Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

TrackMania

Nintendon konsolit eivät koskaan ole olleet tunnettuja autopeleistään, ellei erästä tiettyä kart-sarjaa lasketa mukaan. Wii ei ole sääntöä vahvistava poikkeus, vaikka pari hyvää yritystä on ajanut vastaan ja huonoja sitäkin enemmän. Tällä kertaa tilannetta yrittää korjata PC:ltä tuttu TrackMania.

Maanista menoa

TrackManian pääpelitila ei ole kilpa-autoilua perinteisimmillään. Varsinaiset kisat muita autoilijoita vastaan loistavat poissaolollaan, ja tilalla on aika-ajoa haamukuskeja vastaan. Sijoituksista jaetaan neljää eri mitalia - kullan ollessa vasta toiseksi arvokkain - sekä valuuttaa kaupankäyntiä varten. Tylsältä kuulostavaa alkuasetelmaa ravistellaan mielikuvituksekkailla radoilla, jotka sisältävät hyppyreitä, ramppeja ja muuta hämmentävää. Monipuoliset radat on sijoitettu kuuteen eri ympäristöön, kuten stadionille, aavikolle, lumikentille ja rannikolle. Lisäksi vaihtelua tuovat eri autotyypit, jotka eroavat toisistaan muutenkin kuin ulkonäöltään. Ajoneuvoina on niin formulaa, ralliautoa, maasturia kuin urheilumalliakin.

Aika-ajon lisäksi pelityyppejä on kaksi muuta. Puzzle-tilassa pelaajan täytyy itse rakentaa keskeneräinen rata valmiiksi annetuista palasista ja sitten ajaa se tarpeeksi nopeasti. Platform puolestaan laittaa virtuaalikuskin selvittämään koukeroisen ja haastavan radan mahdollisimman vähillä yrityksillä. Myös näistä pelityypeistä tienaa mitaleja ja rahaa, jota pääsee tuhlaamaan vaikkapa autojen vaihtoehtoisiin ulkoasuihin tai ratojen rakennuspalikoihin. Aivan, TrackManiahan ei olisi kokonainen ilman helppokäyttöistä rataeditoria, joka mahdollistaa yllättävänkin villien visioiden toteuttamisen. Amatööriarkkitehteja opetetaan kädestä pitäen rakentamisen saloihin mukavan selkeillä ohjeistuksilla. Omia tekeleitään voi jakaa kavereiden iloksi netin avulla.

Moninpeliäkään ei ole unohdettu, vaan sitä tarjotaan sekä paikallisesti että verkon välityksellä. Jaetulla ruudulla karkeloihin voi osallistua parhaimmillaan neljä tai yhtä ohjainta vuorottelemalla kahdeksan vauhtiveikkoa. Nettipeli laittaa kuusi kuskia vastatusten, mikä ei vedä vertoja kymmenien PC-pelaajien kimppakivalle, mutta toimii yhtä kaikki.

Kone ja pelti

Wiin autopeleille tuttuun tyyliin TrackMania tarjoaa useita ohjausvaihtoehtoja. Pelkkää wiimotea käyttämällä taitojaan pääsee kartuttamaan joko liikkeentunnistuksella tai ristiohjaimella. Analogista herkkyyttä kaipaavat voivat liittää moteensa joko nunchukin tai classic-ohjaimen. Kontrollit toimivat hyvin jokaisella vaihtoehdolla, mutta autojen väliset erot saattavat aiheuttaa ongelmia. Varsinkin liikkeentunnistuksella ketterän ralliauton ohjastaminen vaatii huomattavasti hienovaraisempaa otetta kuin vaikkapa laiskemmin kääntyvän formulan. Vaihtoehtojen luulisi tyydyttävän suurimman osan pelaajista.

Teknisesti TrackMania on mukavan tasapainoinen kokemus. Grafiikka ei ehkä ole viimeisintä huutoa, mutta parhaimmillaan se on näyttävää. Ympäristöissä on mukavaa massiivisuutta, jota pitkä piirtoetäisyys ja isompien ratojen monimutkaisuus korostavat entisestään. Kaikesta tästä huolimatta ruudunpäivitys pysyy melko tasaisena, eikä harvoja nytkähdyksiä aina meinaa edes huomata.

Musiikkipuolikin on hoidettu mallikkaasti siitä huolimatta, että kappaleita on vain kaksi jokaista ympäristöä kohden. Yksikään sävellys ei käy hermoille, vaikka jotakin radanpätkää joutuisi hinkkaamaan kyllästymiseen asti. Moottorien äänet ajavat asiansa, ja autosta riippuen niissäkin on vaihtelua kuultavissa.

Tietä riittää

Wiin TrackMania on harvinaisen laadukkaasti tehty käännös, joskin esikuvaansa verrattuna karsimista on tapahtunut. Sisältöä riittää runsaasti pelitiloineen ja lukuisine ratoineen, joita voi tarvittaessa tehdä itse lisää. Välillä vaikeustaso heittelee laidasta laitaan, ja tilanteesta riippuen se tuntuu joko hyvältä tai huonolta ominaisuudelta. Siitä huolimatta peli tarjoaa viihdettä koko rahan edestä, ja paikoin sitä voisikin ristiriitaisesti luonnehtia turhauttavan hauskaksi. TrackMania on Wiin autopelien ehdotonta kärkeä.

Galleria: 

Kommentit

Aijai. Pitääköhän tämä nyt hommata, vaikuttaa houkuttelevalta. Varsin hyvä arvostelu, mutta saattaa aiheuttaa rahanmenoa!

Kauppaan siitä, hus hus! :D

Autopelit eivät yleensä kiinnosta, mutta tuo rataeditori kuulostaa hyvältä.

Rataeditori on tosiaan toteutettu mukavan selkeästi ja yksinkertaisesti. Tosin peliä itseään on pakko pelata jonkin verran, että editoriin saa ostettua kaikki mahdolliset rakennuspalikat. Yllättävän pienellä vaivalla saa tehtyä hauskoja ratoja, joten jos kiinnostusta moiseen löytyy, niin Wiille ei parempaa peliä moiseen touhuun taida löytyä.

Voiko rata-editoria käyttää classic- tai cube-ohjaimella?

Taisi olla niin, että editoria pystyy käyttämään vain moten ja nuntsan yhdistelmällä.

Harmi, vamman takia en pysty pelaamaan kuin niitten kanssa.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi