Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Luukku 17: Vauhtiveikkojen vuosi 2011

Autopelit eivät valtaa enää yhtä suvereenisti myyntitilastojen kärkipaikkoja kuin edellisten konsolisukupolvien kulta-aikoihin. Siitä huolimatta vauhdinnälkäisille tarjottiin tänäkin vuonna runsaasti pureskeltavaa. Joukkoon mahtuu niin takuuvarmoja suorittajia, loppusuoran yllättäjiä kuin betoniseinään karahtaneita pettymyksiäkin. On siis aika koota yhden miehen lahjomaton raati kasaan ja arvioida kategorioittain, mitä kaikkea PlayStation 3:n ja Xbox 360:n kaahausvuosi 2011 pitää sisällään.

Vuoden yllättäjä

Yllättäjäpalkinnon saajaksi ei voi nimetä kuin yhden kunnollisen ehdokkaan. Yli viisi vuotta kehitetty Driver: San Francisco uhkasi painua jo unholaan, kunnes pelistä alkoi vihdoin kesällä tihkua uutta tietoa. Aikaisempien osien pettymykset sekä useaan kertaan siirretty julkaisupäivä eivät luoneet uskoa John Tannerin uuden seikkailun laatua kohtaan. Lopputuloksena tarjottiin kuitenkin teknisesti pätevä, sisältöä pursuava – ja ennen kaikkea hauska – takaa-ajokokemus. Positiivisen vastaanoton saanut Driver: San Francisco nostaa brittiläisen Reflectionsin takaisin pelinkehittäjien parhaaseen a-ryhmään. Toivottavasti mahdollista jatko-osaa ei tarvitse odottaa enää yhtä pitkään.

Vuoden pettymys

Päinvastaisen tittelin ehdokkaaksi päätyy ”voittajan” lisäksi keskinkertaiseksi jäänyt Need For Speed: The Run. Tosin Need For Speedin osalta voitiin odottaa jonkinasteista mahalaskua jo ensimmäisten trailereiden perusteella. Vuoden pahimmasta pettymyksestä vastaa Eden Gamesin Test Drive Unlimited 2 hukatun potentiaalinsa vuoksi. Ensimmäinen, pelkästään Xbox 360:lle julkaistu, Unlimited oli mainio mutta aavistuksen hiomaton avoimen maailman kaahailu. Jatko-osan suhteen odotukset uskallettiin nostaa korkeammalle, kun kehitystyön pohjaksi oli rakennettu valmiiksi hyväksi havaittu peruskonsepti. Lopullisesta paketista paljastui buginen ja yllättävän vaisu kokonaisuus. Tilannetta on pyritty paikkaamaan päivityksillä jälkeenpäin, mutta ongelmat riivaavat yhä paratiisisaaren arkea. Eden Games ilmoitti hiljattain tuovansa moottoripyöriä pelaajien testattavaksi ladattavana lisäsisältönä. Lähes vuoden odottelu tuntuu kuitenkin turhan pitkältä ajalta, joten riemunkiljahduksilla kyllästetty paluu Test Driven maisemiin näyttää epätodennäköiseltä.

Vuoden varmistelija

Kategoriaan kuuluvat lähes kaikki oikeisiin kilpasarjoihin perustuvat ajopelit: F1 2011, SBK 2011, MotoGp 10/11 ja WRC 2. Varmistelijan arvonimi menee silti suhteellisen helposti Milestonen WRC 2:lle. Virallisen rallilisenssin turvin porskuttava teos olisi nimittäin kipeimmin uudistumisen tarpeessa. Rujo ulkoasu, yksinkertainen ajomallinnus sekä muut selkeät puutteet siirtyivät lähes sellaisenaan edellisestä osasta tämänvuotiseen painokseen. Julkaisijakaan ei tainnut enää uskoa jatko-osan voimaan: WRC 2:ta myytiin ilmestymispäivänä marketeissa jo valmiiksi alennettuun hintaan.

Vuoden arcadekaahaus

Kuluvana vuonna tarjottiin niukalti puhtaasti arcadepainotteisia ajokokemuksia. Loppusyksyn sateilla kauppojen hyllyille päätynyt Need For Speed: The Run ei onnistunut vakuuttamaan viimevuotisen Hot Pursuitin tavoin, joten palkinto myönnetään keväiselle PlayStation 3 -yksinoikeudelle. Motorstorm: Apocalypse siirtää moottorifestivaalin tapahtumat maailmalopun maisemiin keskelle tuhoutuvaa metropolia. Asfalttipitoinen ajoympäristö ahtaine katuineen ei etukäteen kuulostanut järin houkuttelevalta temmellyskentältä aavikko- ja viidakkomaisemiin ihastuneen fanin korvaan. Kuitenkin aiempaa tasapainoisempi yksinpeli, koukuttavampi moninpeli, komeat rataympäristöt sekä kaikilta osin sopivasti viilailtu kokonaisuus nostavat Apocalypsen helposti sarjan parhaaksi edustajaksi.

Vuoden sorateiden sankari

Suomalaiselle rallikansalle ei ole jaettu viime vuosina järin loisteliaita hetkiä – ei oikeilla pikataipaleilla, eikä virtuaalinäyttämöillä. Onneksi pelitarjonta ei rajoitu pelkästään WRC 2:een. Codemastersin Dirt 3 tarjoaa sentään hauskanpitoa soran lennättämisen sarallakin. Colin McRae Rallyjen perillinen erkaantuu kauas alkuperäisestä konseptistaan, jossa ajettiin hampaat irvessä puhtaasti kelloa vastaan. Pääpaino on showmeiningissä ja hauskanpidossa. Rönsyilevästä luonteestaan huolimatta pelin parissa viihtyy pitkään. Komeat ulkokuoret kätkevät sisäänsä paljon pelattavaa, ja etenkin hyvin toteutetuissa nettikarkeloissa pelisessiot venyvät helposti pikkutunneille.

Vuoden autopeli

Vuoden autopelin valintaa ei tarvitse kauaa miettiä. Forza 4 iskee pöytään niin rautaisen kokonaisuuden, ettei kanssakisaajille jätetä sanansijaa. Vaikka suurilta osin Turn 10:n uutukainen tyytyy pintapuoliseen remonttiin edellisosaan nähden, onnistuu se koukuttamaan autofanaatikot entistä tehokkaammin. Ylimääräinen vahakerros ja aiempaa seksikkäämmin esitetyt menopelit saavat nelipyöräisten ystävien kuolanerityksen lisääntymään holtittomasti. Kahden levyn paketti tarjoaa jokaiselle jotain. Forza 4 ottaa hämmentävän hyvin kaikki pelaajatyypit huomioon pajalla viihtyvistä tuunausintoilijoista satunnaisempiin sunnuntaisuhareihin. Ainoana nuhteena aiempia osia tahkonneille turhankin tuttu ratavalikoima kaipaisi suurempaa remonttia. Siitä huolimatta peliin saa upotettua naurettavan määrän tunteja.

Aidon joulukalenterihengen mukaisesti ohessa pari Forza 4 November Speed Pack -latauskoodia jaettavaksi nopeimmille pelin parissa aikaansa viettäville:
VM9VC-KKRRM-2HX2H-2HX42-FG7KZ
WF7JK-HC93W-KYHC7-WVD4F-3RGXZ 

Erityismaininta: vuoden petraaja

Gran Turismon 5 julkaistiin jo vuonna 2010, joten varsinaiseen palkintojenjakoon se ei pääse osallistumaan. Erityismaininnan Polyphony Digitalin työnäyte silti ansaitsee. Julkaisuhetkellään useilla suunnitteluratkaisuillaan ärsytystä herättäneestä autoilujättiläisestä on päivitysten ansiosta jalostunut miltei uusi peli. Ajotuntuman hiomisen ohella esimerkiksi autojen virittämis- ja valitsemisprosessi kulloiseenkin kisaan on nyt fiksummin toteutettu. Menopelit saivat lisäksi pisteytysjärjestelmän, jonka ansiosta muun muassa nettisessioiden järjestäminen helpottuu huomattavasti. Pienempiä fiksauksia on tehty roppakaupalla. Muun muassa karummin mallinnetuille standardiautoille tuotiin valittajien vaientamiseksi geneerinen kojetaulunäkymä. Myös useita elämää helpottavia perustoimintoja ilmestyi vuoden mittaan työkalupakkiin, kuten uusintojen parhaiden palojen bongaamista nopeuttavat kelausnappulat. Ilkeämielisempi voisi sanoa, että muut kehittäjät muistavat lisätä vastaavat ominaisuudet jo valmiiksi. Joka tapauksessa Kazunori Yamauchin tiimille täytyy nostaa hattua, sillä japanilaiskonttorin syövereissä fanien kritiikkiin suhtaudutaan oikealla hartaudella. Yamauchihan totesi useissa haastatteluissa ennen julkaisua, että pitkän kehitysajan vastapainona levyltä löytyvä versio on se vihoviimeinen. Onneksi mies nöyrtyi ja järki voitti.

Lukuisten fiksausten ja päivitysten lisäksi Gran Turismo 5 sai lokakuussa ensimmäiset maksulliset lisäsisältöpakettinsa. Anti oli kaksijakoista: uudet autot koostuivat monien pettymykseksi lähinnä uudelleenmaalatuista japanilaismenopeleistä, joita riittää ennestäänkin ähkyksi asti. Rataympäristöjen suhteen tarjottiin parempaa herkkua, kun ajettavaksi ilmestyivät legendaarinen F1-areenana tuttu Spa Francorchamps sekä pirteän värikäs kartingrata. Jatkon suhteen näyttää myös hyvältä, sillä lisäsisältöä luvataan tästä lähin tasaisin väliajoin. Hinnoittelukin pysynee maltillisella tasolla, joten vääjäämätöntä Gran Turismo 6 -kuumeilua pystyy sopivien välipalojen avulla lykkäämään tehokkaasti.

Galleria: 

Kommentit

Driver: San Franciscolle varauksettomat vuoden yllättäjä -ääni täältäkin mutta ai hitto miten TDU2:n antipalkinto kirvelee. Puolen vuosikymmenen jälkeen oli jo pienimuotoinen ihme, että jatko-osa ylipäätään julkaistiin ja eihän se ihan edeltäjänsä tasolle enää yltänyt mutta silti...

Katkerasti pakko myöntää, että nimenomaan odotuksiin nähden pettymys ja kahta pahempi sääli siinä, että ne surkeammat ajopelit välttävät tuon "palkinnon" ihan vain siksi, ettei niitä välttämättä enää edes odoteta.

Tänne tuli toinen koodeista, heh. Tänään itse pelin vasta tilasinkin, mutta kiitosta kuitenkin =)

Itse olisin antanut vuoden autopeli-pystin Driverille, koska yksinkertaisesti se on aivan täydellinen mahtavaa viihdettä.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi