Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

blackfriday2015

Kun ylläpidolla lähti lapasesta - Black Friday 2015

Perjantaina vietettiin Black Fridayta eli suomalaisittain mustaa perjantaita. Tämä suuri kulutusjuhla on rantautunut Suomeen Amerikan mailta, jossa sitä vietetään kiitospäivän jälkeisenä päivänä. Yhdysvalloissa kyseistä juhlaa pidetään joulukauden avajaisena. Pääsääntöisesti kaupat ovat auki varhaisesta aamusta iltamyöhään. Isoimmat alennukset koskevat elektroniikkaa ja kodinkoneita. Nykyisin myös muut yritykset ovat osallistuneet omilla tuotteillaan kulutusjuhlan riemuun.

Suomessa musta perjantai näkyi isoissa elektroniikka -ja kodinkoneliikkeissä niin verkossa kuin kivijalkapuodeissakin. Tähän artikkeliin keräämme ajatuksia päivän kulusta ylläpidon näkökulmasta. Toisilla jäsenillä päivä sujui paremmin, toisilla hieman mustemmin. Kysymys kuuluu, miten meni noin niinkun omasta mielestä?

Niklas: "Tarkoituksena ei ollut ostaa muuta kuin kameratarvikkeita, jos jotain kiinnostavaa sattuisi kohdalle. Mitään ei kuitenkaan ilmestynyt tarjoukseen, minkä takia eksyin Gigantin sivuille. Eräs ylläpidon jäsen, *köh* Miia *köh*, vinkkasi minulle aikaisemmin tiukasta Wii U -tarjouksesta, joka oli kuitenkin ehtinyt mennä jo menojaan, kun pääsin apajille.

Aikani surettua tätä valitettavaa faktaa löysin mehukkaan tarjouksen CDON.comista. Wii U:n hankinta ei ole ollut koskaan ajankohtainen, mutta halpa hinta houkutti niin pahasti, että ehkä sillä tulee pelattua ainakin Super Smash Brosia ja Splatoonia. Damn you Black Friday!"

Miia: "Olen elektroniikan suurkuluttaja. Toinen lempinimeni on materialisti. Pystyn myöntämään, että tavara tekee minut onnelliseksi. Black Friday oli kuitenkin kuolinisku lompakolleni.

Olen pitkään haaveillut Xbox Onesta. Nyt Microsoftin oma tarjous osui kohdille ja mukaan lähti pakettina Xbox One 1TB Fallout 4 -pelillä. Tämän jälkeen lupasin itselleni, että rauhoitun. Keskiyön aikaan Gigantin sivuilla minä ja puolisoni kytistettiin hänelle iPhonea. Puhelimet tulivat myyntiin viisi minuutia etuajassa mikä oli hyvä asia. Klo 00.00 Gigantin verkkosivut kaatuivat. Tahtojen taistelun jälkeen sain itselleni vielä Halo 5:sen! Tämän jälkeen oli aika mennä nukkumaan. Kävin kuitenkin CDON.comin kautta ja mukaan tarttui vielä Adelen ja Ghostin LP-levyt sekä Rare Replay-peli. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Minulla on materiaalia koko loppusyksyksi. Ehkä jopa alkukevääksi.

Joudun editoimaan tekstiäni ennen vuorokauden loppua. Tapahtui nimittäin kamalia. Puoliso saapui Gigantista Cupsolo-keittimen kanssa. Oli kuulemma tarpeellinen. Vielä ennen nukkumaan menoa erehdyin PlayStationin Storeen, josta mukaan lähti Journey. Lopuksi haluan esittää itselleni kysymyksen, opinko tästä mitään? Kyllä. Sen, että sänkyyn ei sovi mennä tietokoneen tai puhelimen kanssa. Tärkeimpänä vielä, että petiin ei pidä viedä pankkikorttia tai pankkitunnuksia."

 

Antti-Jussi: "Musta perjantai, oi musta perjantai minkälaiseen huumaan sait heikkotahtoisen kuluttajan. En pitänyt koko Black Friday -kulutusjuhlaa mitenkään erikoisena ennen kuin Miia mainosti Gigantin tulevia tarjouksia. Kuulit oikein Miia, syytän tästä osittain sinua. Saan toki syyttää myös omaa materialistista luonnettani. Gigantin kanssa homma ei mennyt ihan nappiin, joten siirryin paremmille kalastusvesille ja naputtelin osoitteeksi cdon.com. Ensin nappasin vain pari peliä. Tarjolla oli useita kiinnostavia nimikkeitä kohtuullisen huokeaan hintaan. Halusin pitää homman maltillisena, joten asetin itselleni rajaksi 100 euroa. Forza 6 ja Guitar Hero Live  sopivat tähän suunnitelmaan kuin nakutettu. Yhteishinta ei kohonnut yli suunnitellun. Kello oli tässä vaiheessa noin yksi yöllä. Nyt voin mennä rauhallisin mielin nukkumaan.

Kuten usein on tapana, niin tarina ei toki pääty tähän. Päätin selailla aikani kuluksi hieman audio-ja video -osastoa, koska kukapa yöllä nyt nukkua haluaisi. "Epäonnekseni" huomasin, että tarjolla oli kohtuullisen maukas Panasonicin kaareva 4K telkkari. Vastustin kuitenkin kiusausta ja pääsin kohtuullisen rauhallisin mielin nukkumaan. Aamulla heräilin normaalisti ja menin töihin. Jokin kalvoi kuitenkin mielensopukoita. Mietin koko ajan tuota tarjouksessa ollutta telkkaria. Pystyin edelleen panemaan hanttiin. Päivän edetessä eteen tuli kohtalokas kahvitauko, jolloin suunnistin aikani kuluksi taas cdonin nettisivulle. Ihailin telkkaria ja sen ominaisuuksia. Laitoin tv:n ostoskoriin ja kuin huomaamatta tilausvahvistus oli saapunut sähköpostiini. Hups, mitä menin tekemään? Tarvitsinko tv:tä oikeasti? Kysymyksiä vilisi mielessäni, mutta lopulta jouduin toteamaan, että tuosta aarteesta en enää luovu. Se tulee paraatipaikalle olohuoneeseen. Ostokset on nyt toivottavasti tehty, koska tätä kirjoittaessa perjantai ei ole vielä ohi. Rahaa meni, mutta onneksi se on tehty kulutettavaksi, ja veronpalautuksetkin maksetaan vasta ensi viikolla."

Tero: ”Amerikan serkulta peritty ”säästöjen” päivä alkoi järkimerkeissä. Ostohimot pysyivät kurissa miltei illan tummumiseen saakka.  Pelirintamalla houkutuksia ei ilmennyt käytännössä lainkaan, kun syksyn mittaan toinen toistaan enemmän aikaa syöviä teoksia on päätynyt testipenkkiin jopa ähkyksi asti. Nyt saisi vihdoin keskittyä nautiskelemaan hyllyyn kertyneestä backlogista. Ainoastaan Nintendon omat Wii U -nimikkeet olisivat saattaneet kiinnostaa, mutta niitähän ei tarjouksissa näe. Lieviä kuumotuksia toki aiheuttivat tasatunnein esitellyt ihanaiset käyrät televisiot sekä entistä ruudikkaammat läppärit. Kuitenkin asuntovelallisen ja lapsiperheellisen realiteetit pitivät järjen päässä muun ylläpidon kulutushuumasta huolimatta. Lisäksi rehellisyyden nimissä nykyisessäkään elektroniikkapatteristossa ei ole vielä aitoa moitittavaa, joten tilanne pysyi näennäisesti hallinnassa.

Toisin kuitenkin kävi ja lähemmäs 300 euroa suli. CDON.comin kohtalokkaaksi osoittautuneesta luukusta paljastui LG G Flex 2 -puhelin liian houkuttelevaan hintaan. Ensimmäisen sukupolven ”banaaninpuhelimen” erittäin tyytyväisenä omistajana ostokuume nousi välittömästi, vaikka alkuperäinenkin toimii yhä hienosti. Mutta kun se on niin halpakin! Vain 269 euroa kaikin puolin parannetusta mallista! Järkeä liikkui päässä edes sen verran, että vanha puhelin täytyisi myydä pois ennen kuin ostoksen kehtaa suorittaa. Paria viestiä ja tuntia myöhemmin ensimmäinen G Flex löysi jo uuden kodin tuttavapiiristä, eikä rahanmenolle ollut enää esteitä. Ostoskoriin tarttui vielä kylkiäiseksi 32 gigan muistikortti, kun halvalla sai, joten nyt vaan odotellaan pakettia lakkoilevalta postipojalta.

Ainiin, ostin toki myös kilon verran taikahiekkaa tykötarpeineen samasta kovan onnen liikkeestä. Lapsille totta kai. Kun halvalla sai.  ”

Petri: "Vain muutamia järkiostoksia. Näin voisi kuvata omaa Black Friday -ostoskäyttäytymistäni. Aikomus ei ollut ostaa mitään, paitsi jos New Nintendo 3DS -käsikonsoli sattuisi tulemaan halvalla vastaan, niin sen voisi ostaa pois kuleksimasta. Ehkä. Aamuviideltä tarjontaa tarkastellessani en löytänyt tätä laitetta tai oikeastaan mitään mielenkiintoista, joten ajattelin säästyväni rahankäytöltä. Mainiota! Mainitsin tästä sekä 3DS-aatoksistani ohimennen ylläpidon digitaalisella keskusteluväylällä ja kuinkas sitten kävikään: tuntia myöhemmin Miian suunnasta tuli linkkiä kahteenkin eri New 3DS -tarjoukseen. Rahanmenoahan se tarkoitti, tietenkin.

Mutta mitään muuta en ostanut! Paitsi yhden kirjan! Tuottajaleganda Timbalandin elämänkerta on juuri ilmestynyt, pakkohan tuo on lukea. Ja ehkä vielä pari elokuvaa lisäksi! Muun muassa viime vuoden oma suosikkifilmini Guardians of the Galaxy oli nyt vain yksinkertaisesti pakko hankkia. Mutta sitä enempää en ostanut! Tosin vielä illalla tuli silmäiltyä mahdollisia uusia loistoalennuksia, mutta onneksi niitä ei löytynyt..."

JaakkimO: "Black Friday, tuo amerikkalaisten turhanpäiväinen kulutusjuhla. Tällaiseen hömpötykseen en lähde mukaan, ja eipä lähihoitajan liian pieni palkka ja joulunpyhiksi katkeava työsopimus siihen paljon anna mahdollisuuksiakaan. Eihän?

No, kiitos vain ylläpidon Slack-yhteisö, jossa tarjouksista hurmioituneet nörtit ostelevat toinen toistaan hienompia televisioita ja upouusia konsoleita. Kiitos myös CDON.com ja mahdollisuus maksaa ostokset vasta helmikuussa, ostoskoriin lipesi kuin huomaamatta Guitar Hero Live Xbox Onelle, noin 40 % tarjoushintalapulla varustettuna. Tarkoituksena oli metsästää Rock Band 4, mutta minkäs teet kun sitä parasta musiikkipeliä ei tunnu koko Suomesta löytyvän. Lupasin joskus itselleni, että lisää muovisoittimia kahden tavallisen RB-kitaran, yhden pro-kitaran, koskettimien ja rumpujen lisäksi huusholliin ei tule. Myönnän olleeni väärässä.

Eli meni näin niinkuin kohtuullisuuden rajoissa ja liiallisilta ylilyönneiltä vältyttiin."

Ylläpidon jäsenet tahtovat muistuttaa, että perjantaina vietettiin myös Älä osta mitään -päivää. Vastakampanjan tarkoituksena on saada kuluttajat miettimään omaa ostokäyttäytymistään. 

Kommentit

Ensin sitä ehti laittamaan palttiarallaa 200 euroa peleihin, blu-rayhin ja muistikortteihin CDONissa. Sen jälkeen huomasin, että Adlibris tarjoaa koko valikoimasta -20% ja sinnehän upposi toiset kaksisataa sarjiksiin (Daredevil, Iron Fist, Hawkeye, Black Widow). Hupskeikkaa, no onneksi palautukset tulee kohta.
 

Ei mennyt sentin senttiä mihinkään. Nöyrästi kotiin töistä ja pelaamaan ilmaista betatestiversiota.

Journey tuli napattua PlayStation Storesta -50 % hintaan eli 7,45 €. Jäi tuo aikoinaan PlayStation 3:lla pelaamatta, joten nyt oli hyvä aika hankkia ja kokea tuo peli.

Minä en ostanut eilen yhtään mitään! Joululahjatkin on jo katsottu taikka ostettu valmiiksi ja osa jo itse asiassa annettukin, kun paikalliselta Expertiltä löytyi puoleen hintaan Nokian 735 Lumioita muutama kappale. Vaihdoin omani ja ostin samalla äidilleni samanlaisen joululahjaksi, molemmat on jo otettu käyttöön ja ihan ilolla vaihdoimme aikaisemmat noin 100 euron älyluurit astetta tai paria parempiin. Ystäville ja isovanhemmille vielä jotain kaunista koristetta, joista jää muistot, niin joululahjat on hoidossa.

En yleensä ole materialisti, enkä tuhlaa rahaa helposti taikka äkkipikaisesti. Vuoden aikana ostan noin tusinan verran pelejä ja siihen lisäksi muuta tarpeellista kodin elektroniikkaa, mutta jokaisen laitteen kohdalla mietin tarkkaan, tarvitsenko sitä. Minut on lapsesta asti opetettu niin, että raha ei kasva puussa, eikä kannata ostaa vain ostamisen ilosta, ei kannata ostaa ajatuksella "saatan joskus tarvita tätä". Jos tuotteelle ei ole käyttöä juuri nyt, jätän yleensä ostamatta. Toisaalta silloin, kun jotain kalliimpaa ostan, oli se sitten älypuhelin, uusi telkkari, uusi konsoli taikka uusi läppäri, niin ostan aina sellaisen vähintään keskitason laitteen, josta on iloa vuosiksi. "Tuhlaan" siis aina silloin sen satasen tai pari enemmän, jotta minun ei tarvitse samanlaista tuotetta olla ostamassa heti vuoden tai parin päästä uudestaan. Telkkari, konsoli ja läppäri ostetaan aina niin, että niistä on iloa vähintään se 4-5 vuotta kerrallaan.

Telkkaria olin katsellut jo jonkin aikaa sillä silmällä, joten en tuota reilua tonnia heittänyt ihan pelkästään äkkipikaisuuksissani menemään. Ominaisuudet olivat kunnossa ja hinta reilusti alennuksessa, joten oli aika lyödä pätäkkää tiskiin. Nykyinen tv on palvellut iloisesti varmaan reilut viisi vuotta, ehkä enemmänkin. :)

Joo. Ei itsellänikään rahaa ole kuin roskaa. Kaikki nykyinen elektroniikka ja varustus  PS4-konsolia ja astianpesukonetta lukuunottamatta on talouteen tullut käytettynä ja ilmaiseksi/halvalla. Joskus on kivaa ostaa omilla rahoillaan asioita :)
 

En ostanut mitään mitä voisi myöhemmin hypistellä käsissä, vaan digitaalista kamaa.

Wolfenstein Bundle Xbox One 17€.

Lisenssiavaimia PC:lle: HitManPro.Alert 3pc 1v+toinen vuosi kaupan päälle 29,95€, Videostream for Google Chromecast elinikäinen lisenssi noin 24,99€ (norm 34,99), Collectorz Movie Collector 1v+6kk kaupan päälle 19,95€.

blue estate rail shooter 5€ pelin steam alennuksista eikä tässä muuta ole tarvetta edes ostaa

Se on mukava kuulla, että kaikilla homma ei livennyt ihan samanlaiseksi kulutusjuhlaksi kuin ylläpidon sisällä. :) Tosin itsekin olen tässä viime aikoina elellyt aika maltillisesti, joten välillä on mukava myös sijoittaa hieman tähän rakkaaseen harrastukseen.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi