supply tight to make sure that there is a steady supply through Christmas. They have shipped a lot of console bundles, to ensure that the eBay price doesn't get above $300 for the standalone unit, but supply of the standalone remains tight.”

En osta, ellei julkaista pakkosaada-peli, jota olisi pakko pelata joko Movella tai Kinectillä. Näitä pelisarjoja on listallani hyvin vähän.

"ei sisällä yksittäin ostettuja PlayStation Eye -kameroita eikä erillisiä Navigation-ohjaimia"

Aika moni varmaan näiltäkin boardeilta omistaa kaksi move ohjainta...Sama kuin sanoisi, että nintendolla on 65 miljoonaa wiimotea yhdysvalloissa. Kinect on myynyt todella hyvin 25 päivän aikana, mielenkiintoista nähdä miten kinect on nostanut konsolimyyntiä.

Pachter on turha jätkä, joten on turhaa tuoda esille hänen näkemys markkinoista.

Mistä lähtien Patcher on ollut asiallinen lähde millekään?

Isoja lukuja.

Kotakun uutisupdaten mukaan Sonyn lukema kertoo jälleenmyyjille toimitettujen laitteiden määrän, ei siis todellista myyntimäärää.

Molemmissa lehdistötiedotteissa käytetään samoja sanamuotoja myynneistä. Kumpikin puhuu aina myynneistä jälleenmyyjille.

MS :n lukemat ovat Mattrickin mukaan nimenomaan loppukäyttäjille myytyjä laitteita.

Aaron Greenberg oli myös muistaakseni vahvistanut että MS:n luvut ovat kuluttajille myytyjä, eivätkä shipped-lukuja kuten Sonylla.

Pachterin dissaussektorille: miehellä on sentäs kaupallisen alan koulutus, seuraa työkseen pelialaa ja hanskaa lukuisia eri tietolähteitä, eli kommenteissa kyse ei ole mistään hattuvakioista mitä näilläkin foorumeillä näkee.

RauskuS: Oli mikä tahansa koulutus kyseisellä hepulla niin totuus on että hänen arvionsa menevät 95% niin syvälle suohon kuin mahdollisesti voi mennä eli ei kyseisen hepun arvioihin voi ollenkaan luottaa.

@pachterin kannattajille

"Investors should [listen to me] because I'm really good, but look, I use the press. It's a symbiotic relationship. I try to give you guys what you need, and I use the press to promote myself so that more investors want to talk to me. That helps me get paid more money." - Wedbush analyst, Michael Pachter

Rahanahne surkea analyytikko se on!! Nuo on aivan itsestäänselvyyksiä nuo sen analyysit yleensä ja sen tulevaisuuden ennustukset on huonoja todistetusti. Se yrittää ohjata kuluttajaa yleensä suuntaan tai toiseen

"It's realistic to say that Revolution will have 22% market share by the end of 2007. It's tough to predict beyond 2007 but I believe PS3 will eventually pass Xbox." Michael Pachter, May 2005

Pachterilla on silti joka puolella ihmeellisesti hirveän paljon kannattajia edelleen. Nintendo puolen ennustukset ovat jo ihan normaalin pelaajan näkökannalta naurettavia. Wii HD? Eikö sen pitänyt tulla jo. Wii on jo HD yhteensopiva komponenttikaapeleilla, ei tarvitse kuluttajan olla huolissaan muusta kuin oman TV:n laadusta, Itselläni toimii tarkemmalla grafiikalla wii pelit panasonicin HD-ready 42" plasmassa. Huonolta on taasen grafiikka näyttänyt samsungin lcd:llä. Wii pelit on optimoitu 480p-tilaan. Kun Nintendo tuo uuden kotikonsolin markkinoille, niin tarjoaa se varmasti jotain uutta muuta kuin Full-HD grafiikan.

Minulla on todellakin suuri ristiriita näkemyksissä monessakin asiassa verrattuna pachteriin ja eikö se ole hyvä asia, saahan asioista keskustella ja väitellä, mutta normi pelaajalla ei ole mitään sanavaltaa tässä suuressa pelibisneksessä.

Move alkaisi myymään erinomaisesti jos sille tulisi edes yksi erittäin hyvä peli, lähtökohtana voisi pitää sitä about vuosi sitten jossain messuilla näytettyä esittelyä jossa testihenkilö miekkaili luurankojen kanssa, siirteli palikoita yms yms.

Kinect näyttää myyvän yllättävän hyvin vaikka pelivalikoima on ihan yhtä huttua kuin Movella.

Mutta toisaalta, kyllähän iPadkin tuntuu maailmalla myyvän vaikken itse ole keksinyt sille yhtään mitään käyttöä.

iplo: Luurankoja vastaan miekkailu löytyy Sports Championsista, ja palikoita siirretään tarkasti Tumblessa. Eli kyllä noi on jo toteutettu ihan peleihinkin. :)

Ei myynnit ole niin verrattavissa koska monet ostavat monta Movea samaan talouteen. Ja Kinect on ollut vasta vähän aikaa myynnissä ja se on myynyt jo yli puolet Moven määrästä.

Eikö se ole yhtälailla myyntiä vaikka ostais Moven dildoksi, eikä edes omista plegee? Miten näitä oikein pitäisi verrata että kaikki on tyytyväisiä?

Täyttää p**kaa tää uutiskommentointi jos kyseessä on jonkinlainen PS3 vs. XO vertailu myynneissä tai jossain muussa. Aina.

Numeroilla ohitetaan näyttävästi se sivuseikka, että kummankaan liikeohjaimia tukevat pelit eivät ole vielä yltäneet yli 5/10 arvosanoihin, ja jokainen kunnon peli johon tuki on lisätty, toimii paremmin ilman kuin ja.

Yhtä hyvin voitaisiin kinastella firmojen logoilla höystetyjen avaimenperien myynnistä.

Miten näitä oikein pitäisi verrata että kaikki on tyytyväisiä?"

Kuluttujille myyty vs kuluttajille myyty.

Ei tällä uutisen tavalla vertailu ole missään mielessä reilu, kun vertaillaan MS:n asiakkaille myytyjen laitteiden lukua Sonyn kaupoille toimitettuihin laitteisiin (jotka kummatkin todistetusti näin, MS:n Greenberg ja ilmeisesti Mattrick vahvistivat MS:n osalta ja Sonyn edustaja oli Kotakulle varmistanut että shipped-luvuista kyse).

Käsittääkseni Moven kohdalla kauppoihin toimitetut määrät on sama asia kun kuluttajille myydyt. En ole vielä ainuttakaan nähnyt kaupan hyllys vaikka oisin semmosen tenaville halunnut ostaa.

Se on kyllä totta ettei joka tuotteella ole sama tilanne.

"Käsittääkseni Moven kohdalla kauppoihin toimitetut määrät on sama asia kun kuluttajille myydyt. En ole vielä ainuttakaan nähnyt kaupan hyllys vaikka oisin semmosen tenaville halunnut ostaa."

kiitos tästä. :D

Oma veikkaukseni on, että Kinect ottaa Moven kiinni sesongin aikana ja menee myyntiluvuissa ylitse jo alkuvuonna.

Mutta eipä näillä ns. myyntiluvuilla juurikaan mitään merkitystä ole.

Myyntilukujen marginaalisella erolle ei ole mitään merkitystä, mutta selvemmät kaulat taas voivat vaikuttaa merkittävästi lisälaitteen tulevaisuuteen. Pelien kehittäminen Kinectille ja Movelle nähdään todennäköisesti edelleen riskinä, sillä nykyinen laitekanta ei välttämättä luo tarpeeksi vankkaa uskoa liiketunnistuspelien myyntiin.

^ (Acousticille) On niillä siinä mielessä, että yleensä paremmat myynnit tarkoittavat parempaa kehittäjätukea, joka on erityisen tärkeää Kinectin kohdalla mielestäni. Sonyllä on enemmän 1st ja 2nd party kehittäjiä takanaan joita voivat "pakottaa" tekemään Move-pelejä tarpeen vaatiessa.

Pachter muuten arvioi että varsinaisissa kuluttajille myydyissä kappalemäärissä Moven tulos on... täsmälleen sama kuin Kinectin, eli 2,5 miljoonaa: http://www.videogamer.com/news/pachter_move_sales_closer_to_2_5_million....

quassimo: "Käsittääkseni Moven kohdalla kauppoihin toimitetut määrät on sama asia kun kuluttajille myydyt."

Tottakai on.

Ja hyvinhän nuo tuntuisi myyvän molemmat, joten sinänsä en ymmärrä kenenkään tuohtumusta aiheesta. Toki vähemmän yllättäen hartzu muotoili alkuperäisen uutisen otsikon "Move sales top 4.1 million - Sony" oman agendansa mukaiseen "Move johtaa Kinectiä myynneissä", joten ehkä tässä ollaan nyt sitten toivotulla linjalla liikenteessä.

Joka tapauksessa, hyvin tuntuisivat molemmat liikkeentunnistustekniikat myyvän, joten eiköhän tämä nyt viimeistään tee virallista tämän sukupolven pidennyksestä.

En väitä olevani analyytikko tai myyntilukujen asiantuntija, mutta maalaisjärki auttaa kyllä tässäkin aika paljon. Luonnollisesti mikään firma ei saa täysin tarkkoja myyntilukuja, koska eivät kaikki kauppiaat niitä johonkin MS:n tai Sonyn "hotlinelle" (niin kuin joku osuvasti jossain sanoi) ilmoita. Kyllä ne enemmän tai vähemmän lasketaan noiden "shipped"-lukujen kautta (täysin miten, niin siitä en tiedä). Ei MS eroa tässä muista firmoista mitenkään.

Jos joku luulee, että vaikka 2 miljoonaa "Movea" roikkuu nyt kauppojen hyllyillä ja "Sony valehtelee", niin on luultavasti väärässä. Move on ollut menestys ja niin on ollut Kinectin - myytyjen laitteiden valossa siis.

Sitä paitsi, tässä ovat jopa MS:n ja Sonyn "leirit" täällä forumilla puhuneet yhdessä (it can happen!) miten vaikea näitä myyntilukuja on suoraan verrata, joten antaa PR-leirien puhua ja nokitella. Keskittyisivät nyt vain laadukkaampien pelien tarjontaan.

avanto: Mikä tämä "toivottu linja" on? Kuka sitä on toivonut? hartzu? KonsoliFINin salainen Sony-kollektiivi? (Oh shit, nyt mä paljastin meidät!)

TT-2k: Se joka on halunnut muotoilla alunperin melko neutraalin otsikon tähän konsolisotaiseen muotoon. Luulisi sinunkin sen ymmärtävän, kun olet tuon neutraalin referoinnin puolestapuhujana esiintynyt.

PS. Miksi juuri sinä tulet aina näissä tilanteissa esille? Koira haukkuu kun keppi osuu?

Mihin alkuperäiseen otsikkoon mahdat viitata? Tämä nimenomainen uutinen perustuu useampaan lähteeseen (MS ja Sony lehdistötiedotteet myynneistään, Pachterin kristallipallo ja CVG:n uutinen), mutta lähde-linkkiin voi laittaa vain yhden.

Kummankaan virallisessa tiedotteessa ei mainita mitä esitetyt myyntiluvut mahtavat tarkoittaa tai mihin myynteihin ne perustuvat. Sen paremmin Microsoft kuin Sony eivät myy laitteita itse kuluttajille, joten heillä ei ole ensikäden tietoa maailmanlaajuisesti kuinka monta kappaletta on lopulta kuluttajille myyty. Suuntaa antavia tietoja saadaan jälleenmyyntiketjun kautta, mutta jokaisesta kassakoneen kilahduksesta ei lähde tietoa valmistajille.

Retail-busineksessä logistiikan hallinta ja optimointi on avain menestykseen. Tämä tarkoittaa, että jokainen toimija ketjussa optimoi oman varastonsa ja tilauksensa mahdollisimman lähelle toteutunutta/oletettua myyntiä ts. kukaan ei missään nimessä tieten tahtoen osta tavaraa varastoon seisomaan jollei se myy eteenpäin. Kaupan kannalta optimitilanne on, että varasto riittää niukin naukin täyttämään kysynnän ja mieluummin myy loppuun hetkellisesti kuin että tavaraa seisoo varastossa tuhatmäärin.

hartzu: "Mihin alkuperäiseen otsikkoon mahdat viitata?"

Viestissänihän tuo selvästi lukee, eli juurikin tuohon "Move sales top 4.1 million - Sony", eli siis tuohon lähteeksi laittamaasi artikkeliin. Ja vaikka uutinen olisi monen lähteen tulosta, niin jos tosiaan näet ainoaksi järkeväksi otsikoksi "Move johtaa Kinectiä myynneissä", niin kertoohan se toki jotain omasta ajatusmaailmastasi - eikö? Itsehän olet otsikon valinnut.

Ja se mitä tällä hain, niin eihän se mikään ihme ole, että koko uutiskommentointi on vastakkainasettelua, kun otsikosta lähtien tuolle linjalle keskustelua ohjataan - tahattomasti tai tahalleen. Joku neutraalimpi (ja tilanetta jopa paremmin kuvaava) "Uudet liikentunnistusratkaisut myyvät" -tyylinen otsikointi olisi mahdollisesti herättänyt vähemmän värittynyttä keskustelua. Sitä tuolla alkuperäisellä kommentilla hain takaa.

"Jos joku luulee, että vaikka 2 miljoonaa "Movea" roikkuu nyt kauppojen hyllyillä ja "Sony valehtelee", niin on luultavasti väärässä. Move on ollut menestys ja niin on ollut Kinectin - myytyjen laitteiden valossa siis."

Mikäs estää jälleenmyyjiä ostamasta Moven ohjaimia omiin varastoihin? Eihän niitä siellä hyllyillä näe, mutta varastoissa näkee. Molemmat myyvät hyvin, mutta minusta ihan turhia kapistuksia molemmat.

Kummatkaan valmistajat eivät sen tarkemmin varmaan tarkkaille jälleenmyyjiä, mutta luultavasti ainakin MS pitää enemmän huolto omista varastoistaan ja niukasti tarjoaa noita tuotteitaan eteenpäin. Kai tässä yritetään todellakin pitää sitä hintaa ylhäällä, mutta toisaalta harva jälleenmyyjä alkaa myydä jo nyt moven ohjaimia alehintaan, mutta eihän sitä tiedä.

avanto: Kommentoin, koska ihan aidon vilpittömästi en ymmärtänyt, mihin tuolla "toivotulla linjalla" viittasit. Nyt se selvisi, eli tarkoitit neutraalimpaa uutisointia (ja ennen kaikkea otsikointia).

Meillä ei näemmä ollut tuota Kinectin 2,5 miljoonan myyntimäärää erikseen uutisoitu, joten hartzu oli tässä tosiaan yhdistänyt pari erillistä juttua. Niistä syntyi sitten otsikko jossa 4,1 > 2,5. Mutta tarkoitus ei ollut mitenkään ruokkia konsolisotaa. Ammattimaisia journalisteja emme myöskään ole, eikä otsikoita päätetä ylläpidon kesken muutenkaan. Jokainen uutisia kirjoittava otsikoi juttunsa parhaan harkintansa mukaan.

Mutta kieltämättä hyvin sanottu tuo "Miksi juuri sinä tulet aina näissä tilanteissa esille?"

Update! Jäin tätä miettimään, alkoi sen verran vaivata. Päällimmäisinä nousi esiin tällaisia ajatuksia:

1) Vaikkei kyseessä mikään virallinen titteli tai status olekaan, olen jossain määrin KonsoliFINin "PR-hahmo". Siihen osana kuuluu reagoida palautteeseen ja kritiikkiin.
2) Edelliseen kohtaan liittyen otan välillä turhankin henkilökohtaisesti KonsoliFINiä koskevat asiat, ja olen sen takia niin usein varpaillani, kun jossain on havaittavissa tyytymättömyyttä.
3) Luonteeseeni kuuluu osallistua keskusteluihin, ja kysyä täsmentäviä kysymyksiä silloin, kun toisen osapuolen näkemys kaipaa selvennystä.

Ymmärrän toki kyllä, että reaktioni on helppoa niputtaa vain yhteen ajatukseen: Tontsa on PS-fanipoika. Jos tuolla lailla asian yliyksinkertaistaa, voi olla lähes mahdotonta päästä yhteisymmärrykseen.

hartzu: "Jokainen uutisia kirjoittava otsikoi juttunsa parhaan harkintansa mukaan."

Varmasti ja tässä kohtaa hartzu (en edes tiedä miksi sinun kanssasi tätä setvin) mielestäni hieman turhan tarkoitushakuisesti otsikoi uutisen konsolisotamaiseen muotoon, jolloin lopputuloksena ei voi parhaimmillaankaan toivoa neutraalia tahi konsolisodatonta keskustelua.

TT-2k: Mutta kieltämättä hyvin sanottu tuo "Miksi juuri sinä tulet aina näissä tilanteissa esille?"

Point taken. Minä tosiaan tulen näissä kohdin usein esille peräämään objektiivisuutta ja neutraalia uutisointia. Ja sinä taas...

avanto: Jatka toki. Minä taas... mitä?

TT-2k: Niin, kysymyshän tuo on, vaikka kysymysmerkkiä siellä perässä ei olekaan.

Jotenkin näistä Xbox ja PS3-vertailuista tulee aina kauheita liekki-sotia. :p

En ajatellut ostaa kumpaakaan näistä "keho-ohjaimista".

Onko näillä luvuilla mitään väliä jos kumpikin myy hyvin? Parempia pelejä odotellessa ja varmasti jouluaikaan on miljoona kappaletta kummankin korporaation ihmehärveleitä varastoissa mutta luvut näyttävät hyvältä.

On muuten jumalauta tää Move turhin vehje mitä oon ikinä pelikoneille hommannu! Jotain perhanan kissansilittely-pelejä vaan tarjolla.. Pitäis esim. toimia GTA/Mafia/RDR tyyppisissä peleissä hiiritähtäys-systeeminä.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi