Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Rock Band 4

Rock Band 4 tukee valtaosaa vanhoista muovi-instrumenteista

Harmonix on julkistanut tiedotteen vanhojen bändipelien instrumenttien yhteensopivuudesta uuden Rock Band -julkaisunsa kanssa. Samassa yhteydessä pelitalo paljasti nipun tuoreita lisäyksiä Rock Band 4:n biisikirjastoon.

Mikäli kaapista löytyy langattomia muovisoittimia, saa ne tavalla tai toisella toimimaan myös uuden pelin yhteydessä. Xbox Onen tapauksessa pelaajat joutuvat tosin sijoittamaan parinkymmenen dollarin hintaiseen sovittimeen, jotta langaton yhteys saadaan muodostettua. Sovitinta myydään sekä erikseen että Rock Band 4:n kylkiäisinä. PlayStationin puolella vastaavaa laitetta ei tarvita, vaan soittimet saa yhdistettyä konsoliinsa suoraan.

Huonompia uutisia on tarjolla niille Xbox-pelaajille, joilta löytyy kaappinsa perukoilta ainoastaan langallisia instrumentteja. PlayStation 4 hyväksyy kaikki johdolliset soittimet jotakuinkin mukisematta, mutta Xbox Onen tapauksessa tilanne on päinvastainen. Siinä missä PlayStation 4:n rokkarit pääsevät soittelemaan peräti PS2:n aikaisilla instrumenteilla, Xbox One ei hyväksy mikrofonin lisäksi minkään sorttisia langallisia soittovermeitä.

Rock Band 4 julkaistaan PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle lokakuun 6. päivä. Samassa yhteydessä Harmonix tuo markkinoille myös uudet versiot tutuksi tulleista instrumenteista.

Harmonix julkisti saman tiedotteen kylkiäisinä nipun uusia kappaleita.

  • 38 Special - Caught Up In You
  • Arctic Monkeys - Arabella
  • The Both - Milwaukee
  • Cake - Short Skirt/Long Jacket
  • Little Big Town - Little White Church
  • Lucius - Turn It Around
  • The Mighty Mighty Bosstones - The Impression That I Get
  • The Protomen - Light Up The Night
  • Soundgarden - Superunknown
  • Tijuana Sweetheart - Pistol Whipped

 

Kommentit

Allekirjoittanutta harmittaa vietävästi, että Xbox One ei tue vanhoja langallisia soittimia, joita itsellä on kaappi täynnä. Odotukset peliä kohtaan oli kovat ja olin mielissään ku Harmonix kertoi tukevansa myös vanhoja soittimia. Mutta ilmeisestippä ei sitten. Siirtyminen Pleikkarille kun ei tuo mukana satoja ladattuja biisejä.

Mä olen kironnut kotona, kun soittimet vie kamalasti tilaa ja niitä ei saa nätisti nippuun. Multa onneksi näyttäs löytyvän yhteensopiva laitteisto, joten taas pääsee rämpyttämään skittaa ja hakkaa bassorumpua. o/

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi