Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Ensimmäinen Fable uudelleenkäsittelyyn? (päivitetty)

Fable-pelisarjan luonut Lionhead kiusoittelee sosiaalisessa mediassa lyhyellä videolla pelisarjan ensimmäisen osan HD-uudelleenjulkaisusta. Vuonna 2004 ilmestynyt roolipeli oli yksi ensimmäisen Xboxin nimekkäistä peleistä ja julkaistiin myöhemmin myös PC:lle lisäsisällön kera.

Epäselväksi jää, onko tuleva peli puhtaasti uudelleenjulkaisu vai yrittääkö Lionhead monien muiden studioiden tapaan käynnistää sarjaa alusta. Videon lopussa vilahtaa kuitenkin Xbox 360:n logo, joten Xbox One -pelistä ei ilmeisesti ole kyse. Lisätietoa selviää varmasti viikon päästä pidettävillä E3-messuilla, joita myös KonsoliFIN seuraa tiiviisti.

Päivitys 5.6. klo 11:45

Lionhead vahvisti tulevan pelin nimeksi Fable: Anniversary. Kyseessä on ensimmäisen Fablen ja The Lost Chapters lisäosan sisältävä uudelleenjulkaisu Xbox 360:lle. Päivitetyn ulkoasun lisäksi mukaan on lisätty saavutukset. Samalla Lionhead julkaisi ensimmäiset kuvat pelistä.

Galleria: 

Kommentit

Major Nelsonin Podcastissa varmistetaan tämä tieto:

http://majornelson.com/cast/2013/06/04/announcing-fable-anniversary/

Eli HD-remake Fablesta tulossa X360:lle vielä tämän vuoden puolella. Sisältää mm. Lost Chapters lisäosan.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi