Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Wii U jakaa mielipiteitä

Pelitutkijoilla on erilaisia käsityksiä Wii U:n potentiaalista. Pelinkehittäjä Juha Köönikkä, joka on toiminut aiemmin pelitutkijana Tampereen yliopistossa, arvelee Nintendon pyrkivän uuden laitteensa avulla säilyttämään edellisessä konsolisukupolvessa tavoittamansa casual-pelaajat, mutta kosiskelevan samalla pelaajia myös Sonyn ja Microsoftin leiristä. Köönikkä ei ole kuitenkaan täysin vakuuttunut koneen ominaisuuksista.

– Tablettiohjain kuulostaa hauskalta idealta, mutta sen toimivuudesta ja mielekkyydestä on vielä vaikea sanoa mitään. Nintendon taival ei kuitenkaan tule olemaan helppo. Kilpailijat eivät vielä ole ilmoittaneet omista seuraavan sukupolven konsoleista mitään, mutta kun julkistukset tapahtuvat, Wii U vaikuttaa varmasti vanhentuneelta konseptilta. Microsoft esitteli jo E3-messuilla Smart Glass -toimintoa, joten jo nykykonsolit saattavat sisältää samoja ominaisuuksia kuin Wii U.

Myönteisemmin laitteeseen suhtautuu Christopher Totten, joka toimii mobiilipelien suunnittelun apulaisprofessorina George Masonin yliopistossa Virginiassa. Kun Totten näki Wii U:n ensi kerran suuressa yleisötapahtumassa, laite ei tehnyt häneen vaikutusta. Konsolin potentiaali selvisi miehelle vasta, kun hän pääsi myöhemmin itse pelaamaan sitä.

– Wii U on laite, jonka hankin mielelläni kotiini mutta joka ei mielestäni pääse oikeuksiinsa suurissa tapahtumissa tai sellaisissa esittelytilaisuuksissa, joissa sitä ei voi kokeilla itse. Olen kuitenkin pelannut konsolia, ja siinä on paljon lupaavia asioita, Totten toteaa.

Lisää pelialaan perehtyneiden henkilöiden näkemyksiä Wii U:sta ja muista Nintendo-konsoleista voi lukea artikkelista Nintendo edestä, Nintendo takaa, Nintendo makaa.

Galleria: 

Kommentit

Wii U ei kilpaile muiden HD-konsolien kanssa, se kilpailee Wiin kanssa. Voiko Wii U:sta tulla yhtä hyvä konsoli kuin Wiistä? Tarjoaako se Wiin tapaan mielenkiintoisia ja monipuolisia pelikokemuksia laajalle pelaajajoukolle? Sillä ei ole väliä, tuleeko kilpailijoilta Smartglassia tai muuta, vaan sillä, pystyykö pädiohjain kilpailemaan Wiikaken kanssa. Sen puoleen Totten on oikeassa, että pelaajien pitää päästä itse kokeilemaan sitä päättääkseen, onko uusi pädiohjain toimiva ratkaisu.

Hankala nähdä miksei Wii U kilpailisi X360:n ja PS3:n kanssa. Samankaltainen hintaluokka, samankaltainen suorituskyky sekä samankaltainen ohjaus. Ok, tablettiohjain tuo oman mausteensa pelaamiseen, mutta suurin osa pelaamisesta tapahtuu edelleen kahdella tatilla sekä kourallisella liipasimia ja nappuloita.

Jollei sitten oleta että Nintendon tuotteet elävät omassa rinnakkaistodellisuudessaan, jossa kilpailijoiden tekemisillä ei ole merkitystä. 3DS:n hankala alku kännyköiden ja tablettien puristuksessa kuitenkin mielestäni osoittaa, ettei Nintendokaan ole immuuni alan muutoksille.

Monet Wiin ostajista eivät välittäneet HD-konsoleista, siksi Wiille ja HD-kaksikolle muodostui niin erilaiset pelivalikoimat. Siinä on Wii U:n todellisen menestyksen mitta: pystyykö se tarjoamaan mielenkiintoisia pelikokemuksia niille pelaajille, joita kaksi olemassaolevaa HD-konsolia eivät kiinnostaneet tarpeeksi? Jos Wii U nappaa itselleen osan muiden HD-konsolien yleisöstä, mutta menettää suuren osan Wiin yleisöstä, se on ehdoton epäonnistuminen. Siksi Wii U:n suurin menestyksen mitta on itse Wii.

Turha väliinputoajalaite tulee olemaan.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi