Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Miyamoto puhuu 3DS:stä ja liikkeentunnistuksesta

Brittiläinen Pocket-Lint-verkkosivusto pääsi haastattelemaan monen Nintendo-hahmon ja pelisarjan isänä tunnettua Shigeru Miyamotoa. Haastattelun aiheet vaihtelivat liikkeentunnistusteknologiasta, Zeldan kautta ensi vuonna julkaistavaan 3DS-käsikonsoliin.

Nintendon Wii oli konsoli, jonka myötä liikkeentunnistus löi kunnolla läpi ja nyt liikkeeseen perustuvia pelejä löytyy sekä Sonyn että Microsoftin repertuaarista. Liiketunnistuksen yleistyminen ei ole jäänyt huomaamatta Super Marion isältä.

- Tietenkin olen iloinen, että liike on nyt muodissa, mutta kun teemme pelejä, emme yritä tehdä trendikkäitä tuotteita. Itse pelikokemuksen tulee olla merkityksellinen ja liikkeentunnistuksen tehtävä on lisätä tähän kokemukseen jotain.

Esimerkkinä tästä hän mainitsee uuden kehitteillä olevan uuden Zelda-sarjan pelin, jossa hänen mukaansa pelaaja tuntee olevansa osa seikkailua liikkeentunnistuksen avulla. The Legend of Zelda: Skyward Sword on tällä hetkellä yli puoliksi valmis. 3DS-konsolista Miyamoto on innoissaan.

- Mahdollisuus käyttää syvyyttä on todella jännittävä. Kun käytössä on todellinen 3D-näkymä, tulee todella selväksi missä kohdin kukin esine on kyseisessä tilassa, joten esineiden päälle hyppääminen helpottuu huomattavasti.

Miyamoto kertoo, että Nintendolla on tehty kokeita 3D-tekniikan kanssa tavalla tai toisella jo yli 20 vuoden ajan. Yhtiöltä kerrotaan, että 3DS:n avulla voi katsella 3D-videosisältöä ja haastattelussa Miyamoto vahvistaa, että teknisesti olisi mahdollista katsoa täysimittaisia elokuvia käsikonsolin avulla.

Galleria: 

Kommentit

Ehkä myös Mario Kartissa ei enää lähde hiukset, kun missaa itemit joka toinen kierros.

Miyamoto is the best! All the rest coming behind :D

"Ehkä myös Mario Kartissa ei enää lähde hiukset, kun missaa itemit joka toinen kierros."

Nyt on pakko tarttua tähän kielelliseen epäkohtaan ja ihmetellä, että miten se 3D vaikuttaa siihen "ettei hiukset lähde", jos jokatapauksessa missaa itemit joka toinen kierros ;-)
_____________

"The Legend of Zelda: Skyward Sword on tällä hetkellä yli puoliksi valmis."

Yyh, vasta "yli puolet". Olin käsittänyt että peli olisi jo vähintään 80% valmis tällä hetkellä. Noh, toivottavasti pitkä kehitysaika ja pelin laatu kulkevat käsi kädessä. Onhan se kuitenkin Zelda :-)

"Yyh, vasta "yli puolet". Olin käsittänyt että peli olisi jo vähintään 80% valmis tällä hetkellä. Noh, toivottavasti pitkä kehitysaika ja pelin laatu kulkevat käsi kädessä. Onhan se kuitenkin Zelda :-)"

Ihan pakko kysyä, miten määrittelet että peli on vaikkapa 80-prosenttisesti valmis?

Kiitos tOn1ni. Olinpas jotenkin ajattelematon. Internetin keskustelualueiden epämuodollinen luonne tekee sitä...ainakin minulle.

Ehkä 3D:n tuoma apu 2-ulotteisten näyttöjen rajoittamaan hahmotuskykyyn auttaa esineiden poimimista myös Mario Kartissa, joiden sivuuttaminen saattoi toisinaan aiheuttaa kaljuuntumista vanhemmissa Karteissa. -fixed-

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi