Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Perustajakaksikko jättää BioWaren

Legendaarisen BioWare-pelistudion yhdessä perustaneet Greg Zeschuk (kuvassa vasemmalla) ja Ray Muzyka (kuvassa oikealla) ovat jättäneet paikkansa studion johdossa.

Zeschuk aikoo pitkän peliuransa jälkeen keskittyä toiseen intohimoonsa: olueen ja panimoihin. Miehen aikomuksena on tuottaa alan haastatteluita ja muuta sisältöä internetin olutsivustoille.

Vaikka ero BioWaren kanssa tapahtui Zeschukin mukaan hyvässä hengessä, hän ei usko palaavansa enää pelialalle. Kaksi vuosikymmentä alalla työskentelyä riitti tyydyttämään veteraanin kovimman innostuksen peleihin.

Ray Muzyka jättää BioWaren paljolti samoista syistä kuin Zeschuk. Muzyka kokee saavuttaneensa pelien parissa haluamansa, ja tuntee kaipaavansa uusia haasteita. Muzyka siirtyy rahoittamaan ja mentoroimaan nuoria yrittäjiä täysin uusille aloille. Yrityselämän lisäksi Muzyka on kiinnostunut työskentelemään hyväntekeväisyyden ja ihmisoikeuksien edistämisen parissa.

Kumpikaan lähtevistä nokkamiehistä ei sano lähtönsä syyksi BioWaren myyntiä Electronic Artsille vuonna 2007. Zeschuk sanoo yhteistyön Electronic Artsin johtajien kanssa olleen antoisa kokemus, ja korostaa BioWaren nauttineen EA:n vahvaa tukea pelien kehitystyön parissa.

Zeschukin ja Muzykan johtaman BioWaren tunnetuimpia nimikkeitä ovat mm. Baldur's Gate, Neverwinter Nights, Mass Effect, Dragon Age, ja viimeisimpänä Star Wars: The Old Republic.

BioWaren brändi on viime vuosina kokenut muutoksia. Vuoden 2007 hankinnan jälkeen Electronic Arts on jakanut BioWare-nimeä myös muille pelistudioilleen. Näitä ovat BioWare Mythic (aiemmin Mythic Entertainment) sekä BioWare Victory (aiemmin Victory Games).

Galleria: 

Kommentit

Pelaajan Huttusella oli asiaan ihan mielenkiintoinen näkökulma:

"Yhtiömyynneissä avainhenkilöt, kuten Zeschuk ja Muzyka, sitoutetaan jäämään yhtiöön tietyksi aikaa. Lähtökohtaisesti tämän tason kaverit yleensä lähtevät myymästään yrityksestä heti kun sopimus sen sallii. Toisinsanonen hillot on kerätty ja omistajuus jätetty taakse jo vuosia sitten, joten ei ole mitään syytä lähteä (olla lähtemättä? kirjoitusvirhe?) tekemään jotain muuta. Yllättyisin, jos ainakin jompikumpi ei pistäisi pystyyn uutta lafkaa tulevaisuudessa, luultavasti kummatkin yhdessä."

http://www.pelaajalehti.com/uutiset/biowaren-perustajajasenet-lahtevat-y...

Syy Biowarelta lähtemiseen voi tosiaan olla huomattavasti arkisempi kuin se, että nykymeno olisi Gregin ja Rayn mielestä mitenkään erityisen paskaa. Hillot taskussa, soppari lopussa ja vuosia elinkellossa jäljellä, niin ehtii kokeilla vielä muutakin.

Hyvä pointti Huttusella, varmasti osittain totta. Toisaalta tällä tavoin ei anneta juurikaan arvoa avainhenkilöiden omille, muualle kuin rahantekoon suuntautuville tavoitteille.

Tarkoitan siis sitä, että Zeschuk ja Muzyka tuskin suhtautuvat BioWareen vain työpaikkana. Miehillä on (tai ainakin oli) intohimo peleihin ja niiden tekemiseen. Jotenkin hankalaa kuvitella että jättäisivät tyhjästä rakentamansa studion "heti vain kun sopimus sen sallii", ilman vahvaa uskoa siihen että studio tulee toimeen jatkossakin.

Toisaalta, se ettei kumpikaan tässä vaiheessa sano jatkavansa pelialalla, kertonee siitä että ainakin jonkinnäköistä väsymystä on olemassa. Vrt. Peter Molyneux, joka Microsoftilta lähdettyään pisti saman tien pienen itsenäisen pelistudion pystyyn.

Jepa, tuskinpa BW herroille "pelkkä työpaikka" oli. Aika yleistä tuo kuitenkin tuntuu olevan, että tarpeeksi isoksi kasvanut oma lapsi hylätään ja siirrytään taas pienempiin kuvioihin. Varmasti merkitystä sillä, että samalla kun bisnes on kasvanut, ovat tekijät myös itse kasvaneet ja elämäntilanne muuttunut. On tullut perhettä ja uusia arvoja jne. Sitten kun puljun myymällä turvataan taloudellinen tilanne + aika perheelle ja harrastuksille, ei se oman lapsen hylkäys enää tunnukaan niin oudolta vaihtoehdolta.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi