Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Reggie esitteli Wii U:ta Jimmy Fallonin vieraana

Amerikan Nintendon toimitusjohtaja Reggie Fils-Aime kävi esiintymässä videopeliaiheisen viikon viimeisessä Late Night with Jimmy Fallon -ohjelmassa. Huomion keskipisteenä toimi loppuvuodesta julkaistava uusi kotikonsoli Wii U, jonka mainostamisessa japanilaisella yhtiöllä on vielä selvästi tehtävää. Laitteesta ilmeisen innostunut isäntä nimittäin selvitti yleisölleen sitä, kuinka tuleva tablettiohjain on uusi konsoli, mutta kuitenkin käytettävissä Wiin kanssa.

Ohjaimen kehumisen ja esittelyn ohessa näytillä oli julkaistavista peleistä Nintendo Land sekä Zombie U. Edellä mainitun tusinasta minipelistä pelattavaksi valikoitui Takamura's Ninja Castle, josta heittotähtien viskelyn ohella nousi esille pelin vaikeusasteen nouseminen sekä tabletin liikkeentunnistuksen hyödyntäminen kierreheitoissa. Zombie U:sta ei pätkityn trailerin ohella nähty mitään uutta ja mullistavaa, mutta elävien kuolleiden mukana oleminen oli reaktioista päätellen yleisön ja studioisännän mieleen.

Haastattelun päätteeksi Reggie antoi tutun ilmoituksen laitteen julkaisuajankohdasta, joka on siis loppuvuodesta. NBC:n myöhäisillan keskusteluohjelman vetäjän kasvojen muuttumisen zombieksi sekä Wii U -osuus on nähtävissä täällä.

Galleria: 

Kommentit

*Fallon

Kiitokset huomautuksesta, eli kämmi korjattu.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi