Musiikkipelit bileviihteenä kuolivat pois Guitar Heron myötä, tai ainakin niiden suosio merkittävästi väheni. Ubisoft uskoi kuitenkin, että vielä on kesää jäljellä. Vuonna 2011 Euroopan ulkopuolella julkaistu Rocksmith oli enemmänkin opetustyökalu, sillä se vaati kokijaltaan oikean kitaran. Tuote menestyi hiljalleen ja syksyllä 2012 se julkaistiin myös vanhalla mantereella. Rocksmith 2014 Edition on päivitys edelliseen versioon ja opetuksellinen näkökulma on nyt entistäkin selvemmin havaittavissa. Kappalevalikoima ei ole erityisen nimekäs eikä peli koskaan korvaa täysin oikeaa kitaransoitonopettajaa.

Ensimmäisen kitaransa juuri ostaneelle keltanokalle Rocksmith 2014 on mitä loistavin apuväline. Erillisiä opetusvideoita on runsaasti aloittaen plektran oikeaoppisesta pitämisestä ja kielien vaihtamisesta. Hieman myöhemmin opastetaan ensimmäisen vahvistimen hankinnassa ja rohkaistaan etsimään musikaalisia kavereita jamisessioihin. Videoiden rytmi on suorastaan pitkäpiimäinen, mutta samalla se varmistaa perusasioiden ymmärtämisen: hoppu on nimittäin haitaksi. Peli ei kuitenkaan korvaa ihmisopettajaa, joka tarvittaessa asettaa fyysisesti oppilaan sormet oikeisiin paikkoihin ja sanoo aina välillä ”ei noin vaan näin”. Esimerkiksi opetusvideo niinkin tärkeästä asiasta kuin soittimen virittämisestä huiluääniä hyödyntäen saattaa olla vaikea sisäistää, ellei vieressä ole kokeneella silmällä tarkkailevaa ihmistä.

Olen soittanut kitaraa vuodesta 1998 ja huomasin heti Rocksmithin käynnistettyäni, etten kuulu sen kohderyhmään. Peli nimittäin suosittelee vaativampia harjoituksia sen mukaan kuin on osoittanut osaavansa soittaa helpompia. Toisaalta on mahdollista aloittaa suoraan edistyneemmältä tasolta. Itse valitsin hieman vaativamman ”experienced” -tason ja meno tuntui aivan alkeispalikkatouhulta. Näin ollen totean, että oikea lähestymistapa Rocksmithiin on ajatella sitä avartavana kertausharjoituksena.

Heti aluksi Rocksmith pyytää valitsemaan kolmesta eri ”linjasta”: melodiakitaristi, rytmikitaristi tai basso. Valinta tietenkin määrittää, millaisia harjoitteita peli suosittelee. Kappaleita voi soittaa haluamassaan järjestyksessä, mutta oman edistymisen kannalta on hyödyllistä noudattaa suosituksia. Pulmaksi muodostuukin se, ettei kappalevalikoima ole kovin nimekäs. Onneksi verkkokauppa on väärällään ladattavaa materiaalia, mutta tämä hupi ei ole halpaa.

Itse biisien soittaminen on hauskaa, sillä vaikka musisoisi miten pieleen tahansa, rokkaaminen kuulostaa silti kohtuullisen hyvältä. Tämä alleviivaa pelin kohderyhmäksi aloittelijat, sillä vähänkään kokeneempi huomaa itsekin, milloin nuotti on väärä. Pidemmälle edistymistä hidastaa se, että kitarasta soitettu ääni kuuluu selvällä viiveellä pelissä. Tämä tekee oikeassa bändisoitossa niin tärkeän ajoituksen oppimisen tarpeettoman vaikeaksi. Toinen iso miinus tulee siitä, ettei peli rokota tarpeeksi ylimääräisten kielien soittamisesta. Jos on määrä näpätä oikealla hetkellä vain kahta matalinta kieltä, muiden neljän kielen soiminen taustalla häiritsee. Puhtaasti ja tahdissa soittamaan oppiminen on yksi tärkeimpiä ja vaikeimpia taitoja kitaristille.

Viimeisenä valituksen aiheena on soittamisen tekeminen liian visuaaliseksi. Opetustyökalun tulisi painottaa paljon enemmän korvin kuuntelemisen harjoittelua. Ymmärrän videopelin olevan suurimmaksi osaksi visuaalinen media, mutta toisaalta kappaleiden soittaminen pelkästään kuuntelemalla ja kitaran otelautaa katsomalla on lähes mahdotonta ainakin aluksi. Yleensä uusi biisi opetellaan silmät tiukasti omia sormia otelaudalla vahtien ja korvin kuunnellen. Rocksmith opettaa uuden kappaleen pakottamalla pelaajan katsomaan ruutua hieman Guitar Heron tapaan.

Kappaleiden ja opastusvideoiden lisäksi mukana on kourallinen yksinkertaisia pelejä, jotka opastavat esimerkiksi näppäilemään oikeita kieliä tai soittamaan oikealla sävelkorkeudella. Järin pitkäikäisiä nämä sivupolut eivät ole, paitsi jos sattuu addiktoitumaan alati isomman pistepotin jahtaamiseen.

Aiemmasta pelistä on tuotu mahdollisuus soittaa kaverin kanssa kaksinpelinä, mikä tietenkin vaatii myös kaksi kitaraa ja kaksi kaapelia. Verkon yli ei voi kavereiden kanssa soittaa, joten muusikoiden on kokoonnuttava saman katon alle toteuttamaan itseään. Tosin muutaman minuutin jälkeen herää kysymys, mikä virka pelillä enää on. Paljon tyydyttävämpi yhteissoitannan kokemus nimittäin saavutetaan jamittelemalla kaverin kanssa ihan oikeasti ja laittamalla stereoista omaa mielimusiikkia innoittajaksi. Yksin soittaessa Rocksmith puolustaa paikkaansa ainakin alkuinnoittajana, sillä mukana on myös erillinen jamittelutila, jossa saa fiilistellä virtuaalisen bändin kanssa.

Audiovisuaalisesti Rocksmith 2014 Edition on kohtuullinen. Kappaleiden aikana taustalla pyörivä kuviointi tuo mieleen LSD-huuruiset hippibileet, mutta onpahan ainakin värikästä. Äänimaailma keskittyy olennaiseen eli käsillä olevaan soitantaan.

Rocksmith 2014 Edition on oiva oppimisen tuki aloitteleville kitaristeille. Se jopa rohkaisee siirtymään pelin äärestä musisoimaan yhdessä oikean elämän kavereiden kanssa. Kun tämä tapahtuu, on opetustyökalu tehnyt tehtävänsä eikä sitä enää tarvita. Kokeneille soittajille Ubisoftin teos toimii kertausharjoituksena eikä missään nimessä ole hankkimisen arvoinen ostos.