Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Seuraavasta Xboxista puhutaan taas

Eurogamerin väitteen mukaan Microsoft julkaisee seuraavan Xboxin kanssa myös uuden Kinectin, joka on “niin tarkka, että se voi lukea huulilta”.

Xboxin kanssa samaan pakettiin käärittävä Kinect 2 voisi Eurogamerin lähteiden mukaan normaalien liike- ja äänentunnistusominaisuuksien lisäksi havaita pelaajan tunnetiloja kasvoja lukemalla.

Toisin kuin Xbox 360:n rajoittuneessa USB-liitoksessa, ei Kinect 2:n kohdalla olisi ongelmia kaistanleveydestä.

– Se voidaan johtaa suoraan läpi vaikka kuinka monella tekniikalla, jotka vain vievät todella korkearesoluutioista dataa suoraan pääprosessoriin ja suoraan pääkeskusmuistiin. Sitten voi vain kysyä, mitä haluaa tehdä sen [datan] kanssa, Eurogamerin lähde oli todennut.

Aikaisemmin niin ikään Eurogamerin Digital Foundry -toimittaja Richard Leadbetter pohti seuraavan Xboxin julkaisun mahdollisuuksia jo ensi vuonna.

– Xbox-jaosto on liiketoiminta, joka on kärsinyt valtavia tappioita kahden konsolijulkaisun aikaan, ja juuri tällä hetkellä sillä menee merkittävän hyvin - erityisesti kotimaassaan, Yhdysvaltojen alueella, Leadbetter toteaa.

– Seuraavaan sukupolveen eteneminen 12 kuukauden sisällä tarkoittaisi pohjimmiltaan sitä, että Microsoft rajoittaisi omia voittojaan, ja tämä toisi mukanaan myös kasan markkinointiin liittyviä epämääräisyyksiä. Esimerkiksi 343 Industriesin Frank O’Connor on kertonut suoraan Halo 4:n olevan Xbox 360 -nimike. On hankala kuvitella, että Microsoft julkaisisi seuraavan sukupolven konsolinsa kuukauden tai parin sisällä lippulaivapelisarjansa uuden osan ilmestymisestä vanhalle konsolille.

Leadbetter esitti myös huhun uuden konsolin julkaisusta kahtena eri mallina.

– Uskotaan myös, että Microsoft jatkaa onnistunutta kahden version strategiaansa, ja tosiaan vie sen paljon pidemmälle uudella alustallaan: rajoitettu laite julkaistaan niin halvalla kuin on mahdollista, ja kohdennetaan enemmänkin mediapäätelaitteen linjojen mukaisesti (360:n käyttö Netflix-katselualustana on kolossaalista Yhdysvalloissa). Laite toiminee myös ehkäpä Kinect-teemaisena peliportaalina. Täydemmillä ominaisuuksilla varusteltu konsoli optisella asemalla, kiintolevyllä ja taaksepäinyhteensopivuudella julkaistaisiin vastaavasti hardcore-yleisölle korkeampaan hintaluokkaan.

Galleria: 

Kommentit

Uuden Kinectin pitäisi olla edelleen langallinen jollakin tapaa sillä en usko että langaton olisi paras ratkaisu. Konsolin sijoittaminen saattaisi osoittautua hankalaksi joillekin joilla ei ole sopivaa telinettä, kaappia tai hyllyä mihin sen saisi sijoitettua, langallisen tai langattoman kameran siirtely on helpompaa.
No ei ne tietysti julkaise uutta konsolia vähään aikaan sen jälkeen kun H4 on julkaistu, ne odottaa sitä jatko-osaa H5:sta mikä sitten jatkaa H4 aloittamaa trilogiaa ja tekemällä H5 julkaisupelin.
Parit kirjoitusvirheet huomasin tekstistä, muuten KonsoliFin uutisten laatuista pätkää.

Kahden konsolin taktiikka voisi olla ihan kiva, minä ja moni muu varmasti ehtinyt masistella tulevan Xboxin olevan jonkinlainen Kinect 2:lla varustettu, lähinnä 360:n päivitetty malli.
Mikäli markkinointi osaa asiansa, niin kevyt media+live arcadelaite ja toisaalta täysiverinen tehokonsoli kuulostaisi ihan positiiviselta "kahden kärjeltä".

Ehkä Kinect 2:lle järjestyisi myös jotain pelattavaa meille pelaajillekin?

"Xboxin kanssa samaan pakettiin käärittävä Kinect 2 voisi Eurogamerin lähteiden mukaan normaalien liike- ja äänentunnistusominaisuuksien lisäksi havaita pelaajan tunnetiloja kasvoja lukemalla."

Ei saatana, uuteen Xboxiin on siis tulossa EMOTION ENGINE. Toivottavasti sitä ei sentään käytetä Scud-ohjusten laukaisuun.

Jahka sitä siirtyisikin Xboxin leiriin ensi sukupolvessa, ainakin aluksi.

"lukee huulilta"... seuraavaksi väittävät, että lukee ajatuksesi ja tiskaa puolestasi.

Joo uutta Kinectiähän tässä tarvittiin. Sille edellisellekään mitään käyttöä olla vielä keksitty!

Juu, kyllä on aika kiven alla ollut pelikelpoiset ja edes jokseenkin kiinnostavat julkaisut. Toivottavasti kotimainen Kungfu-hässäkkä tuo poikkeuksen täysin epäonnistuneelle markkinalle..

Thingy: Lisäksi tuo kotimainen KungFu-hässäkkä on "sama peli", jota kyseinen firma on pyöritellyt messuilla yms. MoonTV:n ohjelmissa jo vuosituhannen alussa, lisäksi tehneet sen PS3:lle ja nyt siis myös Kinectille.

Kinectin etu tietenkin se, että saavat todennäköisesti paremmin leikattua taustan irti pelihahmosta "oikeiden etäisyysanturien" ansiosta.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi