Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

SHIFT 2: Unleashed

Uusi Shift 2 Unleashed on jättänyt taakseen viime mallin puskuriin liimatun Need For Speed -etuliitteen. Samalla väistyi ykkösosan ajopistesysteemi, jossa kolaroinnista ja törttöilystäkin palkittiin. Shift 2:n kehittäjä Slightly Mad Studios lupasi lukuisia parannuksia pelimoottoriin tehden autoista entistä realistisempia menopelejä. Sanoisin, että tärkein virityspalikka on pultattu kuskin niskaan, sillä nyt kypäräkameralla ajettaessa kuljettaja kääntää automaattisesti katseensa kaarteen suuntaan. Yksinkertaisuudessaan nerokasta!

Koppinäkymän vauhdintuntu oli alkuperäisen Shiftin valttikortti. Sumeneva ääreisnäkö, ohi viuhuvat maisemat ja ruudulla vilisevä rotvalli tekivät vaikutuksen, jollaista autopeleissä ei oltu aiemmin koettu. Ihan samanlaisia säväreitä ei enää synny, mutta myös Shift 2 on parhaimmillaan ohjaamosta tyyrättäessä. Kypäräkameran kanssa on yritetty nokittaa vanhaa mallia notkistamalla kaularankaa. Käytännössä siis g-voimien vaikutus kuljettajaan on pyritty mallintamaan – vaihtelevalla menestyksellä. Jarrutuksissa ja kiihdytyksissä homma toimii, mutta suoralla pätkällä ajaminen tuntuu kuin posottaisi epätasaisella mökkitiellä, kun kypärä vatkaa joka suuntaan. Onneksi kopista voi ajaa myös kiinteällä kamerakulmalla, jolloin yllä kehuttu pään kääntäminen kaarteen suuntaan täytyy ikävä kyllä hoitaa manuaalisesti.

”Lisää vaihteita!”

Satunnaispelaajien houkutteleminen on virtuaalimaailman nykymuotia. Autoilussa tämä näkyy toisinaan yli menevillä ajoavuilla: Dirt 3:n asetuksista saattoi laittaa automaatille jarruttamisen, kaasuttamisen ja vielä kääntämisen! Eihän sitä pelaajaa tarvita väliin sotkemaan. Testaus osoitti Shift 2:n konseptin olevan toista maata. Tuttua ja turvallista taaksepäin kelauksen mahdollisuutta ei ollut, ja tekoäly tarjosi tiukan vastuksen jo normaalitasolla. Kirosanat lentelivät naapurikortteliin, kun eräässä puolituntisessa kisassa putosin palkintopallilta viimeisellä kierroksella. Selvä PEBCAK-ongelma... vai oliko sittenkään? Ajotuntuma vaikutti koko ajan liian keveältä ja ilmavalta, mikä kulminoitui ongelmiin pitää ajokki linjassa suoralla tiellä. Ratilla ohjatessa ilmatyynyaluksen vaikutelma väheni ohjaustarkkuuden parantuessa, mutta taas lienee paikka vetää vanha Richard Burns Rally -kortti hihasta. RBR:n ajotuntuma on yhä lyömätön.

Toinen nykymuodin ilmiö ovat kokemuspisteet, joita ansaitaan nykyään kaikissa muissakin lajeissa kuin niissä aidoissa alkuperäisissä roolipeleissä. Shiftin kakkososan myötä laskentamalli on parantunut, kun pojot ansaitaan taitavalla ajamisella ja puhtaalla pelillä törmäilyn sijaan. Käsittämättömästi ajoapujen tai vaikeustason säätö ei vaikuta pistepottiin, joten Hard-tasolla tuskailu ei kasvata kuin henkistä kanttia. Myös verkkopelipuolella tarvittaisiin jotain päivitystä, sillä säätömahdollisuudet ovat todella niukat, jolloin ratakuskit ja romurallimiehet joutuvat samaan ruudukkoon. Muutoin kisailu sujuu ilman lagiongelmia tai muuta takkuilua.

”Ei siellä mitään ole, anna mennä vaan”

Toistoa, toistoa, aina valitetaan toistosta. Jos Kimi Räikkönenkin jaksaa Nascar-autolla kääntyä vasemmalle useamman tunnin ajan, niin tokkopa Shiftin monipuoliset baanat tylsistyttävät keskivertokuskia. Kovin tutulta meno silti maistuu, kun ainoa vaihtelu perusratoihin tulee driftauskisoissa, ja varsinkin loppupään pitkissä skaboissa huomasin ajavani pelkällä lihasmuistilla aivot nollissa. Graafisesti peli tekee tehtävänsä nätisti, ja erityisesti auton sisätiloihin on kiinnitetty huomiota. Jos laitevarikolta löytyy ratti ja ohjaamokuvakulma tuntuu kotoisalta, saa Shiftistä irti mukavia kierroksia. Menopelin virittämistä tai tarkkaa pädiohjausta halajavien kannattaa hakeutua Forza Motorsport 3:n talliin.

Galleria: 

Kommentit

Helou vanhat tutut ja uudemmatkin. Moon tehnyt vajaan parin vuoden tauon jälkeen paluun juurille eli KFINin arvostelutiimiin. Comeback on sovittu alkavaksi sillä, että otan hivenen iäkkäämpää kalustoa ruuvipenkkiin kokeiltavaksi. Ja kuten voitte huomata, homma starttaa SHIFT 2:lla.

Tervetuloa takaisin, hyvä arvostelu. :D

Edit; onko siitä muka niin kauan? Missäs miestä on pidetty?

@ Hinin
Kiitos! ja kiitos. Heheh.

Onhan siitä juu pari vuotta, kun lähdin muille vesille. Silloin oli duunisopimukset sitä luokkaa, että piti tanssia yhden pillin mukaan. Nyt vapaana toimittajana on... vapaampaa. Jee!

Vapaus on valita vaihtoehtoja, kuten sm3tana veistelee. Hyvä saada sinut takaisin, täällä onkin todennäköisesti kova puute arvostelijoista ja kun tuota vauhtia pukkaat settiä ulos, niin mahtavuutta. :)

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi