Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Uutta Gran Turismoa vielä PS3:lle

Silicon Republic on haastatellut Sony Computer Entertainment Europen Michael Dennyä, koskien PS3:n tulevaisuutta ja elinkaarta.

Todistellakseen kolmannen Playstationin pitkää elinkaarta Denny luettelee vielä nykykonsolille saapuvia pelejä kuten Last of Us, Beyond sekä Two Souls. Hieman yllättäen listauksen joukkoon Denny luikauttaa ei enempää eikä vähempää kuin Gran Turismo 6:n.

Gran Turismo -sarjan vetovastuussa oleva Kazunori Yamauchi on aiemmin kertonut sarjan kuudennesta osasta ainoastaan sen olevan tekeillä, alustoja ei oltu paljastettu. Koska Gran Turismo -sarja on aina ollut tunnettu graafisesta näyttävyydestään, olisi voinut olettaa kuudennen osan ilmestyvän juuri julkistetulle uudelle konsolille.

Julkaisupäivää tai mitään muutakaan varsinaista tietoa Gran Turismo 6:sta ei ole virallisesti julkistettu. Nähtäväksi jää ehtiikö peli kauppoihin ennen vai jälkeen PS4:n julkaisun vai julkaistaanko kuudes Gran Turismo ehkä jopa kahdelle eri Playstationille.

Galleria: 

Kommentit

Mitkä seikat viittaisivat pelin ilmestyvän kahdelle alustalle?

Se seikka, että kun tää GT6 saapuu, on PS4 jo kauppojen hyllyillä.

Eli 10kk päästä jokainen PS3 peli ilmestyy myös PS4:lle, vaikea kuvitella moisen tapahtuvan.

Se että GT6 ilmestyy molemmille alustoille ei tarkoita, että jokainen PS3 peli ilmestyy PS4:lle. Tai no oikeastaan kyllähän ne lupas, että PS4:llä pystyy pilvipalvelun kautta pelaamaan kaikkia entisiä PlayStation pelejä(?). Silloinhan se tarkoittaa toki tuotakin.

Mutta tosiaan onhan se ihan selvää, ettei Sonyllä ole varaa jättää nimenomaan GT6:sta julkaisematta PS4:lle. Se on niin tärkeä nimike Sonylle, että se takuulla versioidaan jokaiselle Sonyn alustalle. Ja toisaalta GT-sarja on niin kova sana, että itseasiassa se menee niin etttä GT6 on tärkeä PS4:n hyvälle startille. Jos Microsoft toisi julkaisuunsa uuden Forzan ja Sony jättäisi GT-sarjan PS3:lle, niin ei tarvii miettiä mitä konsolia myytäis vähänkään autohenkiselle porukalle.

GT on ainakin ollut se pelisarja jolla myydään konsoleita ja onhan se ihan varmaa että peliä kehitetään PS4:lle etupäässä. Pakko olla :). Lisäksi aina kun alkaa tulla ensimmäisiä kunnon uutisia seuraavasta GT:stä, niin menee melkein 2 vuotta että peli on hyllyssä asti. En millään usko että seuraava GT ilmestyisi ennen PS4:ää. Polyphony Digital osaa kyllä tuon hinkkaamisen jalon taidon.

GT on aina ollut sellaista grafiikkapornoa että vaikea uskoa että kutosta kehitettäisiin kahdelle alustalle yhtä aikaa. Ellei tietenkin toista versiota olla ulkoistettu jollekkin toiselle tiimille.

Eipä toi GT5 nyt niin hienoa grafiikkapornoa ollut.. Bugittava savu, sama tasainen harmaahko ulkoasu, karmeata sahalaitaa varjoissa. Vahinkomoodi surkuhupainen ja GT4 tasonen Countach ja Veyron, jne..

Photomode ja se hype autojen mallintamisesta lähes vitsi verratessa upeaan Autovista-toteutukseen FM4ssä. Muutenkin FM4 tuntui täydeltä paketilta, kun taas GT5 on koko ajan ollut jotenkin tylsä ja tyhjä.

”Se että GT6 ilmestyy molemmille alustoille ei tarkoita, että jokainen PS3 peli ilmestyy PS4:lle”
Ei, mutta Exectan argumenttiin nojaten näin tulisi tapahtumaan, tai sen käsityksen itse sain.

”Tai no oikeastaan kyllähän ne lupas, että PS4:llä pystyy pilvipalvelun kautta pelaamaan kaikkia entisiä PlayStation pelejä(?)" Ellen ole täysin väärässä, näin juurikin mainittiin Sonyn eventissä. Vanhat PS1/PS2/PS3 pelit tullaan näkemään PS4:lla Gaikain voimin. Koska tämä on jo tiedossa, uutinen viittaisi siihen että PS3 saisi oman karsitun version pelistä sekä PS4 omansa.

”Ja toisaalta GT-sarja on niin kova sana, että itseasiassa se menee niin etttä GT6 on tärkeä PS4:n hyvälle startille.” Jos ja kun asianlaita on todellakin näin, eikö olisi parempi julkaista GT6 suoraan PS4:lle? Täten ei tarvitsisi tehdä niitä lukemattomia kompromisseja mitä jouduttaisiin tekemään jos peli pitäisi onnistua pyörittämään kahdella täysin erilaisella konsolilla?

”Jos Microsoft toisi julkaisuunsa uuden Forzan ja Sony jättäisi GT-sarjan PS3:lle, niin ei tarvii miettiä mitä konsolia myytäis vähänkään autohenkiselle porukalle.” X0:lle julkaistiin 2007 Forza 2 ja kaksi vuotta myöhemmin Forza 3 - Sony julkaisi Gran Turismo 5 vasta vuonna 2010, mikä myi selvästi enemmän mitä kaksi aiempaa Forzaa. En myöskään näe mahdollisena että GT6 nähtäisiin PS4 julkaisuikkunassa. Muutenkin DriveClub tuntuu tarjoavan juurikin samankaltaista autenttista kokemusta kuin Gran Turismo sarja on tarjonnut, sillä erotuksella ettei peliä tarvitsi odotella sitä +5 vuotta.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi