Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

KonsoliFINin uudet sivut elokuussa 2015

: Uusi KonsoliFIN

Usein muutoksiin sisältyy vahvaa vastarintaa ainakin osalta ryhmää, johon muutos vaikuttaa. KonsoliFINin uusien sivujen kohdalla vastustusta ei ollut. Mitä lähemmäs julkaisuajankohtaa päästiin, sitä suurempi innostus ylläpidossa sitä kohtaan alkoi nousta. Vuoden pelimuistoja kertaavan juttusarjan ensimmäisessä osassa kerrotaan, miksi tämä uudistus on ollut yksi vuoden 2015 valopilkkuja.

Seitsemän vuoden kypsyttely

Vuosi 2008. KonsoliFIN-veteraanit Karvapallo ja idaho olivat saaneet uudet, tuliterät sivut valmiiksi. Marraskuun 3. päivä koko pelaava kansa pääsi todistamaan uusien, valoisampien sivujen ihmettä, ja tapahtumasta kertovaa artikkelia kokoontuikin kommentoimaan sankka joukko vierailijoita. Tietysti ulkoasu oli muutoksen näkyvin osa, mutta paljon enemmän oli viilailtu pellin alle jäävää osaa. Toteutuksen pääarkkitehti Karvapallo oli rakentanut teknisesti erittäin sofistikoituneen koneiston, josta hän kirjoitti koulun päättötyönsäkin. Vanhat kouluarvosanat jäivät historiaan ja vierailijoille annettiin mahdollisuus kirjoittaa omia arvostelujaan peleistä.

Vuosi 2015. Mobiililaitteet ovat kaapanneet osansa kaikesta web-liikenteestä, joten pelkästään pöytäkoneen näytölle suunniteltu layout on jo auttamattoman vanhanaikanen. Uudet pelialustat aiheuttavat päänvaivaa toimitukselle, joka joutuu artikkeleita ja uutisia kirjoittaessaan yhä noudattamaan perinteistä vallan kolmijakoa. Podcastit täytyy käydä kaivamassa omalta sivultaan ja blogit ovat kadonneet historiaan. Ylläpitotyökalu karkoittaa lupaavat toimittajanalut.

Elokuu. Tasan kolme vuotta ja kymmenen päivää on kulunut siitä, kun ensimmäinen kasa koodia tallennettiin versionhallintajärjestelmään. Muutaman ripeän pyrähdyksen ja yhtä monen kuivan kauden jälkeen viimeisin, kesäkuussa alkanut rysäys on tuottanut tulosta. Viimeisiä testailuja, viilailuja ja sivuston käyttöä esittelevää opetusvideota on työstetty kuluneet pari viikkoa. Edellisenä perjantaina on tehty päätös siitä, että tiistaina siirrytään uusiin sivuihin. Kello 7:53 kirjoitan ylläpidon omalle foorumille:

"Okei. Sivusto siirretty."

No mikä siinä nyt on niin hienoa

Harmistus koostuu pienistä asioista. Vanhan ylläpitotyökalun erikoisuuksiin kuului muun muassa se, että sitä ei oikein voinut käyttää kuin Firefox-selaimella. Itse olen vannoutunut Chrome-fani, toiset haluavat hoitaa päivittäiset surffailunsa Safarilla, ja joku outo Internet Exploder -hyyppäkin on saattanut joskus ottaa kosketusta KonsoliFINiin. Nyt voimme vihdoin vapautuneesti valita selaimen ja pysyä siinä. Lisäksi ylläpidon tekstieditori oli jäänyt päivittämättä viime vuosikymmenen jälkeen, ja siinä oli harvinaisen ärsyttävä bugi: tekstin sekaan liitetyt linkit sekoilivat joka kerta. Editori olisi ollut mahdollista päivittää, paitsi että sen sekaan oli koodattu kuvien upotus -lisäosa, joka olisi lakannut päivityksessä toimimasta. Arvostelujen ikärajoja ei ollut korjattu vastaamaan nykyisiä yhteis-eurooppalaisia PEGI-merkintöjä, ja varsinkin uutisten syöttäminen järjestelmään vaati hyvin erikoistunutta ymmärrystä työkalun toiminnasta. Ja sitten oli se aluejako.

Nyt toiminta on kaikin puolin suoraviivaisempaa. Sisältöä tuottaakseen ei tarvitse surffailla erilliseen ylläpitotyökaluun, vaan välineet ovat suoraan samoilla sivuilla. Varsinkin ripeää toimintaa vaativa uutisointi on huomattavasti nopeutunut: aiemmin monimutkaisten kenttien ja editoriongelmien takia uutisjutun toimittamiseen saattoi mennä vartti, nyt toimituksen turboahdettu uutishirvi Jaakkimo voisi saada samassa ajassa puskettua kolme juttua pihalle. Kynnys tuottaa sisältöä on madaltunut, minkä vuoksi jopa minä olen saanut pari pökälettä puristettua maailmaa ruskistamaan.

Uusi kalu on mahdollistanut uudenlaiset käytännöt. Siinä missä ennen otsikkoon jäänyt kirjoitusvirhe joutui odottamaan sitä, että syyllinen saapuu paikalle korjaamaan erheensä, kuka tahansa toimituksen jäsen pystyy nyt tekemään pikkuviilailuja. Arvostelu-embargojen takia ei tarvitse odottaa sormi hiirennapilla, koska julkaisut voi ajastaa ilmestyväksi tietyllä hetkellä. Nostokuva kiinnitetään artikkeleihin jo jutun muokkausvaiheessa, eikä siihenkään tarvita koodin kanssa kikkailua ja erikseen nimettyä vastuuhenkilöä, jonka loman vuoksi nostokuvakaruselli saattoi olla puolitoista kuukautta muuttumaton. Uudet käyttöoikeudet mahdollistavat jopa sen, että varsinaisen ydintoimituksen lisäksi saamme otettua sisällöntuotantoryhmään myös niin sanottuja "yhteisötoimittajia", jotka voivat kirjoittaa blogeja, artikkeleita ja uutisia omien mieltymystensä mukaan, ilman aikataulupaineita. (Jos kiinnostaa, niin yhteyttä voi ottaa esimerkiksi minuun.)

Ja sitten ne pelit

Jo uusien sivujen lanseerauspäivänä julkaisemani blogahdus kertoi, että ensimmäisiä kantavia ajatuksia uusien sivujen konseptoinnissa oli päähuomion siirtäminen alustoista peleihin. Tätä ajatusta haluaisin vieläkin kehittää eteenpäin, mutta ainakin olemme saaneet vihdoin sivun, jolla on listattuna kaikki KonsoliFINin järjestelmiin koskaan syötetyt pelit: www.konsolifin.net/pelit. Lisäksi, jos se on listattu, siitä voi kirjoittaa arvostelun, oli toimitus tuottanut oman arvostelunsa tai ei. Käyttäjäarvostelut ovat samassa listassa toimituksen tarinointien kanssa, ja erityisen ansiokkaat tekstit voidaan jopa nostaa etusivun paraatipaikoille. Itselleni tämä on ollut tärkein syy intoilla uusista sivuista. Minulle Destiny tai Assassin's Creed eivät ole PS4-pelejä, vaikka itse näistä tuotoksista kyseisellä alustalla olenkin nauttinut. Ne ovat pelejä, ja haluan niiden näyttäytyvän kaikille samalla lailla, konsolista riippumatta.

Pelit keräävät meidät näille sivuille. Pelit tekevät meistä yhteisön. Ja siksi pelit ansaitsevat olla se perusyksikkö, jonka varaan kaikki muu täällä on rakennettu. Tästä päivästä jouluaattoon tulemme kertomaan parin päivän välein pääasiassa niistä peleistä, jotka ovat vuonna 2015 meitä koskettaneet, ja joista olemme foorumillakin intoilleet. Väliin mahtuu muutakin pelaajan elämään liittyvää, mutta suotakoon se meille näin joulun alla.

Iloista joulun odotusta, ja pelaillaan!

Kommentit

Miksei etusivu muista sisäänkirjausta? Foorumi kylläkin.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi