Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Resident Evil -sarjan ystäville on luvassa hyviä uutisia. Tulevasta Resident Evil 6 -pelistä on päästetty irti uusi tarinaa ja toimintaa yhdistelevä traileri, sekä lokakuulle sijoittuva julkaisupäivämäärä.

Tuttuja ja entuudestaan tuntemattomia hahmoja täynnä oleva kolmiminuuttinen videonpätkä on katsottavissa tämän linkin (klik) kautta. Kuvakaappauksista enemmän innostuville löytyy uutta kuvamateriaalia ihmeteltäväksi tämän uutisen kuvista, sekä Gameinformerin sivuilta.

Nimikkeen julkaisun piti ajoittua aiemman tiedon mukaan marraskuun loppupuolelle, mutta faneilta saadun positiivisen palautteen ansiosta aikataulua päätettiin aikaistaa. Nyt pelaajat saavat pelin hyppysiinsä maailmanlaajuisesti 2.10.

Resident Evil 6 julkaistaan lokakuussa Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle, kun taas PC-pelaajat joutuvat odottamaan hieman pidemmän aikaa. IGN:n kysyessä mahdollisesta Wii U -versiosta, oli pelin tuottajana hyörivän Hiroyuki Kobayashin vastauksena, että tällä hetkellä kehitystiimi keskittyy julkistettujen konsoli- ja PC-versioiden kehitykseen.

Galleria: 

Kommentit

Traileri spoilasi vähän turhan paljon ._.

En edelleenkään pysty katsomaan tuota logoa näkemättä giraffia saamassa, öhm, you know.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi