Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

E3, Day 1: Pelkoa ja inhoa Los Angelesissa

Olimme jossain North Hollywoodissa sijaitsevan hotellin parvekkeella, kun todellisuus otti vallan. Ympärilleni levittäytyvä paratiisi värjäytyi kultaiseksi auringon langettamista säteistä. Ympärilläni palmupuut keinuivat vienosti tuulenvireessä ja altaassa polskuttelevat bikinitytöt kutsuivat luoksensa peuhaamaan. Minä tyydyin katsomaan heitä norsunluutornistani, vieden kylmyyttä hikoilevan Coca Cola -tölkin huulilleni ja kuiskaten: ei.

Sillä meillä oli kaikki, mitä tarvitsimme jalkojemme juurella. Pari laukullista varavaatteita, pussillinen erilaisia usb-piuhoja, pyyhkeeseen kääritty läppäri, laukkuun sullottu järjestelmäkamera, videonauhuri, sanelin ja tarpeeksi päänsärkylääkkeitä selvitä seuraavan viiden päivän mahdollisista sokeriövereistä. Toimittajana ei voi koskaan olla liian varautunut.

Kaikki alkoi joitain kuukausia taaksepäin, kun villit kuvitelmamme saivat ylemmän tahon lopullisen varmistuksen: KonsoliFIN-toimituksen pääpamppu XShava leimasi salaisen Operation E3 -projektin hyväksytyksi. Alkoi kahden miehen odysseia maanitella, lahjoa, kiristää, uhkailla ja ennen kaikkea anella kaikkia mahdollisia yhteistyötahoja, jotta Suomen suurimman harrastelijapohjaisen konsolisivuston kaksi märkäkorvaa, Pikkaraisen perkele ja Mesiän mulukku, saataisiin rapakon taakse Los Angelesiin raportoimaan pelimaailman arvostetuimpia messuja, E3:sia.

Päätöstä seuranneista kuukausista ei ole tosin jäljellä enää kuin hämäriä muistikuvia, jotka saavat Iken tekstiviestitkin näyttämään säädyllisiltä. Sähköpostilaatikon kätköistä löytyvät viestit paljastavat osatotuuden irstaista seksinnälkäisistä toimittajista, ja takan pohjalla puoliksi palaneet valokuvat kielivät jonkinlaisista viinanhuuruisista seksiorgioista. Mitä tuona aikana oikein todellisuudessa tapahtui, on kadonnut alas kaadetun viinan lailla unholaan.

Olemattomista muistikuvista huolimatta jotain on nähtävästi saatu aikaiseksi. Kaksitoistatuntisen lennon ja rasvaamattoman lateksihanskan penetroiman tarkastuksen jälkeen KonsoliFIN-kaksikon aiempaa haparoivammat askeleet päätyivät viimein koskettamaan Los Angelesin maaperää ja odottamaan tulevaa koitosta. Joskin 24 tuntia kestäneen yhtämittaisen valvomisen jälkeen aivot pysyvät hädin tuskin hereillä, eikä huomenna – puhumattakaan seuraavina päivinä – odottavaa ruljanssia ole kerinnyt oikeastaan edes sisäistää.

Siispä seuraavaksi lienee kaikkein parasta käydä vain levolle, jotta huomisen tiukka setti, jossa muun muassa Microsoft, Sony, Ubisoft ja EA pistävät parastaan E3-tarjonnan osalta isolle yleisölle. Luvassa pitäisi olla pelejä, pelejä ja vielä vähän enemmän pelejä, joten innolla odotetaan, vaikka testaamaan ei vielä päästäkään.

Eikä ilta jää ainoastaan peliesittelyihin. Pitkän tikun syntyessään saanut Mesiä jatkaa juhlintaa virallisten pitojen jälkeen vielä puoleen yöhön, sillä aikaa kun yours truly yrittää purkaa auki illan tarjontaa. Ei huvia ilman työtä, vai miten se nyt meni?

J. Pikkarainen
E3-messut
Los Angeles, CA

Galleria: 

Kommentit

Loistavaa läppää. Muistakaa myös pitää kivaa, ettei ihan mene tylsäksi messupalloiluksi ;)

Pidä pojasta huolta, Pikkarainen! Se on vielä nuori ja viaton.

Haha, loistavaa settiä! :D

Kovasti Gonzoa koitetaan pistää ja siinä vähän onnistutaankin... Todellisuus on kuitenkin vain kaksi nörttiä unelmoimassa huumeista, naisista ja orgioista xD

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi