Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

KonsoliFIN 2014: Vähemmän ilkeitä modesetiä

KonsoliFINin foorumi on saanut paljon kiitosta siitä, että keskustelu on laadukasta ja pahimmat röllit sun muut riitapukarit laitetaan rivakasti aisoihin. Tästä huolimatta viime aikoina on kuulunut jonkin verran myös soraääniä, joiden mukaan keskustelualueella on liiallista nipotusta ja muutenkin kuivakka ilmapiiri. Varsinkin konsolisotaketjun sulkeuduttua foorumilta katosi monta aktiivista ja varsin värikästäkin kirjoittajaa. Suoraan sanottuna foorumin aktiivisten käyttäjien määrä on romahtanut melkein puoleen siitä, mitä se parhaimmillaan on ollut. Tälle trendille olisi saatava loppu, ja kun koko KonsoliFIN on luomassa nahkaansa jryin rautaisella otteella, moderoinnin uutena päävastuullisena julkaisin omat teesiini keskustelun virkistämiseksi.

Muutokset ja vaikutukset eivät näy hetkessä, joten asetin ensimmäisen tarkastelurajapyykin puolen vuoden päähän. Ja koska muutosvastarinta on Suomen yleisin lintu, ei mennyt aikaakaan, kun jo ensimmäiset epäilyt uusista linjanvedoista herättivät huolta joissain keskustelijoissa. Luonnollista ja ymmärrettävää, mutta henkilökohtaisesti pikkaisen turhauttavaakin. Miksi ensimmäisten reaktioiden pitää olla niin kamalan pessimistisiä? Tarkoitushan on uudella löysemmällä tavalla antaa käyttäjien entistä enemmän viedä keskustelua eteenpäin omalla tavallaan ja vähemmällä pilkun höyläyksellä. Ei sen pitäisi olla rakkaan foorumin lopun alkua ja syöksykierre onnettomasti kirjoitettuihin viesteihin.

Höllempi linja ei missään nimessä tarkoita sitä, että saisi paukuttaa näppäimistöä ihan miten sattuu. Jokainen on vastuussa omista kirjoituksistaan, eikä itsestään kannata ehdoin tahdoin antaa huonoa kuvaa. Lainauksien lyhentäminen ja viestin oikolukeminen ennen lähettämistä ei ole suuri vaiva, mutta voi helposti määritellä sen, miten kanssakeskustelijat suhtautuvat. Asialliset, hyvin perustellut ja muutenkin esimerkilliset viestit huomataan jopa ylläpitoa myöten. Ja jos hyvin käy, saattaa jonain päivänä tulla kutsu tähän oivalliseen yllisveljeskuntaamme - jossa on toki naisiakin.

War has changed

Yksi isoimmista muutoksista oli Taistelutanner-yhteisön perustaminen. Vaikka vihaan konsolisotimista, PC-elitismiä ja kaikenlaista "minun juttuni on parasta, eri asiasta pitävien hommat ihan paskaa" -ajattelu, ovat vastakkainasetteluun keskittyvät ketjut silti useasti niitä suosituimpia. Moderoinnin kannalta samaiset ketjut ovat valitettavasti aikamoisia painajaisia. Väännöt voivat eskaloitua hetkessä hyvinkin kiihkeiksi, joten tulipalot pitää sammuttaa vauhdilla.

Omaa taakkaa helpottaakseemme päätin, että annetaan sitten käyttäjille vähän vapaampi hiekkalaatikko, jossa saa oman suosikkinsa erinomaisuutta puolustaa. Alku ei ole vaan ollut kauhean lupaava; hyvin nopeasti konsolistien ja PC-ihmisten välinen mittelö muuttuikin nahisteluksi käyttöjärjestelmien paremmuudesta, ja saatiinpa vielä kevyt iOS vs. Android -sivujuonikin. Mutta jos tuollaisten todella stereotyyppisten onelinereiden heittely on joidenkin käsitys viihdyttävästä keskustelusta, niin itsehän siinä oman maineensa lokaavat.

Odotan silti mielenkiinnolla, millaisiin sfääreihin Taistelutanner-alue ihmiset siivittää, ja palaavatko entisaikojen kovimmat konsolisoturit hiatukseltaan. Toisen profeetta kun on toisen hovinarri.

I have a dream!

Millainen olisi sitten unelmafoorumini? Siellä käyttäjät ovat avuliaita toisilleen, erimielisyydet selvitetään asiallisesti keskustelemalla, viestit ovat aina oikeissa ketjuissaan, viesteistä lainataan vain se osa, johon ollaan vastaamassa, ja ylipäätään kaikki osaavat toimia netiketin mukaisesti. Eli pitkälti sellainen keskustelupaikka, jossa varsinaista moderointia ei oikeastaan edes tarvittaisi.

Mitä tämän unelman eteen on sitten tehtävissä? Muutaman vuoden foorumin "rikkaruohoja" nyppineenä tulin siihen tulokseen, että jatkuva paimentaminen ja hiljainen sotkujen siivoaminen ei tuota tulosta. Huomautuksien tai jopa varoituksien antaminen vaikkapa ylipitkistä lainauksista tai epäselvästi kirjoitetuista viesteistä ei sekään näyttänyt tepsivän. Siinä tuli lähinnä paha mieli niin kortin saaneille kuin moderaattoreillekin. Siispä siirretään vastuuta käyttäjien suuntaan. Eli jos törmäät mielestäsi asiattoman tai muuten vaan sääntöjä rikkovan viestin, älä vastaa siihen nenäkkäästi, vaan käytä Report bad post -toimintoa.

Minustako mode?

Moderointikaartimme on vuosien varrella kutistunut, ja tällä hetkellä kanssani jöötä foorumilla pitävät veljet Pertsa69 ja SkyPolaris, joka tosin lähtee kesän aikana väliaikaiselle tauolle. Jos siis mietit, että olisiko juuri sinusta vahvistukseksi remmiimme, niin mieti oikeasti kahdesti. Ja sen jälkeen vielä huomenna uudestaan. Keskustelualueen valvominen ja siistinä pitäminen ei ole ihan helppoa puuhaa, ja "palkaksi" siitä saa lähinnä sitä ruoansulatuksen lopputuotetta niskaansa.

Rehellisesti sanottuna moderointi on joskus varsinaista koiranhommaa. Aivan kuten vaikkapa urheilulajien tuomareille, moderaattoreillekin sattuu joskus työtapaturmia. Toisinaan tuomio tulee todella herkästi, joskus aika selkeäkin rikkomus jää tuoreeltaan huomioimatta. Etenkin jälkimmäisissä tapauksissa tapahtuu sitten paljon ns. jälkimoderointia, joka voi herättää hyvinkin voimakkaita reaktioita; miksi vasta nyt asiaan puututtiin, miksi tuo toinen ei saanut penaltia vastaavasta tilanteesta jne. Pahimmillaan tilanteet kärjistyvät saivarteluksi, näsäviisasteluksi ja pitkiksi privaattikeskusteluiksi kauan senkin jälkeen, kun tilanne on jo muuten puhallettu poikki. Mutta se pitää vaan kestää, koska tietyllä tavalla tämä on myös asiakaspalvelutyötä, ja yksikin ovet paukkuen poistuva voi helposti karkottaa kymmenen potentiaalista uutta kävijää.

Ai että tosissasi edelleen mietit asiaa? Lue kuitenkin tiukat kriteerini siitä, mikä tekee mielestäni hyvän moderaattorin. Olet ahkera, tunnet foorumin kuin omat taskusi, et epäröi tehdä kipeitäkään päätöksiä, osaat ottaa kritiikkiä vastaan, kehtaat myöntää omat virheesi, ja pystyt pitämään tunteesi erossa toiminnastasi. Okei, tuon viimeisen kohdan suhteen täytyy tehdä tunnustus. Aina silloin tällöin tapahtuu jotain, jonka vuoksi on pakko käydä vähän huutamassa yksin metsässä. Tosin tuo metsä on ylläpidon sisäinen IRC-kanava, ja en siellä oikeasti yksin ole. Kun pahimmat höyryt on laskettu pois, voi taas suunnata tyynenä selvittämään konfliktit.

Jos tämän kaiken jälkeenkin ajattelet pystyväsi auttamaan, ota rohkeasti yhteyttä joko yksityisviestillä tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen tuomas.tonteri ät konsolifin.net. Aiempi moderointikokemus joltain muulta foorumilta lasketaan isoksi plussaksi. Sporttiset mimmit voivat laittaa kuviaan maagiselle.

Ja olipa statuksesi mikä tahansa, tehdään KonsoliFINistä yhdessä se Suomen paras videopeliaiheinen keskustelupaikka.

Galleria: 

Kommentit

Nyt kun Tonteri on puikoissa niin tuleeko foorumille bannia jos kehyy xboxia? Entä saako kunniajäsenen maininnan jos kehyy playstania?

Paljon yleviä sanoa ja hienoa diipa daapaa. Konsolifinissä on mielestäni vain yksi vika kovin kovin sekava keskustelualue joka sattuu silmiin jonka takia en tuolla juurikaan kommentoi vaan satunnaisesti vilkaisen ohimennen pääotsikot.

Nyt kun konsolifin on ottamassa twitchiä haltuun niin kuulemmeko kenties joskus tulevaisuudessa Tonterin höpötystä twitch striimissä?

Ruoste: Ei saa sen enempää bannia kuin kunniamainintaakaan. Ja huomaa, että kuvassakin on edustettuna sekä PS3 että Xbox 360. ;)

Sekavuuteen mielestäni paras lääke on käyttää Uusimmat viestit -toimintoa. Näin ei tarvitse pläräillä foorumia taikka miettiä, missä jokin ketju on. Senkus valitsee uusimmista ketjuista ne mielenkiintoisimmat.

Twitchin suhteen en uskalla luvata mitään, mutta ei se missään nimessä ole poissuljettu vaihtoehto.

"Odotan silti mielenkiinnolla, millaisiin sfääreihin Taistelutanner-alue ihmiset siivittää, ja palaavatko entisaikojen kovimmat konsolisoturit hiatukseltaan. Toisen profeetta kun on toisen hovinarri."

On kirjoitettu, että kun 666 xbottia kulkee punaisen kuolemanringin läpi lausuen Bill Gatesin nimeä, on Xbugs palaava seitsemäntenä päivänä. Kuka ottaa ensimmäisen askeleen?

mutta ihmiset jotka kyseinen ihminen on ottanu silmätikuksi varmaan tulee samaan bannia kun ennen sai vain kovat varoitukset (joista seuraa bannia) jos jotain kirjoittaa pc alustasta

frozen9999: Kirjoittakaa vaikka C64:stä, kunhan sen tekee Taistelutantereen puolella.

Enkä tiedä, kuka täällä on silmätikuksi muka joutunut. Katselin, että olen kaksi korttia sinulle 4 vuoden aikana antanut, ja niistäkin vuonna 2013 annettu peruttiin saman tien. Nykyisistä moderaattoreista muut eivät ole kortittaneet kertaakaan.

Hihii! Tontsa rulaa ja nyt näemmä myös virallisesti. Olkaahan kiltisti ja muistakaa, että fanipoikuuskin voi mennä, kuin poikuudet yleensäkkin. (Ei oo ku boxi enää.) peace :) ja terkkuja taistelukamuille.

"Suoraan sanottuna foorumin aktiivisten käyttäjien määrä on romahtanut melkein puoleen siitä, mitä se parhaimmillaan on ollut."

Konsolifin ei ole ainoa foorumi, jossa aktiivisuus on laskenut. Kohta nettifoorumeilla alkaa olla jo niin hiljaista, että kun yrittää googlettaa jotain tekniikkaan liittyvää niin löytää vain laitevalmistajien mainosbrosyyreitä ja nettikauppojen katalogeja.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi