Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Kaupat myyvät edelleen K18-pelejä alaikäisille

(Lehdistötiedote 8.12.2010)

Valtion elokuvatarkastamo (VET) ja Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry suorittivat perinteisesti pelien ikärajavalvontaa jälleenmyyjien keskuudessa loka-marraskuun aikana. Alle 18-vuotiaat koeostajat yrittivät ostaa heiltä kiellettyjä pelejä erilaisilta pelien vähittäismyyjiltä.

Viisi 14 – 16 -vuotiasta nuorta liikkui tänä vuonna Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Oulussa ja Turussa. Koeostajat kävivät seuraavissa pelikaupoissa: Anttila, GameStop, Gigantti, K-Citymarket, Kodin Ykkönen, Konsolinet, Kärkkäinen, Mygamestore, Pelimies, Pelisenra, Prisma, Sokos ja Stockmann.

Ostoyrityksiä kertyi yhteensä 35. Nuori onnistui tänä vuonna saamaan pelin 12 kertaa (34 % ostoyrityksistä). Vuonna 2007 aloitettu ikärajavalvonta on katsottu tarpeelliseksi toteuttaa vuosittain. Ensimmäisenä vuonna nuori sai pelin 43 %:ssa ostoyrityksistä. Vastaavat luvut olivat vuonna 2008 26 % ja viime vuonna 30 %.

Tänä vuonna koeostoja tehtiin aiempia vuosia laajemmin eri puolilla Suomea. Jokaisella paikkakunnalla koeostaja sai ainakin yhdestä myyntipisteestä haltuunsa alle 18-vuotiailta kielletyn pelin. Ikärajojen valvonnan suhteen parhaiten pärjäsivät Oulu ja Turku. Eniten huomautettavaa oli Joensuun ja Jyväskylän alueilla, joissa alaikäisyyteen puututtiin vain joka kolmannella ostokerralla. Helsingin tulos oli keskitasoa - joka kolmannessa paikassa peli myytiin alaikäiselle.

– Päivittäistavarakauppiaat ovat viime vuosina panostaneet myyjien kouluttamiseen ikärajojen valvonnan osalta, mutta lisäinformaatiolle näyttää edelleen olevan tarvetta. Pelien ikämerkinnät ovat muiden ikärajoitettujen tuotteiden tapaan tärkeä huomioitava asia, kertoo elokuvatarkastamon tarkastaja Hanna Happo. Myös vanhempien on hyvä muistaa, että pelin ikäluokitus ei kerro sen teknisestä vaativuudesta vaan sisällön mahdollisesta haitallisuudesta.

– Tietoisuus pelien ikärajoista näyttää ailahtelevan. Pelien maahantuojat haluavat tietenkin myydä pelejä, mutta toivomme, että ikärajoja noudatetaan. Nuorille riittää ihan varmasti heille sopivia pelejä, toteaa FIGMAn toiminnanjohtaja Riku Olkkonen. – Pelien ikärajojen ymmärtäminen on tärkeää niin pelikaupassa kuin kotona. Noin 5 % peleistä on suunnattu aikuisille saaden K-18 merkinnän. Suomalaisen pelaajan keski-ikähän on jo 30 vuotta, jatkaa Olkkonen.

Valtaosassa pelejä käytetään yleiseurooppalaisia PEGI -ikämerkintöjä 3, 7, 12, 16 ja 18. Pelien ikärajat ovat suosituksia lukuun ottamatta punaisella merkittävää 18-ikärajaa. Ikärajojen lisäksi pelipakkauksiin merkitään niiden haitallista sisältöä kuvaavia symboleja (esimerkiksi seksi, kauhu, väkivalta tai rivo kielenkäyttö).

Galleria: 

Kommentit

Jos 3, 7, 12 ja 16 ovat suosituksia niin niitä siis myydään nuoremmille, vai? Eli voiko vaikka 13v ostaa pegi 16 pelin?

Ikärajavalvontaa tehdään vain K18-pelien suhteen.
3, 7, 12 ja 16 ovat tosiaan "vain" suosituksia , mutta 18 on sitova ikäraja eli K18-pelien myynti alaikäisille on kiellettyä.

Saisivat myös kouluttaa perheiden vanhempia, etteivät osta jokaista peliä, jota alaikäinen jälkikasvu vinkuu itselleen. Hyvin huomaa, ettei vanhemmilla ole välttämättä hajuakaan mitä ostavat, kun pikku Tero haluaa itselleen Black Opsin joululahjaksi. Täytyyhän se saada, kun Teron muillakin kavereilla se on..

MDee:n kanssa aivan samaa mieltä. Toinen peli jota ainakin eukon siskonpoika pelaa (6V.) on UFC, ja pelin jälkeen tietenkin pitää tehdä samoja liikkeitä pikkusiskoa päin. Ei hyvää päivää sanon mä!

Ensinnäkään Black Ops ei ole raaka eikä siinä ole väkivaltaa ja ehkä pikkusisko löi eukon siskonpoikaa ensin!

"Ostoyrityksiä kertyi yhteensä 35. Nuori onnistui tänä vuonna saamaan pelin 12 kertaa (34 % ostoyrityksistä)."

Yllättävän PIENIÄ prosentteja mielestäni.

Tai siis oon jotenkin ollut siinä uskossa että useimpia myyjiä ei jaksa kiinnostaa pätkääkään ikärajat kun on kyse peleistä.. ja että myyvät sen kummemmin asiaa miettimättä, koska kyseessä on "vaan peli".

Mutta siis hyvä että ikärajoja noudatetaan, eipä siinä mitään :)

Kai vaan luulen asioita vanhanaikasemmiks kun ne oikeasti onkaan. (Lähinnä just siksi, että useimmat vanhemmat ei tajua peli-ikärajojen tarkoitusta pätkääkään.)

Edit: Niin ja eihän se black ops yhtään sisällä väkivaltaa. Kuten ei oikea sotakaan. Ihmisten ampuminen kuoliaaksi ja veren lennätys aseiden ja kranaattejen kera kun ei ole väkivaltaa, se on kokoperheen hupia. Oman maansa puolustus ei ole väkivaltaista, se on oikeus ja velvollisuus.

Pikku Teronkin voi siis lähettää sotimaan huoletta, eikä ole pelkoa että hänelle tapahtuisi jotain väkivaltaista. Tosin kyllä, on mahdollista että Pikku Tero kuolee ennenaikaisen kuoleman siksi että hänen aivonsa poistuu pääkallon sisältä, mutta ei sillä voi olla mitään tekemistä sodan väkivaltaisuuden kanssa koska sotahan nyt on täysin harmitonta ja kuolemakin ihan luonnollinen osa elämää. <3

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi